ja vapputerveisiä

Sami lähti tänään kotiin. Saattelin lentoasemalle asti. Laitoin lakin päähän Suomen aikaa tunnin myöhässä eli kuudelta paikallista aikaa, mutta muulla tavoin en ole kyllä lainkaan juhlatuulella. Ehkä ensi vuonna sitten.

Sen sijaan, koska tänään on aurinkoista ja huomenna sataa, ja koska muistin viimeinkin tänäaamuna laittaa digikamerani lataukseen, tein pienen valokuvauskierroksen talossa ja puutarhassa. Tässä siis muutamia yksityiskohtia paikasta, jossa aion asua seuraavat kuukaudet. Lisäsin kuvatekstit äsken, ja nyt menen keittiöön tekemään vähän pizzaa iltapalaksi.

Huone on kiva. Se on yläkerrassa ja ihanan valoisa, kahdella ikkunalla.

Näkymä kadulle päin toisesta ikkunasta. Katto on kiva, sinne saa juustoja ja juomia kylmään iltaisin. Ainakin nyt vielä, voi olla että kesällä ei ehkä enää kannata kokeilla.

Työpöytä on jo ehtinyt sotkeentua. Työpöydässä on vetolaatikko, jonka saa lukkoon.

Hyllyllä on kaksi pikkuviinipulloa. Jatketaan näiden maistelua joskus.

Näkymä puutarhaan eli takapihalle päin yläkerran ikkunasta. Hiekkalaatikolla leikkii varmaankin Maryvonnen lapsenlapset. Verkkoviritelmä pitää kissat poissa, ainakin luultavasti.

Tuossa vasemmalla on ovi minun huoneeseeni, oikealla kylppäriin.

Portaat alakertaan.

Keittiö. Maryvonnella ei ole lainkaan mikroa yläkerrassa. Uuni ja hella ja kaikki muu olennainen kyllä löytyy, vedenkeitinkin.

Tuossa oikealla nurkassa näkyy kaappeja, joista yksi on minun tavaroitani varten. Taaempana näkyy ruokailuhuone.

Talo on rakennettu aika jyrkkään mäenrinteeseen.

Kaikkialla on todella siistiä.

Olohuoneessa ei ole lainkaan telkkaria.

Tässä vielä takaovi, josta pääsee takapihalle.

Voikukista osa on jo kukkinut.

En viitsinyt kuvata videota, mutta nyt kyllä tuntuu, ettei valokuvasta saa mitään mielikuvaa tästä asiasta. Kyseessä on pikkuruinen lampi pihan reunalla, ja se on aivan täynnä nuijapäitä ja pieniä n. puolen vaaksan kokoisia vesiliskoja.

Nuijapäät tosin saattavat olla joko liskojen lapsia, tai sitten ne voivat olla sen valtavan sammakon, joka kömpi pohjamudista paistattelemaan päivää hetkeksi reunan kivelle. Liskoja oli minun mielestäni kahden laisia; pienempiä värikkäämpiä ja isompia ruskeita (ehkä värittömämmät olivat rouvashenkilöitä).

Mansikat vasta kukkimassa.

Osa tulppaaneista on jo kukkinut, osa on vasta nupuillaan (mutta en viitsinut kuvata naapurin puolen tulppaaneita!)

Löydätkö kuvasta kissan?

Takana ei näy maisemaa, mikä on harmi, sillä talon takana näkyy laakson toisen puolen harjanne kaukana. Saisi paremman vaikutelman, miten korkealla ollaan.

Tässä vielä takapihaa.

Persiljaa (ehkä?) ja ruohosipulia.

Kieloja on paljon ja ne tuoksuvat huumaavasti!

Syreeneistä puhumattakaan!

Tämä kuva on ulkorappusilta.

Tuolla kaukana näkyy ylängön harjannetta.

Kuvan keskelle osuva ikkuna (reunimmainen) on minun.

Näissä oli piikkejä! Sain oikein kunnon naarmuja, kun hypin niiden keskellä...

Samille anteeksipyynnöt kun pyysin juoksemaan moneen kertaan hakemassa rosmariinia; täällähän sitä olisi kasvanut koko puskallinen! Hyvitän joskus, oli aika kamala tungos kaupassa ja ahdistavaa...!

Kehäkukkia.

Mikä tämän nimi sitten onkaan... ei nyt tule mieleeni mutta näitä on Leinolassa.

Onkohan tämä kivi Altasta? Hahaha...

saunasta!

Kyseessä oli Sauna am See -niminen paikka, Seebad Enge toiselta nimeltään (tai ehkä nämä kaksi olivat jotenkin kimpassa saman laiturin nokassa). Joka tapauksessa laitoimme osoitteen hereen ja suunnistimme käteisautomaatin kautta paikan päälle Zürichjärven rantaan.

Sauna itse oli tuskin pienen uimahallin kokoinen, ja rakennettu siis aivan kokonaan laiturin päälle. Pukkarit olivat alakerrassa järven pinnan alla ja saman käytävän varrella oli hieroja ja joku osteopaatin vastaanotto poikineen. Mutta ensi alkuun piti tietenkin käydä kassalla hakemassa avaimet pukukaappiin, sisäänpääsy maksoi 29 frangia/henkilö. Naisten puolelle oli siniset avainrakkenneet ja miesten puolelle punaiset. Pukkarin ulkopuolelta sai ottaa lainaksi läpsyttimet kengiksi (naisille siniset, miehille keltaiset). Pukuhuoneissa oli lämminvesisuihku ja pieni penkki, käytävän puolella hiustenkuivaaja. Jätimme vaatteet pukkareihin ja menimme vain pyyhkeet päällä ja juomat käsissä yläkertaan, missä varsinaiset saunatilat olivat.

Saunoja oli kolme; yksi kokonaan naisille ja kaksi sekasaunaa. Naisten puoli oli käytävän päässä ja siellä oli sermi siltä varalta, että joku halusi piileskellä. Saunat olivat aika pieniä, sellaisia omakotitalon kokoluokkaa, ehkä vähän Lintuvaaran saunaa isompia, ja kaikissa oli pienet sähkökiukaat. Sekasaunoja oli kaksi, joista toinen oli toista vähän pienempi, ja pienemmässä oli kiulussa kolme vihtaa. Molemmissa oli kauttaaltaan puiset lauteet ja seinät, vain katon rajassa oli läpinäkyvä muovinen kaistale, josta ilta-aurinko sai paistaa sisään. Mitään lamppuja ei ollut. Löylyvettä oli kahdessa kiulussa, joista toisessa oli jotain aika vahvaa hajustetta (toinen puoli oli eukalyptusta, toista en tunnistanut mutta ehkä joku havupuu-wunderbaum-mikälienee). Seinällä oli erittäin siisti ja tarkka metallinen ilman lämpötila- ja kosteusmittari, sekä pitkulainen 20 min tiimalasi. Sitä piti kääntää aina kun se oli valunut loppuun (vaikka me emme kyllä muistaneet joka kerta).

Saunojen ulkopuolella oli lämmin oleskelutila, jossa oli mukavia aurinkotuoleja, ja josta pystyi koko seinän kokoisten ikkunoiden läpi katselemaan maisemia järven selän takana. Siellä näkyi nimittäin Alpit. Oleskelutilan ulkopuolella oli terassi ja sen takana laituri jatkui vielä parikymmentä metriä ennen uimarappusia. Laiturissa oli muutama kymmenen neliömetriä suuri vesiallas, jossa uimataidottomat saivat vilvoitella (syvyys ehkä vyötäisille asti, pohjaan oli asennettu jonkinlainen kehikko). Laiturilla oli myös grillialusta. Saunan oleskelutilasta pääsi käytävän kautta myös nk. hiljaiseen tilaan ("Ruheraum? Tai joku), jossa puhuminen oli kokonaan kielletty.

Aiemmin meille oli neuvottu, ettei saunassa saa jutella, vaan pitää olla ihan hiljaa. No ei todellakaan, ainakaan täällä ei tarvinnut! Ihmiset juttelivat keskenään kuka kenenkin ystävänsä kanssa olikaan sitten tullut saunomaan. Osa vaikutti olevan vakituisia kävijöitä ja entuudestaan toisilleen tuttuja. Vihdat lojuivat kiulussa käyttämättöminä, joten me Samin kanssa päätimme vihtoa vähän - ja huh sentään, se oli vähän liikaa keski-eurooppalaisille! Kävi selvästi ilmi, ettei koko saunakansalla ollut tähän asti ollut aavistustakaan, mitä vihdoilla kuului tehdä, tai varsinkaan, että niillä kuului lyödä toisia saunojia. Oppi meni kuitenkin nopeasti perille ja kun tiskuminen ja kikattelu (miehet...) oli loppunut, kuulimme vihtomisen ääniä saunasta silloinkin, kun itse olimme jäähyttelemässä pihan puolella. Niin sitä pitää!

Järvivesi oli kylmää, n. +10-asteista. Kävimme järvessä ehkä 3 tai 4 kertaa. Vaikka järvi sijaitsee suurkaupungin kupeessa (vai sijaitseeko kaupunki sen rannalla? Eiköhän järvi itse ollut siinä ennen kaupunkia...), vesi oli erittäin raikasta eikä lainkaan likaista tai haisevaa. Uimaan, kuten myös saunaan mentiin tietenkin alasti. Lauteilla istuttiin omien pyyhkeiden päällä (tästä oltiin aika tarkkoja, kukaan ei istunut paljaalla pyllyllään lauteella niin kuin Suomen uimahalleissa usein näkee, hyi), joten ehkä ensi kerralla kannattaa ottaa jokin pefletti tms. mukaan.

Sää oli tänään mitä mainioin, aurinko paistoi koko päivän ja lämpöäkin taisi olla yli +15 astetta. Olimme melkein koko päivän ulkona, kävimme ennen saunaa vanhalla kaupungilla kebabilla ja ranskalaisilla, jotka söimme pulujen piirittäessä meitä eräällä aurinkoisella penkillä. Ei hassumpaa piknikruokaa, pitää muistaa myöhempää varten.

vanhasta kaupungista ja Irchelkampukselta

Totta se on; tänäaamuna kun herättiin, maa oli valkoinen! Vihreiden lehtien ja kukkivien syreenien päällä oli kuorrute lunta!

Syötiin aamiaiseksi vähän puuroa, banaania ja teetä, ja lähdettiin saman tien hoitamaan asioita kaupungille. Ensimmäinen paikka oli Zürichin yliopiston päärakennus, Rämistrassella. Jäimme hetkeksi ihmettelemään huuli pyöreänä yliopiston rakennusten ikiaikaisuutta; melkein kuin eduskuntataloja pienoiskoossa. Suomenkielinen wikipedia tietää, että UZH on perustettu 1833, maailman ensimmäinen muun kuin monarkin tai kirkon perustama yliopisto (Sveitsin valtio), ja sanotaanpa siellä myös, että eläinlääketieteellinen tiedekunta on maailman ensimmäinen, perustettu vuonna 1901! Olemme siis suorastaan eurooppalaisen eläinlääketieteen opetuksen synnyinseudulla!

Aulan tiskillä oleva nuori nainen neuvoi, minne meidän piti mennä. Olin ottanut kaikki paperit mukaan ja avun kysyminen oli senkin takia helppoa. Löysin erään oven takaa Ladina Gartmannin, jonka kanssa olin pyöritellyt papereita aiemmin. Sanoin hänelle saksaksi, ketä etsin (ja se oli sattumalta hän), selitin kuka olin ja mitä olin tullut tekemään, ja heti kun olin sanonut että opiskelen eläinlääketiedettä, hän muisti, kuka olin! Ei meitä kovin monia taida olla! Hän veti saman tien laatikosta valmiin virallisen näköisen paperin, jossa olin minun tietoni ja rahasumma, joka minulle oli myönnetty. Sitten hän selitti vielä, mistä minun kuului hakea käteisenä itse rahat. Kassa oli eri rakennuksessa ja se aukesi vasta klo 14, joten lähdimme hetkeksi kävelylle keskustaan.

Kuljimme kaduilla vesitihkussa. Adapteri löytyi helposti, samoin uusi pin-koodi sim-korttia varten, joten nyt sekin toimii taas. Kävimme myös mm. sveitsiläistä designia myyvässä kaupassa, jossa oli monenlaisia fonduepatoja, hienoja soittorasioita ja kelloja (huh minkä hintaisia...), puisia leluja jne. Käkikellojakin!

Siltaa pitkin pääsi joen yli vanhan kaupungin puolelle. Tuli vähän mieleen Tukholman gamla stan, kapeita käytäviä ja mukulakivikatuja. Istahdimme hetkeksi tee-kahvilaan, jossa oli niin vähän pöytiä, että istuimme samaan yhden yksikseen istuneen keski-ikäisen miehen kanssa, joka luki sanomalehteä. Kahvilan teelista oli monen sivun pituinen! Kahvilaatujakin oli, mutta teetä löytyi ainakin Darjeelingia viittä tai kuutta eri sorttia (ja sekä mustaa että valkoista darjeelingia vieläpä), japanilaisia sencha- ja muita -cha -päätteisiä teelaatuja pari sivullista! Yritäpä siinä sitten valita jotenkin sivistyneen kuuloisesti ja näppäränä. Lopulta taisin itse pyytää tarjoilijaa suosittelemaan jotakin, Sami otti "White Rose" -nimistä valkoista teetä. Olivat hyviä kumpainenkin, melko vaaleita kupissa mutta voimakkaan makuisia siitä huolimatta.

Sähläämisemme vuoksi pöytäseuramme katsoi asiakseen opastaa meitä. Hän kehui kahvilaa maasta taivaisiin ja suositteli maistamaan myös jotakin kahvilan kuuluisista leivoksista, jotka vaihtuivat päivittäin mitä olivat sattuneet minäkin päivänä leipomaan (ja niin me teimmekin, söimme palan vadelma-suklaakakkua). Teitä juodessamme ja kakkua syödessämme pöytäseuramme haastatteli meitä; mistä päin olimme - ooh, Suomesta! Alkoi luettelo tuttavista, sukulaisista ja ystävistä, joilla oli suomalaisia sukulaisia tai vaimoja tai aviomiehiä tai isovanhempia. Hän riensi hakemaan meille erään aikakauslehden kuukausiliitteen, joka oli kannesta kanteen Suomi-aiheinen (en muista lehden nimeä, mutta Maryvonne oli maininnut tästä samasta lehtijutusta meille eilen). Silmäilin jutun nopeasti läpi; siinä oli "Very Finnish problems" -meemejä, kuvia avantouimareista ja kansallispuistoista, taiteilijoista ja muotoilubrändeistä. Olisi kiva lukea se kokonaan, kieli vaikutti melko helpolta. Juttelimme aika pitkään. Saimme kuulla, että Zürichseessä (Zürichjärvessä?) on ponttoonien päällä kelluva sauna, "Sauna am See", jossa tämän miehen vaimo kävi melko usein. Nopea googletus kertoi saunan osoitteen ja sen, että maanantaisin on vain naisten vuoro; kaikkina muina iltoina toinen puoli on naisten ja toinen sekasauna (ja oliko vielä niin että sunnuntaisin on vain sekavuorot). Saa nähdä, ehkä käydään siellä huomenna! Uimapukuja ei kuulemma kuulu käyttää, eikä saunassa saa jutella lainkaan! On kuulemma todella julkeaa ja törkeää käytöstä. Pääsymaksu taisi olla 29 frangia, eli aika paljon.

Myöhemmin iltapäivällä saimme huomata taas uuden shokeeraavan keski-etelä-eurooppalaisen kulttuuripiirteen - ruokakaupassa oli monta kymmentä metriä pitkä viinihylly! Ruokaviinejä siis, yritettiin etsiä portviiniä mutta niitä ei ollut. Niitä sai myös pieninä parin desilitran pulloina, ja otettiin sitten punaviiniä joku pieni sieltä (kun ostettiin samalla briejuustoa ja tuc-keksejä).

Ratikoista pitää sanoa, että ne ovat nopeita ja erinomainen keino siirtyillä kaupungilla paikasta toiseen! Olemme toistaiseksi pärjänneet pelkästään niillä (ja jalkaisin). Tänään tehtiin pieni mutka myös itäisen kaupungin puolella, Irchelkampuksella. Sinne vei keskustasta ratikka numero 7, joka juuri ennen Tierspitalin pysäkkiä sukelsi maan alle ja huristeli pitkän aikaa kaupungin alla ennen kuin pysähtyi uuden hienon aseman kohdalla. Hissillä ylös ja heti komeili silmiemme edessä kyltti, "Vetsuisse-Fakultät, UZH". Eläinlääketieteellinen tiedekunta asuu täällä yhden ja saman pihapiirin sisällä, kaikki klinikat ovat miltei samassa rakennuksessa. Suur- ja pieneläinklinikat, luentosalit, mikrobilsa, patologia ja elintarvikehygienia. Tiedekunta on sijoitettu noin suorakulmion muotoiselle maa-alueelle Irchel-nimisen kaupunginosan kampuksen reunalle. Kävimme pieneläinklinikan etupihalla ja suureläinpuolellakin vähän vilkuilemassa, mutta kaikki hevosten ulkotarhat olivat tyhjillään. Emme menneet pitemmälle, sillä alueella liikkui niin vähän ihmisiä, että meiltä olisi varmaan tultu pian kysymään, mitä etsimme.

Irchel sijaitsee mäen kupeessa. Mäen nimi on google mapsin mukaan ytimekkäästi Zürichberg. Olin miettinyt, minkä takia karttaan on jätetty kamalan kokoinen läntti ilman minkäänlaista tieverkostoa. No, paikan päälle mentyä asia näytti aika selvältä.

Zürich'stä

No niin, nyt ehkä ehtii hetkeksi istahtaa koneen ääreen (ja kirjoittaa nopeasti koska akkua on enää n. puolet jäljellä ja paikalliset pistorasiat syrjivät osaa suomalaisista maadotuksista (kuten oman läppärini virtajohtoa), asialle yritetään tehdä jotain huomenna).

Kaikki alkoi eilisillasta (tai alkoi toki jo vuosi sitten kun aloin tahkoamaan urakkaa vaihtoon lähtemisen byrokratiaa vastaan, mutta siitä ehkä huomenna tai joskus lisää), kun huomasimme, että ylipainoinen tietokoneeni (johon en siis edes saa virtaa tällä hetkellä täällä!) vie niin suuren osan Finnairin economy-luokan käsimatkatavarapainosta, että koko pikkulaukku parka saattaa tämän johdosta joutua ruumaan tietokoneineen päivineen. Siispä, klo 00.30 tänäaamuna ostimme yhden ylimääräisen ruumaan menevän matkalaukun lentoyhtiön sivuilta, jonka kautta onneksi vielä sai muokata omaa lentovaraustaan. Pakkaaminen tuohon kellonaikaan oli sen verran tuskaa muutenkin, että 20e oli sen loppumisesta melko kohtuullinen hinta. Sitten vain nopeasti pariksi tunniksi nukkumaan, pari ruokalusikallista kaurapuuroa hillon kera naamaan ja lentokenttää kohti.

Onnistuimme sekoittamaan check-in -tiskit baggage drop -tiskien kanssa, kiitoksia kovasti ymmärtäväiselle ja asiakaspalveluhenkiselle virkailijalle, joka kuitenkin teki lähtöselvityksen puolestamme baggage dropissa (ei sarkasmia, oikeasti). Turvatarkastuksen sedät ja tädit katsoivat Samin maihareita rumasti ja käskivät riisua ne, muuta poikkeavaa ei tapahtunut. Kävimme juomassa teet ja syömässä vähän voileipää ja hedelmäsalaattia ennen koneen lähtöä. Aurinko paisteli isoista ikkunoista lähtöporteille.

Lentokoneessa istuimme erillään koska olimme ostaneet liputkin erikseen. Kummankin vieruskaverina oli sylilapsi äiteineen. Itse luin kirjaa ja pilkin kaikkiin suuntiin vähän väliä. Aurinko paistoi koko lennon ajan ikkunasta sisään. Finnairin mustikkamehumerkki on muuttunut tammikuisesta (nyt oli marlia, ainakin vähän enemmän kotimaisempi merkki, ehkä). Koneen laskeutuessa leukamme loksahti; täällä on jo kesä! Puut ovat lehdessä ja kukat kukkivat kaikkialla!

Zürichissä ensi töiksemme aloimme selvittää mistä saa kohtuuhintaisia prepaid-liittymiä. Vähän ajan kuluttua sellainen löytyikin; uusi puhelinnumeroni on helppo muodostaa. Otetaan 076 alkuun (suuntanumero toki , sitten 696, ja sitten viimeiset neljä numeroa ovat samat kuin suomalaisessa numerossani. Helppo muistaa. Siihen vielä suuntanumero +41, ja ensimmäinen nolla pois kuten muissakin maakoodistoissa. Tekstiviestejä en pysty lähettämään enkä vastaanottamaan, enkä voi soitella kovin pitkiä puheluita. Netti sen sijaan toimii suhteellisen hyvin.

Ostimme lentokentän viereisestä ostoskeskuksesta lisäksi 24h voimassa olevat bussikortit julkiseen liikenteeseen. Menimme junalla keskustaan ja kävimme eräässä italialaisessa katukojun tapaisessa paikassa syömässä pastaa lounaaksi. Sami söi lasagnea ja minä jotain täytettyjä tortellineja kinkkukastikkeella. Oli aika maukasta.

Matkustimme aikaisemmin saamani ohjeistuksen mukaisesti ratikalla nro 13 muutaman pysäkin (tai ehkä muutaman kilometrin) verran poispäin keskustasta ja saavuimme omakotitalolähiöön, jossa majoituspaikka sijaitsi. Meille avasi oven pienikokoinen keski-ikäinen nainen, Maryvonne, jonka kanssa olin käynyt sähköpostivaihtoa ja soittanutkin kerran. Hän näytti meille huoneen yläkerrassa (oikein mukava huone!) ja kierrätti meidät pienen mutta sokkeloisen talonsa läpi kertaalleen ja tarjosi sitten kahvia (teetä). Paikalla oli myös hänen lapsenlapsensa, Luis (kirjoitusasusta en ole varma mutta aika vilkas poika...). Maryvonne oli kovasti mielissään, kun sai suomalaisia vieraaksi. Hän oli itsekin käynyt useamman kerran ainakin Lapissa, jossain Inarissa päin (ja käynyt siellä ilmeisesti autolla). Hän on koulutukseltaan jonkinlainen biologi. Hänen keittiössään on paljon Iittalaa ja Arabiaa, mekin tuotiin tuliaisina kaksi muumimukia (ja hillan muotoinen kynttilä ja suklaata). Muumimukeja en kyllä bongannut yhtään keittiöstä meidän tuomia lukuun ottamatta, muita tuttuja astioita kylläkin!

Jotta ensimmäisen päivän kulttuurishokki olisi täydellinen, menimme Samin kanssa vielä ruokakauppaan ostoksille. Täällä on enimmäkseen kahta ns. keskikokoista kauppaa, Migros ja Coop. Huomenna käydään ehkä Coopissa. Ostimme kaurahiutaleita, teetä ja hunajaa, vaalean leivän, jotakin voin tapaista levitettä, kinkkupaketin, kurkun, banaaneja, omenoita, mangon, salaattitarvikkeita, appelsiinimehua, shampoota ja sellaisia. Hedelmät ovat aika kalliita. Hintataso on kyllä muutenkin hiukan verran Suomea korkeampi. Appelsiinimehu oli ihanaa tuorepuristettua ja sitä saa isoissa 2 litran kanistereissa! Nam!

Kauppareissun jälkeen olimme aika puhki ja otimme nokoset. Nyt ollaan käyty suihkussa ja syöty vähän voileipiä ja teetä, kohta voisi mennä nukkumaan. Huomenna pitää käydä yliopiston kansliassa keskustassa hoitamassa apurahan nouto (käteisenä), lisäksi tarvitaan jonkinlainen adapteriviritelmä tälle tietokoneen virtajohdolle ja uusi pin-koodi uudelle liittymälleni. Jouduin äsken irrottamaan sim-kortin, kun maksoin vuokraa ja tarvitsin lisävahvistuksen pankista, joka tuli tietenkin tekstiviestinä numeroon +358-alkuiseen Suomen numerooni. Että sellaista kaikkea pientä tänään. Kuulimme huhua, että Zürichissä on useampi yleinen sauna! Pitää käydä vakoilemassa, ehkä täältä löytyy joku paikallinen Rajaportti!

t. Maria ja Sami