Nyt on kyllä pakko sanoa, että Suviranta on saanu haastajan, ja vahvan sellaisen. Hiekka on mustan tuhkan värjäämää, vesi yhä hiukan liian suolaista mun makuuni, mutta tämä tuuli, valtavan suuret aallot ja meren ääni taustalla, eikä edes kovin paljoa ihmisiä. Kukaan ei soita musiikkia kovalla tai ota kännykkäkameralla huonoja valokuvia vaaleista naisista pukeutumassa. Joo, tätä voisin sanoa rannaksi. Tänne voisin jopa tulla uudestaan, kirjan ja eväiden ja kahden uimapuvun kanssa. Kun toisen on liottanut merivedessä, se tekee mieli vain ottaa pois päältä. Onneksi on sharonki eli voin silti hillua täällä melkein yhtä nakuna kuin muutkin. Sharonki onkin kyllä itseasiassa ainoa oikea vaatekappale uimisen jälkeiseen istuskeluun ja mietiskelyyn (ja kirjoittamiseen).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti