jännän ääreltä

Laitoin pitkästä aikaa spotifyn soimaan. Alkoi iltasuihkun jälkeen jotenkin vaan soimaan päässä Toton Africa, ja päätin sitten kuunnella sen. Nyt soi Piano Man, jonka avulla Sami silloin kerran yritti opettaa mulle Siivikkalassa wienervalssia. Muistan, että siinä musiikkia kuunnellessa aina yhdessä kohtaa ajattelin että no niin, plääh, nyt se jo loppuikin, mutta sitten se vielä voimistuu ja tulee vielä yksi kertosäe!

Mulla on nyt viimeinen ilta täällä. On sellainen lähtijän fiilis. Tavarat on pakattu ja ihan joitain yksittäisiä täytyy vielä aamulla kattoa mukaan. Kuten viimeksikin, mulla on tälläkin kertaa juustotuliaiset jääkaapissa odottamassa aamua. Todennäköisesti kirjoitan itselleni vielä jonkun lähtöaamulistan ennen nukkumaanmenoa, etten vain unohda mitään.

Meillä oli tänään iltapäivällä taas Fallbesprechung. Mun aiheena oli salmonella ja yksi sellainen 4-vuotias sonni, jota me hoidettiin tällä viikolla. Sekin oli siis eristys osastossa ja käytökseltään aika sonnimainen, eli sille oli toisin sanoen tosi vaikeaa tehdä yhtään mitään ilman et joku repi sitä samaan aikaan nenä renkaasta. Mäkin taisin käydä sen luona vaan kerran kun otettiin siitä kontrolliverinäytteet. No, vähät sonnista, mutta sanonpa vaan että ei musta ehkä vielä tällä kielitaidolla ole saksan kielellä luennoimaan. Pidin silloin kerran sen yhden esityksen siitä juoksutusmahasta ja se meni niin hyvin että kuvittelin ehkä itsestäni vähän liikoja. Sen jälkeen pidin nimittäin vielä kaksi muuta, joista kumpikin meni aika kehnosti. Aloin änkyttää ja takellella kun en muistanut kaikkia sanoja saksaksi vaikka eihän se mikään ongelma pitäisi olla jos osaa käyttää kieltä; mutta voi olla että kaksi kuukautta on liian lyhyt aika vaatiakseen itseltään niin paljon. Ja voinhan toki aina muistaa että olin porukan ainoa vaihtari ja ainoa jonka äidinkieli on joku muu kuin saksa; vähän selittelyn makuahan siinä on, mutta en mä nyt jaksa liikaa välittää. Onhan tommonen reilun vartin esitelmän pitäminen semivieraalla kielellä vähän semmosta altaan syvään päähän hyppäämistä. Jos haluaisi olla hyvä niin pitäis treenata vähän pidempään.

On ollut kyllä jännä huomata miten saksan kieli on sulautunut tavallaan osaksi identiteettiä. Joudun päivittäin toteamaan, että en edes tiedä kaikkia sanoja englanniksi jotka kuitenkin osaan saksaksi. En esimerkiksi yhtään osaa sanoa, mikä tuo Fallbesprechung voisi olla englanniksi tai edes suomeksi. Joidenkin sairauksien nimet on paljon helpompi sanoa saksaksi kun englanniksi ne ovat niin jotenkin hassua latinan sekamelskaa.  Mikä olisi esimerkiksi jälkeiset sellaisella englannin kielellä jota tavallisetkin ihmiset ymmärtävät; saksaksi voidaan käyttää Nachgeburt, jossa nach (jälkeen) ja Geburt (synnytys) olivat minusta ihan itsestäänselvä yhdistelmä ja ymmärsin sanan heti kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Saksalaiset tykkäävät tällaisista prepositioyhdyssanoista, niitä on nimittäin ihan pilvin pimein. En osaa niitä jokaista vielä eikä varmaan kukaan osaa, mutta näiden kahden kuukauden aikana minusta on tullut tosi hyvä arvaaja! Aika usein pystyy nimittäin ymmärtämään lauseen ihan riittävän hyvin vaikkei ymmärtäisikään ihan jokaista sanaa, tai tietäisi jokaiselle sanalle vastinetta omasta kielestään. Mun on esimerkiksi tällä hetkellä todella vaikea miettiä että mikä olis juoksutusmahan dislokaatio eli Labmagenverlagerung jollain normaalilla englannin kielellä. Myöskin sellaiset sanat kuin pötsi (Pansen), satakerta (Psalter tai Blättermagen eli suora suomennos lehtimaha) ja verkkomaha (Haube) on paljon helpompi kääntää saksaksi kuin englanniksi, varsinkin kun englanninkieliset sanat ovat lääkärilatinaa eikä mitään tavallista englantia. Saksalaisilla on oma sana myös sellaisille elimille kuin perna (Milz), munuainen (Niere) ja kives (Hauden). On ollut hauska opetella näitä eri nimityksiä. Jostain syystä lukiosaksassa niihin ei hirveästi paneuduttu!

Toinen hassu kieli-ilmiö johon törmäsin oli se, että huomasin juttelevani eläimille kahden kesken saksaksi. Näin tällä viikolla Facebookissa linkin jossa puhuttiin eläimille ja esineille juttelemista ja että oikeasti se ei ole mikään hulluuden merkki... Toivon totisesti että ovat oikeassa koska minä teen sitä tosi paljon! Ja vielä vieraalla kielellä kaiken lisäksi...!

Huomenna tähän aikaan oon jo kotona maistelemassa juustotuliaisia! Isi ja Mikko olivat toivoneet emmentalia ja gruyerea joten mm. niitä kävin ostamassa eilen Migrosista Limmatplatzilta. On tätä kyllä odotettu. Kuulostaa kyllä kamalalta sanoa näin mutta kyllä matkustamisessa parasta on aina kotiinpaluu. Mutta senhän takia täytyykin matkustella, että oppisi uusia juttuja omasta kotimaastaan. En minä tänne sen takia lähtenyt että haluaisin joskus muuttaa Sveitsiin pysyvästi. Muunmuassa sen olen oppinut tällä reissulla, että rakastan omaa kotimaatani niin paljon, että ihan kevyellä syyllä en kyllä lähde ulkomaille töihin.

Mutta Sveitsiin tulisin kyllä mielelläni lomailemaan myöhemminkin!

Käytän tällä hetkellä tabletin Blogger-sovellusta ja tämän mukaan minun pitäisi pystyä lisäilemään kuvia myös. Koko ajan tulee virheraportteja, koska tabletti ei varmaan oikein toimi kunnolla.

Jos näistä kahdesta kuvasta saa mitään selvää niin toisessa on ne septiset raidat ikenissä jotka sillä keskiviikkoisella lehmällä oli. Toisessa on kaksi sammakkoa. Kuva on Irchelparkista, jonka läpi kävelin joka aamu ja iltapäivä. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt että mikä ihmeen hullu lintu siellä oikein ääntelee,  kunnes yhtenä päivänä sitten tajusin että ne muutamat hassut lammikot, mitä siellä puiden keskellä on, ovat ihan täynnä sammakoita. Ja ne pitävät ihan mielettömän kovaa ääntä ottaen huomioon sen, että ne ovat ihan sellaisia tavallisen kokoisia ja värisiä eivät mitenkään oudon näköisiä. Ne ovat myös ujoja, koska jos lammen rantaan hiipii ihmettelemään, kurnutus lakkaa.

pakkaamistyömaalta

joka etenee pikkuhiljaa. Oli kyllä tosi hyvä että alotin jo viime viikonloppuna. Harmi vaan että tällä viikolla on ollut viileämpi sää (vain +15-20 astetta) ja tänään jouduin kaivamaan sadetakin uudestaan käyttöön. Sadetta on ollut lähes päivittäin ja keskiviikon vastaisena yönä ukkosti aika kovaa. Havahduin hereille suunnilleen puoli neljän maissa aamulla ja heti sen jälkeen jyrähti ukkonen ihan kohdalla. Luulen että havahduin salaman välähdykseen hetkeä aikaisemmin, ja jyrinä kyllä kuulostikin siltä että taivas putoaa niskaan. Ei yhtään sellaiselta lehmän pötsiltä, kun jyrisee jossain vähän kauempana. Meinasin ihan säikähtää!

Tiistaina meillä oli possuiltapäivä eli Säulinachmittag. Kastroitiin taas, tällä kertaa ketamiini-atsaperoniyhdistelmällä lihakseen. Possuja oli vain yksi pahnue ja ne olivat jo oikeastaan yli viikon ikäisiä, mutta kun täällähän ei saa kastroida minkään ikäisiä possuja ilman anestesiaa niin oikeastaan silläkään ei ole mitään väliä minkä ikäisenä kastraation tekee. Aineita menee vähän enemmän kun elopainoa on enemmän, muutahan siinä ei oikeastaan ole. Inhalaatiokaasu eli isofluraani myydään tiloille nesteenä, jota kaadetaan inhalaatiokoneeseen; kauppanimi on Attane, ja taitaa olla ihan sama käytössä Suomessa pieneläinklinikoilla! Attanea saa luovuttaa tilalle, jos tuottaja osaa käyttää sitä ja laitteet on kunnossa; ketamiinilla ja atsaperonilla nukuttaessa toimenpiteen tekee aina eläinlääkäri. 

Huomasin viime tiistaina, että mun possujen ja sikojen käsittelytaidot on ihan omaa luokkaansa verrattuna muihin opiskelijoihin täällä. Oon kertonu joillekin että me tehdään maatilaharjoittelut ykkösvuosikurssin jälkeen (2vk porsastuotantosikalaa ja 2vk lypsykarjanavettaa) ja ilmeisesti näillä sen korvaa jonkinlaiset propekurssit, ei kuitenkaan mitään vastaavaa päivittäistä työtä maatilalla. 

Käveltiin ryhmän kanssa tiistaina possu klinikalta takaisin Tierspitalille Irchelkampuksen läpi. Taisin laittaa yhdet terveisetkin Irchelkampukselta mutta todellisuudessa kävin siellä ensimmäistä kertaa vasta tämän viikon tiistaina. Irchel on nimittäin paljon isompi kuin pelkkä eläinsairaala. Isabel (toinen opiskelija sisätaudeilla tällä viikolla) kertoi että eläinlääkikseen otetaan täällä sisään noin 120 hakijaa vuosittain; ensimmäinen vuosi tahkotaan fysiikkaa ja kemiaa muiden lääkisten (ihmiset ja hampaat) kanssa yhdessä. Aika moni jättää opinnot kesken jo ensimmäisen vuoden aikana. Viidennen vuoden opiskelijoita onkin sitten enää noin 50. Kerroin meidän systeemistä Helsingissä ja ihmeteltiin yhdessä että miten voikin olla niin päinvastaiset asenteet! Kerroin kyllä totuudenmukaisesti että meilläkin keskeyttää porukkaa ja pitää välivuosia, ei meistäkään ihan 100 % valmistu vaikka tietysti kaikki opiskelevat unelma-ammattiinsa jne. jne. 

Isabel on suurinpiirtein päätä ja olkapäitä mua lyhyempi, ja me varmaan näytetään tosi hassuilta kun seistään vierekkäin kuuntelemassa ohjeita! Se on ite sveitsiläinen mutta puhuu kyllä mulle mielellään kirjasaksaa; utelias kuin mikä ja se puhuu tosi paljon ja koko ajan. Se on ite kasvanut maatilalla, sen vanhemmilla on kuulemma ollu semmonen pieni 15 brunnviehlehmän navetta joskus vuosia sitten. 

Eilen illalla klinikalle oli tuotu hieho, joka regurgitoi (pulauttelee rehua suustaan). Niin voi käydä esim. jos ruokatorvi on tukossa. Hiehon kaula oli turvoksissa helluvaisen yläpuolelta, se oli nuutuneen oloinen ja näytti jotenkin väsyneeltä. Röntgenkuvien perusteella voitiin epäillä jopa perforaatiota (reikää ruokatorvessa) jolloin ennuste olisi melkolailla nolla. No, päätettiin kuitenkin katsoa vielä tähystimellä, ja huomattiin sitten että itseasiassa ruokatorvi olikin ihan ehjä. Kurkunpää oli tosi pahasti tulehtunut ja turvoksissa, mutta se ei selitä kaulan alueen turvotusta koska on niin eri paikassa; iltapäivällä hieho kuitenkin vaikutti jo pirteämmältä ja söikin vähän heinää. Ei kaikki ole aina sitä miltä näyttää, ja joskus kannattaa tarttua endoskooppiin ennemmin kuin pulttipistooliin!

Eilen lounasaikaan meille tuli parivuotias lypsylehmä esitiedoilla ripulia ja huonovointinen. Se makasi trailerissa mutta käveli kuitenkin itse ulos. Tutkimushuoneessa huomattiin heti että se puuskutti hullun lailla, ääntä ei kuulunut mutta se pumppasi vatsalihaksilla joka kerralla. Se oli ihan pintakylmä kuin poikimahalvauslehmät, silti kuumetta 40,1. Syke 140 (lehmän normaali syke on 50-90), hengitysfrekvenssi 76 (15-30). Limakalvot olivat tässä vaiheessa sellaiset vaalean sinipunertavan harmaat. Vatsaontelo näytti jotenkin hassun täyttyneeltä, nälkäkuopatkin pullottivat. Ei kilissyt. Kun lehmä kävi makuulle lattialle, huomattiin että itseasiassa vatsaontelo on ihan täynnä jotain nestettä. Punkteerattiin ja saatiin saaliiksi tummanpuhuvaa rehuvelliä joka näytti ja haisi juoksutusmahan sisällöltä. Vilkaisin limakalvoja suussa uudelleen ja ikeniin oli ilmestynyt nk. septinen raita. Lehmä kanyloitiin ja sille laitettiin heti euttiaineet suoneen. Sitä ei ollut kovin kiva katsella koska mitään esilääkitystä ei ollut ja lehmä tietysti riuhtoi ja potki vielä senkin jälkeen kun aineet olivat vaikuttaneet. Taas mietin, eikö tässä koko talossa ole ainuttakaan pulttipistoolia; vain Ambulanzklinikan autoissa olen nähnyt. Joku taisi sanoa että patolle ei voi lähettää pultattuja raatoja avattavaksi koska veret on silloin laskettu; mutta taisin ehkä ymmärtää väärin koska miksi se muka haittaisi. Olen jokatapauksessa erittäin vaikuttunut siitä että tämän klinikan eläinlääkärit tajusivat tilanteen ja sen, ettei mitään ollut tehtävissä. Samaa ei voi sanoa kaikista klinikoista, joilla olen vieraillut. Kuulostaa varmaan myös ihan hirveältä, mutta minulle oli erittäin opettavaista nähdä tällainen shokkinen potilas. Hengitystyyppi antoi toki vihjeitä mutta yleistutkimus paljasti tilanteen todellisen vakavuuden. 

Vielä yhdellä jutulla mä haluan kerskua; löysin eilen nimittäin yhdeltä lehmältä kilinän, jota toiset ei ollu huomanneet. Mulla on pikkasen eri tyyli kilistellä lehmiä kuin Isabelilla ja muilla opiskelijoilla. Se oli sellanen iso holstein ja jo säälittäviä pötsiääniä kuunnellessa tuli semmonen olo että tämä lehmä varmaan kilisee; mutta kilahdus kuuluikin vain yhdestä tarkasta kohdasta ja vain silloin kun napautti tarpeeksi lujaa. Opetin Isabelille miten meidät on opetettu kilistelemään koska sillä hänen tyylillä ei varmaan löydä ainuttakaan kilisevää lehmää...! Tuli tärkeä olo, ja sain myös kehuja eläinlääkäreiltä; hienosti hoksattu!

vanhasta kaupungista ja Zürichseeltä

Kävin eilen vähän vaatekaupoilla ja löysinkin tosi ihanan mekon. Kauppa oli vanhassa kaupungissa, nimeltään Booster ja teemaltaan ilmeisesti vähän niin kuin retro tai rock'n'roll; siellä oli bändipaitoja ja nahkakenkiä ja kajareista soi David Bowie (Space Oddity kun tulin sisälle ja Starman heti sen jälkeen joten varmaankin levy tai soittolista). Harmi että löysin haluamani sieltä niin nopeasti, musiikkia olisin nimittäin voinut jäädä kuuntelemaan pidemmäksikin aikaa. Naisten vaatekaupoissa joutuu hyvin usein kuuntelemaan niin karmaisevan huonoa musiikkia ja niin kovalla kaiken kukkuraksi, että minä ainakin usein häivyn kaupasta siinä vaiheessa, kun aivoihin alkaa sattua. Jos on omat nappikuulokkeet mukana, selviytyy paremmin. Mä vaan olen tainnut hukata omani, kun en löydä niitä enää mistään. Harmi, koska olivat hyvät.

En kerro mekosta enempää koska haluan yllättää Samin, mutta niitä oli rekissä enää kaksi M-kokoa jäljellä. Myyjä tuli juttelemaan mulle ja sanoi vain, että toi M on sulle kyllä liian iso mut anna mä otan tolta näyteikkunan mallinukelta ton meijän viimeisen S-koon sulle sovitettavaksi, sopiiko :D Sanoin et joo, mikä ettei, kokeilin siis myös sitä M-kokoa mut isohan se oli. S-koko sopi joten voin sanoa tehneeni ikkunaostoksia ihan kirjaimellisesti! 

Lauantai valkeni pilvisenä ja kosteana, mutta aika nopeasti lämpötila nousi takaisin hellelukemiin vaikkei aurinkoa näkynytkään. Mutta tänäaamuna heräsin seittemältä ihanaan sateen suhinaan. Vihdoinkin saatiin helpotusta ahdistavaan helteeseen! Tätä oli odotettu!

Aloitin eilen pakkaamisen ja sainkin urakan ehkä noin puolivalmiiksi. Tierspitalin pukkarin kaapissa on yhä turvakengät ja -saappaat, jotka vievät erittäin ison tilan rinkasta, joten en uskalla pakata enempää ennen kuin saan ne kotiutettua. Vielä ennen lähtöä mietin että tarvitsenkohan näitä molempia kenkiä ihan varmasti nyt, luulisi että sveitsiläisilläkin on turvakenkiä yms. joita saa lainata.. no voinpa ihmettelijöille sanoa että viime viikkoina en ole omieni lisäksi nähnyt ainoitakaan turvakenkiä kenenkään henkilön jaloissa. Joillakin opiskelijoilla on turvasaappaat (olen nähnyt pukkarissa niitä) mutta valtaosa käyttää ihan tavallisia kumisaappaita ja kenkiä navetan ja tallin puolella. Tein siis viisaasti kun otin omia kenkiä mukaan, eivät ne turhaan vie tilaa. Seuraava ongelma onkin sitten puhdistus. Pitää varmaan mennä Suomessa ensitöikseen kauppaan ja ostaa elämäni ja eläinlääkäriurani ensimmäinen ikioma pakkaus Virkon S:ää!

Täällä on alkanut aprikoosisesonki. Kun Suomessa kytätään ensimmäisiä kotimaisia uusiaperunoita tai mansikoita ja herneitä, täällä kytätään kotimaisia aprikooseja, ja kirsikoita. On täällä mansikoitakin, eivätkä nekään hassumpia ole, mutta kirsikat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa! Makeita ja tummia, kuin karkkeja söisi, eikä kuitenkaan mikään "kirsikan makuinen" karkki yllä lähellekään tuoreen makua. Ihan niin kuin mansikoidenkin kohdalla, tosin on kyllä sanottava sekin että paikallinen mansikkajäätelö, jota saa kioskeista ja ravintoloista, on aika taivaallista! No, aprikooseista vielä, Maryvonnen etupihalla on ihan pieni aprikoosipuu, joka kuulemma viime vuonna teki ihan hurjat määrät hedelmiä, tänä vuonna vähän laiskemmin kun on ollut ehkä vähän kuumaa ja kuivaa sen makuun. Ostin kaupasta 1,5kg aprikoosirasian kun oli niin hävyttömän halpa ja olen nyt syönyt niitä aamiaiseksi ja lounaalla salaattina ja välipaloina ja ne ovat kyllä tosi hyviä! Ne ovat samalla tavalla karvaisia kuin persikat mutta pienempiä, ja syvän oranssinpunaisia. Ambulanzklinikalla yhtenä päivänä saatiin yhdeltä nautatilalliselta iso rasiallinen heidän omia kirsikoita ja aprikooseja kiitoksena mukaan, ja syötiin niitä myöhemmin kaikki yhdessä klinikan takapihalla samalla kun pidettiin iltapäivädiskussiota :D

En tainnut kertoakaan, että kanyloin yhden hevosen heppaklinikalla. Se oli ähkyleikkurista tullut paksusuolen torsio mutta jo toipumassa, ja olin antamassa sille suoneen penisilliiniä kun huomasin, että kanyyli oli tukossa. Yksi nuoremmista eläinlääkäreistä tuli mun avukseni ja sain tehdä kanyloinnin alusta loppuun itse. Puudutin pistokohdankin itse mepivakaiinilla. Täällä tehdään ihan tavallisilla hanskoilla, HESsillähän tehdään aina steriileillä paitsi eutanasiakanyloinnit. Kanyylit (eli laskimokatetrit, Venenkatheter) olivat isoja ja niiden konuksessa oli on-off-kytkin, josta sen sai napsautettua kiinni tai auki. Osuin suoneen heti ja koko homma kesti ehkä pari minuuttia, kun uusi kanyyli oli saatu ommeltua paikalleen. Kanüle tarkoittaa saksaksi injektioneulaa, mikä mun pitää aina muistaa. Spritze on ruisku.

Tässä muutama sana, jotka olen onnistunut oppimaan viimeviikkoina:

Hufrehe = kaviokuume, hoidettiin yhtä tällaistakin tällä viikolla; se seisoi jäätohvelit jaloissaan (lisänä NSAID ja joku hepariinin tapainen lääkitys) kaksi päivää eikä mitään edistystä tapahtunut (käveli edelleen yhtä huonosti), jonka jälkeen sille aloitettiin ähkyhevosen lidokaiini-ketamiini-kipuinfuusio (jatkuva tippa), se auttoi lopulta

Schlumpverstopfung = ruokatorventukos, tämmöinenkin meillä oli tällä viikolla

Fessel = vuohinen

schimmel = kimo, ja aikamoinen multippeli melanooma mutta se olikin jo 21v

fuchs = rautias, tosin ainakin yksi liinakko oli myös merkitty tietokoneelle fuchsiksi eli ehkä se on yleisnimitys näille punaruskeille tai sitten oli käynyt vahinko

Eisen = kengitys, tai ainakin olen aika varma, että siitä oli puhe kun tätä sanaa käytettiin paljon (kontekstin perusteella)

Hängst = ori kuten ruotsiksikin, myöskin kulmahampaat (caninukset) ovat saksaksi oriinhampaat, Hängstzähne

Wallach = ruuna (äännetään vallak) ruotsiksi myöskin kai jotain tämän suuntaista

Stute = tamma, ja mulla meni yhdellä iltakierrolla monta sekuntia muistaa mitä se on enkuksi (mare)

Muni = sonni, tosin ilmeisesti ehkä vain sveitsiläisittäin ja vain sellainen nuori kasvava

Stier = sellainen hyppäävä aikuinen sonni, jolta halutaan jälkeläisiä

Kälbin = hieho; eli tavallaan feminiinipäätteinen Kalb eli vasikka, mutta lopputulos ei kuitenkaan tarkoita lehmävasikkaa kuten voisi luulla

Nasentupfer = sierainlimanäytteen työnimi, jota en aluksi myöskään älynnyt lainkaan (niiltä herpesepäilyiltä neurologisilta hepoilta otettiin nasentupferit PCR:ää varten)

Weibchen ja Männchen ovat sanoja, joita voi käyttää eläinvauvoista (esim. pikkupossuista) jos suomeksi sanottaisiin tyttö tai poika, ja nuokin siis hellittelymuotoja adjektiiveista weiblich (naispuolinen tai naaras-) ja männlich (miespuolinen tai uros-). Mädchen ja Junge (eli ihmistyttöä ja -poikaa tarkoittavat sanat niiden varsinaisessa kontekstissa) eläimistä puhuttaessa ovat todella oudon kuuloisia saksaa puhuvien mielestä, vaikka niitä käyttäisikin eläimistä vain vitsin vuoksi. Suomessahan tällaisia muureja ei ole vaan pikkupossustakin voi ihan hyvin sanoa, että se on tyttö, ei tarvitse sanoa että se on naaras (mikä kuulostaa suorastaan hassulta). Tyttöpossuhan on suomeksi oikeastaan imisä, mutta enpä ole kuullut sitä sanaa kovin montaa kertaa. Paljon enemmän ollaan kiinnostuneita, onko poikapossut karjuja vai leikkoja (kastroituja). 

Toiset terveiset lähetän järviretkeltä; alunperin ajattelin että saunominen ehkä riittäisi, sitten mietin että voisin ehkä vuokrata sup-laudan, koska suomalaiseen luonteeseen kuuluu juhannuksen aikaan vesistöjen äärelle hakeutuminen. Nyt istun pienen risteilyaluksen perässä ja katselen aaltoja ja maisemia. En muista mihin tämä risteily on menossa tai kauanko se kestää, ostin vain laivalipun ja kaksi zonea lisää julkisten lippuuni. Myöhemmin sitten saunaan ja uimaan!

eristyksestä

joka on saksaksi Absonderung. Meillä on siis tällä hetkellä kaksi (2) neurologisesti oireilevaa hevosta eikä kaikkien herpesvirustulokset oo vielä tullu. Oon viettäny aika ikimuistoisia tunteja niiden kanssa takki, myssy ja kumihanskat ihohuokosten päällä. Täällä on siis ihan kamala helle, en ole tarkistanut mistään mut ihan varmasti reippaasti yli +30.

Ei se touhu siellä heppaklinikalla kyllä paljoa loppuviikkoa kohden helpottanut. Joka päivä tuli ilmi kaikki uusi juttuja joita en ollu hoksannu hoitaa. Eilen illalla oli niin kurja olo että ainoastaan perjantaiajatuksen voimalla jaksoin nousta ylös sängystä aamulla. No, tänään sit olin päättäny et ei satavarmana tuu mitään sanomista ja kirjoitin kaikki hoitosuunnitelmat valmiiksi ennen lounasta. Ja hyvä niin koska heti puol kaheltatoista rupes tipahtelemaan ähkyhevosia ovista ja ikkunoista. Ei niitä tullu ku ehkä neljä mutta kaikki tuli tunnin sisällä eli hetkessä oli ihan hirvee kiire. Mä pääsin ite syömään vasta kahelta. Loppujen lopuks niistä tulijoista vaan kolme oli ähkyjä ja yks koliitti eikä me tietenkään ehditty eristää sitä ennen ku liian myöhään. Sit vaan peukut pystyyn ettei sil oo salmonellaa. Se oli semmonen 30-vuotias islanninhevonen jonka kreatiniini oli jotain 1000 ja urea myös aika korkeella eli munuaiset ilmeisesti vähän valmiiksi rikki, lisäks sil oli PPID ja siltä se näyttikin. 

Yks ähky me delegoitiin kirurgian klinikalle kun se oli jo niin huonossa kunnossa. Mä en olis ite ehkä uskaltanu lähteä edes kuljettamaan semmosta hevosta joka sieltä trailerista tuli (tosin sehän on voinu mennä myös kuljetuksen aikana huonompaan kuntoon). Se oli ihan hikinen ja tärisevä ja silmät syvällä kuopissa. Siitä valutettiin ulos semmosta tummanpuhuvaa refluksia 100 l saaviin (sankot ei ollu enää riittäneet) ja koko tutkimushuone haisi kuolemalle ja mädille kananmunille. Mä näin kun omistaja istui tuolilla hevosensa pään edessä ja joi vettä lasista sit ku ne oli lopettanu letkutuksen. Hevoselle tehtiin siis eutanasia hetkeä myöhemmin.

Tämän viikon teema on ollu neurologiset hevoset. Niitäki oli vaan kaks mut se on silti enemmän kuin mitä mä oon tavannu koko lyhyellä heppasairaalaurallani. Sain jopa kerättyä vihreeseen vihkoon allekirjoituksen hevosen neurologisesta tutkimuksesta! Molemmilla oli ataksiaa, toisella semmonen et se vähän niinku laahas toisen puolen askeleitaan (vasen etu- ja takajalka). Sen kavioiden kärjissä oli semmonen pyöreäksi hioutunut reuna aina kun sitä oli kävelytetty asvaltilla. Kumpikin oli eristyksessä herpesvirusepäilyn takia (täällä laitetaan kaikki neurologiset heppapotilaat heti eristykseen ja herpesnäytteet labraan). Näiden kahden lisäksi oli kaks pääntautia, toinen oli issikka ja toinen ranskalainen täykkäri, jolla ei oikeestaa ollu imusolmukkeet mitenkään isot mutta sen kotitallilla oli pari sairastunutta. Pääntauti on saksaksi Druse. Me tehtiin sille issikalle eilen ja tänään ilmapussien tähystys. Mä sain käyttää skooppia. Nyt mul on kumpikin käsivarsi kipee ja pitää ehkä turvautuu Voltareniin jota Maryvonnella onneksi on vessan kaapissa.

Juhannusaatto on vapaapäivä mutta ei täällä! Menin seitsemäksi ja pääsin puoli kuudelta illalla pois.

Tällaiset juhannuskukat löytyi tienpientareelta.

Ihan Tierspitalin lähellä on penkka, jossa kasvaa mm. unikkoja ja ruiskaunokkeja.

Uusi lempiruokani tagliatelle pomodoro, jonka erinomaisen ohjeen löysin sattumalta netistä kokeilemalla. Valkoinen on mozzarellakimpale. Siitä voi ottaa jokaiseen haarukalliseen pienen nokareen.

Kiitos!

Tässä päivän luontokappale viime viikon perjantailta. Rastaanpoikanen puskassa. Emo syöksähteli hermostuksissaan ympärillä kunnes minä häivyin paikalta. Valitettavasti tämä lapsiparka taisi joutua kissojen lounaaksi.

Hyvää Juhannusta!

heppasisätaudeilta

Pakko varmaan aloittaa siitä, mikä on mielessä päälimmäisenä, eli tämä kamala helle. Tänään päästiin jo +30 asteeseen. Erittäin ahdistavan kuuma.

Heppasairaalalla oli vaikea aamu. Kaikki kyselivät minulta juttuja, joita en lainkaan ymmärtänyt, en saksaksi enkä englanniksi (koska kaikki tietysti luulivat että kyse on kieliongelmista). Onko tämä sinun potilaasi, onko tälle jo annettu tai vedetty lääkkeet, oletteko muiden opiskelijoiden kanssa jo tehneet sen tai tämän tai tuon... Tuntui, että mut uuvutettiin aamupäivän aikana lukemattomilla saksan- ja englanninkielisillä kysymyksillä, joista en ymmärtänyt yhtään mitään ja samalla tuli sellainen olo, että olin kuitenkin vastuussa jostakin (kaikki sellaiset oletko jo -alkuiset kysymykset). Sitten yksi eläinlääkäri hoksasi kysyä, oletko täällä ekaa viikkoa ja sanoin, että joo. Sitten hän kysyi, onko mulle pidetty alkuperehdytystä - niin siis mitä? No, sen jälkeen käveltiin potilaat läpi ja hän osoitteli kaikkia ovissa roikkuvia lappusia ja kertoi, mitkä hommat ja lääkkeet ovat opiskelijoiden vastuulla ja mitä opiskelijoiden pitää itsenäisesti hoitaa päivän aikana. Iltapäivä sujui paljon paremmin, kun tiesin, mitä piti tehdä. Mutta aamu oli kyllä ihan kamalan kaoottinen.

Heppasisätautiklinikka on aika paljon pienempi kuin HES Viikissä, ja ahtaampi. Heppakirurgian klinikka on vieressä, joten kokonaisuudessaan heppasairaala on ehkä vähän isompi kuin HES. Sisätaudeilla oli kaksi ähkypotilasta, yksi kieliluun osteotomiapotilas, yksi sinusiitti, yksi varsansa luonut aasitamma (eristyksessä) ja yksi, jolle tehtiin tänään permanent trakeostomia, koska sen kurkunpään rustot olivat jollain lailla kroonisesti turvonneet. Kallis operaatio (trakeostomia on siis toimenpide, jossa avataan henkitorveen kaulan kohdalle uusi reikä, josta potilas hengittää; hätätilanteessa sillä pelastetaan potilaan henki jos sillä on ylähengitystiet tukossa esim. allergisen reaktion tai vierasesineen takia, permanent tarkoittaa sitä että se on pysyvä) enkä kyllä oikein ymmärtänyt, mihin käyttöön hevosesta enää sen jälkeen muka on. Mutta niin, ehkä musta ei tulekaan seuraeläinlääkäriä sen takia kun en ymmärrä tämmösiä juttuja. 

Viikonlopusta sen verran, että se oli oikein mukava. Äiti, isi ja Mikko tulivat käymään. Perjantaina käytiin juustofonduella vanhassa kaupungissa. Lauantaina vuokrattiin auto ja ajettiin ensin Luzerniin, jossa käytiin lounaalla (oli ihanaa ruokaa) ja torilla, sitten ajettiin Engelbergiin, jossa käytiin gondolihissillä ylhäällä Titlis-huipulla. Minä ostin Luzernista uudet sandaalit kun vanhat ovat melkein rikki, ja ne hankaavat ihan kamalasti! Paras oli kuitenkin loppumatka; ajettiin Vierwaldstätterseen ympäri ja Urin kantonin kautta Klausenpassin tietä pitkin takaisin. Serpentiinitiet olivat hurjia, maisemat kauniita ja pudotukset pelottavia. Kaikkialla kuului lehmänkellojen kilkatusta, vaikka lehmiä ei joka paikassa näkynytkään. Sunnuntai kului taas kaupungilla, käytiin mm. aivan ihanassa italialaisessa ravintolassa syömässä.

Kello on täällä jo yhdeksän illalla mutta yhä on tosi lämmin. Istun tässä samassa lempipaikassani Maryvonnen talon lipan alla etuoven edessä. Mulla on teetä ja ihanaa saksanpähkinä-vaahterasiirappi (maple-walnut on kyllä vähän myyvämpi nimi) jätskiä tässä. 

Lindausta ja muista Zürichin ympäristön pikkukylistä

Maryvonnen ruusut olivat kauneimmillaan viime viikolla ja oli tarkoitus ottaa niistä valokuvia silloin, mutta unohdin tai oli muuta tekemistä aina.

Olen ollut tällä viikolla enimmäkseen Tanja-eläinlääkärin mukana. Tänään juteltiin mm. sveitsiläisistä maitojuomista (eli täällähän siis 1,5% rasvaa on jo niin vetistä maitoa, että sitä myydään vain maitojuomana) ja selitin hänelle, että Suomessa lähes aina kun on lämmintä ruokaa tarjolla, juodaan maitoa ruuan kanssa. Tanjaa se nauratti kovasti. Sveitsiläiseen maitoon ei myöskään lisätä D-vitamiinia.

Sitten juteltiin vähän sikataloudesta ja tarttuvista taudeista (keskustelu taukosi aina välillä, kun tultiin perille jonkun navetan pihaan tai Tanjan piti vastata puhelimeen). Sveitsissä ei ole APP:tä kuulemma juuri lainkaan (Actinobacillus pleuropneumoniae, sioilla esiintyvä tarttuva keuhkokuume), ja muitakin juttuja, joiden takia eläinten tuonti kaikista ympäröivistä maista on tosi vaikeaa. Tanja oli aika yllättynyt, kun kerroin Suomen salmonellavapaudesta ja siitä, miten meillä tavallaan lain puolesta ei voida vastustaa kaikkia tauteja mutta silti elinkeinot voivat laatia omia ohjeistuksia ja varotoimia tarttuvien tautien vastustamiseksi.

Sveitsin eläinsuojelulaki kieltää vasikoiden nupouttamisen ilman sedaatiota ja paikallispuudutusta. Ymmärsin, että jos jää kiinni vasikoiden nupouttamisesta ilman näitä, siitä voi saada ihan kunnon sakot. Isäntäväki saa nupouttaa vasikoita itse, mutta kuten possukastraatioonkin, siihen pitää käydä kurssi, jossa varmaan vaikein asia on sarvihermon puudutus (lidokaiinilla), mitään muuta vaikeaahan koko touhussa ei oikeastaan ole ellei halua pistää ksylatsiinia suoneen. Tanja sanoi, että iv. ksylatsiinin kanssa pitää olla varovainen talvipakkasella - aiheuttaa vasokonstriktiota ja vasikalle voi tulla hypotermia, jos operointipaikka on kylmä. Meinasin sanoa, että vasikoitahan ei kai oikeastaan saisi/kannattaisi pitää liian kylmissä olosuhteissa, mutta tultiin jonkun navetan pihaan juuri enkä sitten enää viitsinyt sanoakaan mitään. En muista olenko jo maininnut, mutta sveitsiläiset suosivat kaikessa lääkkeenannossa muita kuin suonensisäisiä pistoksia ja hmm, no, se ehkä vähän näkyy nuorempien eläinlääkärien pistotekniikassa (välillä tuntuu, että itsekin osaan paremmin...) Tanja sanoi myös, että aika monella tilalla on niin vähän nautoja että vasikoitakin tulee aika vähän, ja silloin ihmiset eivät yleensä viitsi käydä kurssia vaan kutsuvat eläinlääkärin nupouttamaan. Itse toimenpide tehdään samalla tavalla kuin meillä, eli kolvipolttamalla. Tulehduskipulääkettä ei aina anneta, mutta kuulemma aika monet silti antavat; vähän kiikunkaakun siis, Suomessa taidetaan laittaa aina kun eläinlääkäri nupouttaa, kun se menee niin näppärästi suoneen siinä samalla kuin se ksylatsiinikin.

Alkuviikosta hoidettiin muutama vasikan napatulehdus, ja huomenna puhun muille opiskelijoille sitten vasikan napajuttuja. Jouduin aika pahan aiheen äärelle, koska napatulehduksista ei löydy ainuttakaan suomenkielistä luentoa meidän tuotantoeläinkursseista (tai ainakaan en löydä yhtään). Yleistutkimuksen tekemisessä mainitaan aina: tarkista napa. Mutta mitä sitten pitää tehdä, jos navassa on jotain outoa tai se on appelsiinin kokoinen tai punainen tai musta tai jos siitä vuotaa haisevaa puuromaista jotain? Ainoa avulias taho on tähän mennessä ollut Evira, jonka mikrobilääkesuosituksissa sanotaan näin: bentsyylipenisilliini. Ja jos on yleisinfektion oireita eli niveltulehdus tai jotain, niin sitten sulfa-trimetopriimi. Meidän vasikkapotilaat saivat amoksisilliiniä. Täällä on myynnissä Duphamox LA -niminen amoksisilliini, jota annetaan pistos nahan alle joka toinen päivä kolmena päivänä eli silloin tulee "6 pv kuuri"... LA tulee sanoista long-acting, mutta meille kyllä puhuttiin nelosella, ettei pidä uskoa LA:han, koska todellisuudessa lääkeaine poistuu nopeammin kuin mitä lääkefirma uskottelee. Tosin on myös muistettava, että pelkkä antibiootti ei taistele mikrobia vastaan vaan myös vasikan omat valkosolut, joten käytännössä tilanne voi olla jotain ihan muuta kuin mitä luulisi.

Muutamia hyödyllisiä sanoja olen oppinut tällä viikolla taas. Festliegende Kuh on makaava lehmä, GUs-TUs (Geos-Theos) tarkoittaa kaiveltavia, eli gynäkologische Untersuchung ja Trächtigkeitsuntersuchung (tiineystarkastus). Napatulehdus on Nabelentzündung, napatyrän ehdin jo unohtaa. Opin tällä viikolla myös letkuttamista tarkoittavan sanan saksaksi, mutta sitä ei ole sanakirjassa enkä löydä sitä mistään muualtakaan, kun en osaa kirjoittaa sitä. Anturahaavauma (muuan sorkkasairaus) on Sohlengeschwär (ja Geschwär on haava missä tahansa, kun eteen laittaa sen, missä se on). Opin tosi paljon sanoja koko ajan, ja välillä joudun tarkistamaan sanakirjasta jonkun, jota haluaisin käyttää, mutten osaa. Ihan hiljattain löysin sanakirjasta mm. sanan haista, eli riechen - olin käyttänyt siihen asti jotain ihan outoa ruotsin kautta järkeiltyä mitälienee...

Refleksiiviverbien käyttö on hankalinta, modaaliapuverbien helpointa. Yhä edelleen sanon mieluumin, että olen unohtanut jonkun jutun (ich habe vergessen) kuin, että en muista sitä (ich erinnere mich nicht, huh miten hankala... pitäisi silti, koska olen jopa kuullut yhden sveitsiläisen koiranomistajan käyttävän sitä!) Olen myös huomannut käyttäväni teitittelymuotoa ja monikon toista eli normaalia te-muotoa ihan sekaisin ja silloin minua yleensä pyydetään toistamaan, eli se on saksanpuhujien mielestä hämmentävän kuuloista. Jo ekalla viikolla minulle opetettiin, että ei tarvitse teititellä eläinlääkäreitä. Omistajia ehkä, mutta ei kollegoita. Välillä tulee jotenkin liikuttunut olo, kun tajuaa olevansa lauman jäsen! Vaikka mun laumani on kyllä kaukana, mutta kyllä silti välillä tuntee sellaista mukavaa ohimenevää yhteenkuuluvuutta. Lisäksi kun nyt on huomattu, että minä puhun paremmin saksaa kuin aikaisemmin, niin oikeastaan minulta jopa välillä kysellään, miten me tehdään joku juttu Suomessa. Se on hauskaa.

Sain viimeisten viikkojeni ohjelman selväksi; olen vain yhden viikon heppasisätaudeilla. Sasha on siellä jo tämän viikon, olin varmaan ymmärtänyt jonkun viestin väärin. Viimeisellä viikolla olen tuotaneläinsisätaudeilla, joten tod.näk. toivon mukaan peukut pystyyn mun ei tartte mennä leikkuriin enää.

Istun tällä hetkellä lempipaikassani Maryvonnen talon kuistilla. Istun tässä aika usein iltaisin lukemassa ja syömässä iltaruokaa. Tästä näkee tielle muttei oikeastaan kauemmas, ohikulkijat vilkaisevat vain ja jatkavat matkaansa. Tulee mieleen vähän Lintuvaaran parveke, paitsi, että sinne ei kukaan ikinä vilkaisekaan, kaikki ohikulkijat ovat kuin eivät tietäisikään.

Ilta hämärtää jo, ukkonen jyrähtelee ja salamat välähtelee. On ollut ihan kamalan kuuma päivä taas, iltapäivällä neljältä kun lähden kotiin, oli suorastaan ahdistava helle. Tykkään ambulanzklinikasta senkin takia, kun sieltä pääsee pois neljältä, jolloin päivystäjät tulee.

Nyt pisaroi vettä, ja alkaa olla niin pimeä, että näppäimet näkee vain kun salama välähtää. Ruusukuvat ja pari muuta luontokappaletta ovat tässä alla.

Hönggerbergin peuratarha! Löysin nämä täplikkäät söpöläiset ihan sattumalta!

Viiniköynnös

ambulanzista taas

Täällä on aivan kamala helle, reippaasti yli +27.. ja minusta on ylipäätään aika pahaenteistä jos ennen aamukasia voi liikkua ulkona ilman että tarvitsee mitään pitkähihaista päälleen.

Tämä viikko kuluu jälleen Ambulanzklinikalla eli hyvin samanlaista kuin Saaren opetus meillä. Toinen opiskelija täällä mun kanssa on Irina, joka vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä, on aika pihalla tosin koska nyt on hänen eka viikkonsa ambulanzia. Minustakin on vain vähän apua kun saan yhä normaalista nopeasta saksasta kiinni ehkä n. 70 % sanoista; hitaasta puheesta tosin jo lähes kaiken. Yksi eläinlääkäri Tanja sanoi mulle eilen, että verrattuna siihen toukokuun alkuun mä puhun jo tosi hienosti saksaa! Jee!

Tanja on kova puhumaan muutenkin ja mä utelias kuulemaan juttuja; tänään juteltiin mm. lehmän endometriiteistä ja jälkeisistä ja involuutiovaiheesta ylipäätänsä, saunomisesta ja kuumasta säästä kesällä (ja se on kuulkaa ihan totisinta totta, että sveitsiläiset saunoo vaan talvella koska "kesällä on muutenkin kuuma"... nyt on kyllä jäänyt muutama perusjuttu saunomisesta ihan täysin ymmärtämättä), akupunktiosta ja homeopatiasta. Tanja sanoi, että Sveitsissäkään sitä ei opeteta eläinlääkiksessä vaan sitä varten käydään joku jatkokurssi valmistumisen jälkeen. Hän sanoi, ettei itse varsinaisesti vastusta sitä koska eihän siitä mitään harmiakaan oikeastaan ole mutta eniten siinä hoidetaan omistajaa eikä potilasta; ja toki vakavien lääkehoitoa vaativien sairauksien hoidossa on väärin käyttää pelkästään sitä. 

Tänään käytiin katsomassa 2 v sonnia, jolla oli ripulia. Kun kävimme paikan päällä, totesimme, että sillä oli veriripuli ja lisäksi näytti aika nuutuneelta; ulostenäyte salmonellan varalta, letkutettiin vettä ja jotain paikallista pötsipotkua tai supervetruminia, kipulääke, seleeni ja 3pv sulfa-trimetopriimikuuri (Borgal vet). ETT Ry:n sivuilta voi käydä lukemassa, mitä Suomessa tehdään salmonellaepäilyille.

Mutta nyt lähdetään iltapäiväksi sikalaan kuohimaan pikkupossuja!

Arlandasta

Viikonloppu kului kuin siivillä. Nukuttiin, saunottiin ja grillailtiin. Kolmen viikon päästä sitten taas!

Lentoliikenne tuntuu takkuavan kovasti, tosi moni lento on kymmenestä puoleen tuntiin myöhässä. Minunkin jatkolentoni vaihtoi jo kerran porttia, mutta nyt aloitettiin boarding. Lento Zürichiin tuskin siltikään lähtee ajallaan.

Väkeä on hurjan paljon. Ihmiset varmaan ovat palaamassa kotiin viikonlopunvietoistaan. Kävin hakemassa teetä ja korvapuustin yhdestä kahvilasta. 

pieneläinleikkurista

Tänään olin steriilinä koiran kastraatiossa, eilen epästeriilinä kissan sterkassa. 

Eilinen kisu oli muutenkin jännä tapaus. Pieni kuin mikä, 7 kk ikäinen, yleistutkimuksessa huomattiin sydämessä sivuääni 4/6. Se kävi sydänultrassa ja siellä löydettiin AVSD; atrial & ventricular septal defect. Se on synnynnäinen sydämen kehityshäiriö, jossa oikean ja vasemman eteisen väliseinä ja lisäksi vielä oikean ja vasemman kammion väliseinä ovat kumpikin jääneet kehittymättä joko kokonaan tai osittain (joskus on vain jäänyt reikä). Kissa oli oireeton, joten mitään lääkitystä ei aloitettu. Sami kertoi, että ihmispuolella näitä korjaillaan tähystimen avulla (nivustaipeen jotain verisuonta pitkin sydämeen ja sitten vain operoidaan), kissalla ei ole paljoa toivoa. Omistajalle kirjoitettiin ohjeet kongestiivisen sydänvian oireiden tunnistamiseen ja anestesiatiimi räätälöi kissalle supervarovaisen sterkka-anestesian. Kissa nimittäin myös sterkattiin kaikesta huolimatta; ehkä omistajat halusivat, että kissa voisi ulkoilla vapaana tai jotain..

Sterkkaa oli jännä katsella. Kissan navan kohdalle tehtiin ihan pieni viilto, ehkä 3 cm ja sormien sijaan munasarjat kalastettiin yksi kerrallaan haavaan kissakoukun avulla. Se oli niin kätevän näköinen, että haluaisin melkein opetella itsekin käyttämään sellaista.

Juuri äsken olin mukana kastraatiossa. Potilaana oli 8 v westie. Toinen kives oli aprikoosin kokoluokkaa, toinen vähän pienempi mutta ultraääni paljasti senkin muuttuneeksi kudokseksi (eli molemmat poistettiin, omistaja olisi toivonut vielä astutukseen yhdellä toimivalla mutta sitä ei nyt voitu toteuttaa). 

Kastraatio tehtiin skrotaalisesti (myös kivespussi poistettiin); kivesten ympäri tehtiin veneviilto. Aika pyöreä tosin ja haavasta tuli sen takia aika ruma... Kivekset poistettiin haavan reunojen välistä kukin omalta puoleltaan, inguinaalikakavat suljettiin ristitikeillä ja lopuksi irrotettiin keskelle jäänyt ihosaari. Joskushan kiveskasvaimet ovat tehneet kiinnikkeitä, jolloin niitä ei voi irtottaa kivespussista; eli silloin pitää vähän improvisoida. Sekä eilisessä sterkassa että tässä kastraatiossa tehtiin subcutikseen yksittäisiä tikkejä (vaikuttaisi olevan täkäläinen tapa). 

Check-in on tehty (tein jo eilen) ja tavarat odottavat pukkarissa (osa jääkaapissa). Lähden täältä viimeistään viideltä, syön eväät ja suuntaan sitten kohti lentokenttää! Jee, melkein kotona, ja vaikka palaankin vielä niin sitten on enää kolme viikkoa ennen kesälomaa!

parvolasta

eli tautisulun takaa eristysosastolta. Olen viettänyt siellä paljon aikaa eilisen ja tämän päivän aikana kissanpentuja ruokkien. Niitä oli aamulla vielä neljä, mutta yksi kuoli tänään, joten nyt on enää kaksi parvolassa ja kolmas teholla oman tautisulkunsa takana.

Parvo täytynee avata muille kuin asiaan vihkiytyneille - kissan parvovirus- eli panleukopeniavirusinfektio on suomeksi kissarutto, joka kuuluu Suomessa (ja varmaan täällä Sveitsissäkin) kissojen rokotusohjelmaan (tarkistin asian ja ensimmäinen piikki annetaan kissanpennuille 12 vk ikäisenä). Rokotusten pointti on tämän taudin kohdalla ehkä ennemminkin suojella laumaimmuniteetin avulla pentuja kuin estää aikuista kissaa sairastumasta kissaruttoon. Ymmärsin, että nämä pennut olivat emottomia ja löytyneet jostain kadulta (olivat siis kaikki saman omistajan), iästä on vaikea sanoa mitään koska kasvu on hidastunut taudin takia mutta tänään ainakin punnitsin yhden pennun n. 400g. Se, joka tänään kuoli, oli ehkä vähän yli puolet tuosta (samaa pentuetta kuitenkin), mutta heikko kuin mikä, ei yhtään sellainen hassu piipittäjä vaan vaisu ja unelias.

Eilen meillä kävi potilaana toinenkin emoton löytökissapentue. Ne olivat 4pv ikäisiä, silmät yhä ummessa. Ongelma taisi olla se, että paino ei noussut ja lisäksi kaksi kolmesta pennusta ei ollut kakkinut lainkaan - niiden tuoja kyllä vakuutti juottaneensa maidonkorviketta oikean määrän ja oikean lämpöisenä kahden tunnin välein vuorokauden ympäri. Keuhkoonkaan maito ei ollut mennyt. Nämä mysteerikissanpennut lähtivät kotiin, koska eläinsuojelujärjestöllä (johon pentujen tuoja kuului) ei ollut rahaa kalliiseen sairaalahoitoon. Pennut olivat kyllä suloisia.

Toinen eilinen potilas oli bengalinaaras, jolla oli neljä erittäin puheliasta pentua ("viäää! jiää!") ja neurologisia oireita. Pentujen kanssa oli käynyt niin, että kaksi oli syntynyt 21.5., yksi kuollut ja kaksi muuta elävää pari päivää myöhemmin eli 24.5. Kaksi pentua oli selvästi muita kahta isompia. Emolla oli muitakin ongelmia, se oli syömätön ja vaisu, oksentanutkin pari kertaa, eikä siltä tullut maitoa. Se taisi jäädä teholle, mutta tänään en käynyt siellä katsomassa, miten sillä menee.

Uusi hurja juttu tuli eilen vastaan; täällä Sveitsissä laitetaan glukoosia nahan alle. Ei raakana 5 %, se laimennetaan 2,5 %, mutta se on silti tosi väkevää. Parvolan pennuillekin oli tehty niin jossain muulla klinikalla, ja kummankin pennun kumpaankin masmaloon (takajalan etupuolen löysään nahkaan) oli kasvanut valtavat paiseet. Glukoosi on loistava kasvualusta kaikelle ällöttävälle, jota injisoidessa tulee vahingossa siirtäneeksi syvempiin kudoksiin (ja jo tämän pitäisi riittää syyksi olla ikinä laittamatta glukoosia nahan alle), ja kun meillä on vielä luuydinlamasta kärsivä potilas...

Tänään meille tuli n. klo kolmelta iltapäivällä synnyttävä unkarinvisla, jolle diagnosoitiin polteheikkous - luulisin, että sitä oli ehkä yritetty jo hoitaa jotenkin, koska tuskinpa sitä suoraan sektiopöydälle heitettäisiin. Minua ei päästetty katsomaan sektiota, koska olin ollut parvolassa (jossa on vain kissoja ja vaihdoin vaatteet), mutta pentujen elvyttämisessä sain auttaa (mikä logiikka tässäkin nyt sitten oli... pennuthan ne siihen sairastuvat eikä emo...). Avustajat toivat pentuja yhden kerrallaan valmisteluhuoneen puolelle, jossa me odottelimme. Pentuja piti hieroa pyyhkeen sisällä niin kovakouraisesti kuin vain rohkeni (ja sitten piti vielä hieroa astetta kovempaa). Yksi hoitaja käytti imukuppia ja poisti pentujen suusta ja sieraimista eritteitä ja rähmää. Meillä oli todella hauskaa! Emon anestesiasta pitää sanoa sen verran, että ei esilääkitystä, induktio propofolilla 6 mg/kg iv., ylläpito kaasuilla. Se oli saanut anestesian aikana kerran boluksena levometadonia. Ajatuksena on se, että pennut itse saisivat mahdollisimman vähän nukutusaineita. Pentuja hieroessa ne eivät aluksi edes hengittäneet, mutta ehkä viidessä minuutissa kyljet alkoivat kohoilemaan itsestään ja vielä toiset viisi minuuttia, alkoi kuulua heikkoa vikinää. Kaikkein hauskinta oli se, että valmistelun verikaasukonetta oli tullut korjaamaan eräs mies, joka korjasi sitä suurin piirtein keskellä meidän työmaatamme. Hän kävi vähän väliä kurkkimassa, mitä ihmettä tämä väenpaljous oikein merkitsee ja miksi pöydät näyttävät siltä kuin viisi ihmistä pesisi perunoita samassa vadissa, ja mistä tuo hassu ääni kuuluu (sitten kun pentuja alkoi virkoamaan). Pennut pantiin keskoskaappiin lämmittelemään ja siellä ne enimmäkseen kierivät sokkona ympäriinsä seiniin ja toisiinsa törmäillen. Niitä oli yhteensä kymmenen.

Tämä kuulostaa nyt ihan siltä, että minä vain luen kirjoja ja anestesiakaavakkeita ja alan heti eläimen nähdessäni miettiä kaiken maailman sairauksia ja oireita ja mitä ihmisten julmuus ja ajattelemattomuus on tehnyt tällekin eläinraukalle (no, teen sitäkin, varmaan ammattitauti). Todellisuudessa kuitenkin enimmän aikaa lässytän kissanpennuille (tänään myös koiranpennuille), matkin niiden puhetta ja pidän niitä käsissäni, vaikka olisinkin jo ottanut statukset ja ruokkinut ne. Niitä on niin kiva leikittää.

Ylihuomenna kotiin! Ei tosin lopullisesti, mulla on tämän viikonlopun jälkeen vielä kolme viikkoa käymättä (toinen Ambulanz ja sen jälkeen vielä ne heppasisätaudit). Mutta kyllä silti tuntuu mukavalta päästä käymään kotona! Huomenna voin jo tehdä lähtöselvityksen!

omasta huoneestani

vaikkei tämä nyt oikeastaan minun omani olekaan, niin olen kyllä maksanut tästä vuokran, joten saan ehkä löhöillä täällä mieleni mukaan ja viettää Pfingstmontagia. Olen saanut olla aika rauhassa muutenkin, Maryvonne taitaa olla sukuloimassa tyttäriensä luona. Ymmärtääkseni tämä viikonloppu on aika yleinen vierailuviikonloppu. No, paljon kivampi näin kuin että ne sen lapsenlapset olisivat tulleet tänne riehumaan! Aika vilkkaita ja äänekkäitä lapsia nimittäin.

Tuo kirran viikko oli niin rankka, että en jaksanut iltaisin oikeastaan paljoa kirjoitella kuulumisiani. Sen takia täytyy ehkä nyt palauttaa mieleen muutama mukavakin sattumus viime viikolta.

Tiistaina meillä oli possuiltapäivä. Siihen liittyi vähän sekoiluja, kun olin aluksi mennyt ihan väärään paikkaan ja löysin lopulta muut ryhmäläiset n. vartin myöhässä (onneksi ei haitannut). Nutztierklinikin (Nutztier on siis tuotantoeläin) vieressä oli salaperäinen rakennus, jossa en ollut ikinä aiemmin käynyt sisällä, mutta siellä oli pieni toimenpidehuone ja kaksi pientä karsinaa, jossa oli yksi aika sairas yskivä ja ripuloiva porsas.

Possuiltapäivä alkoi yleistutkimuksen tekemisellä. Possuille sen voi tehdä tietenkin vain tilanteen ja potilaan sallimissa rajoissa. Seuraavaksi käytiin läpi lihakseen pistäminen (niskaan kuten meilläkin), pistettiin possulle muistaakseni atsaperonia ja ketamiinia (samassa ruiskussa). Voi ehkä olla, että aikuinen terve sika vaatii hieman enemmän anestesiologilta, sillä olen kuullut, ettei sikojen kanssa pidä kiirehtiä - toisaalta meille on kai ohjeistettu muutenkin, että ensin esilääkitys pelkällä atsaperonilla ja sitten vasta, kun on kunnolla rauhoittunut, ketamiinia. Ja rauhoittumiseen voi mennä tosi pitkä aika ja sika pitää jättää yksin jonnekin eikä sitä saa käydä katsomassa ennen kuin on ihan varmasti unessa, ettei herää, koska hyppää saman tien takaisin jaloilleen.

No, seuraavaksi harjoiteltiin verinäytteen ottamista. Siihen on kaksi tyyliä; jugularis ja vena cava cranialis. Jugularis tapahtuu niin, että sikajarrun avulla pakotetaan sian pää sellaiseen yläviistoon asentoon, että kaulalla menevään laskimoon voi pistää (ei staasata, parhaiten onnistuu aspiroimalla ruiskun avulla, vakuumi on vähän hankala kun vaatii molemmat kädet). Jugularis sijaitsee samassa kohdassa kuin muillakin eläinlajeilla. Tämä meille vain demottiin, itse me saatiin harjoitella vena cava cranialiksen näytteenottoa. Eli toisin sanoen sika selälleen pöydälle, olkapään ja rintalastan kraniaalisen pään väliin vedetyn janan keskikohta, neulan suunta possun vastakkaisen puoleista takajalkaa kohti, työnnä hitaasti syvemmälle, koska joskus suoni löytyy jo tosi pinnasta varsinkin pienellä possulla. Vakuumi toimii, aspiroimallakin saa hyvin otettua. Pistokohtaa voi painaa vähän aikaa näytteenoton jälkeen, mutta possun veri hyytyy nopeasti, joten mitään suuria verenhukkia ei tälläkään tavalla yleensä aiheuteta. Tämä tekniikka meillekin on näytetty videolla joskus silloin sikakurssilla nelosella, ja muistan kerran Saarella kokeilleeni ottaa minisiasta verinäytettä vena cava cranialiksesta, onnistumatta. Tämän jälkeen osaan ihan varmasti, se ei nimittäin ollut yhtään vaikeaa, kunhan tajusi, ettei neulaa pidä työntää liian nopeasti, koska silloin se menee liian syvälle.

Verinäytteenoton jälkeen sika lopetettiin pistämällä sille pinkkiä euttiainetta sydämeen. Loput jutut olivat vähän hmm, ehkä vähemmän jänniä oppia. Opeteltiin nimittäin ottamaan likvornäytettä (sen voi ottaa occipitaalivälistä eli kallon ja ensimmäisen kaulanikaman välistä, tai lumbosakraalivälistä viimeisen lannenikaman ja ristiluun välistä). Tehtiin lisäksi kinnernivelen huuhtelu (voisi ehkä olla hyödyllistäkin osata, jos täytyy joskus vaikka koiralle tehdä?) ja BAL (bronco-alveolar lavage eli keuhkohuuhtelu). Kysyin opettavalta eläinlääkäriltä, mitä BAL-näytteellä tehdään, ja vastaus oli, että siitä saadaan mm. sikainfluenssa varmemmin kiinni kuin sierainlimanäytteestä. Taisin kysyä, onko se sitten halvempi kuin esim. sian lopetus ja keuhkopaketin lähetys patolle, ja elli taisi vastata että ei ole, keuhkopaketin lähetys on erittäin hyvä vaihtoehto. Toki on nyt taas muistettava, että minisiat ja muut lemmikkisiat saattavat ehkä haluta diagnoosin ennen pulttia päähän, joten ehkä tästäkin on minulle vielä joskus hyötyä!

Nautapuolesta pitää sanoa vielä muutamia juttuja.

Keskiviikkona tänne tuotiin oikeaa takajalkaa ontuva lehmä, jolta tietenkin tarkistettiin saman tien sorkat (eri lähteiden mukaan n. 50-90 % kaikista ontumista lehmällä on sorkkaongelmia). Vasemmassa takasessa oli DD:tä ja oikeassa sorkkavälin hyperplasiaa (hyperplasia interdigitalis, täällä käytetään aika paljon latinankielisiä nimiä sairauksista). Jotta sorkkavälin hyperplasia saatiin tutkittua kunnolla, tehtiin two-point-puudutus sorkkaväliin, eli se sama, minkä minä tein ekan viikkoni ekana päivänä Ambulanzklinikillä toukokuun alussa Salomean kanssa siellä yhdessä navetassa. Hyperplasiaa hoidetaan täällä siten, että ylimääräinen kudos viilletään irti ja sorkkaan pannaan side, jolloin puudutus tekee potilaan olosta vähän mukavamman toimenpiteen ajaksi. Hyperplasia ei kuitenkaan ollut kovin kipeän tuntuinen, me nimittäin kokeilimme sitä myös ennen puudutusta eikä lehmä juurikaan reagoinut. Sorkat olivat todella siistit (toisen puolen DD:kin oli tosi lievä vain), ei yhtään kaksoispohjaa eikä anturahaavaumia eikä mitään. Kun laitettiin lehmä uudelleen kävelemään, se ontui yhä, puudutuksista huolimatta. Hevosella käytetään puudutuksia jopa diagnostiikan apuna, jos halutaan selvittää ontuman aiheuttava nivel tarkemmin. No, two-pointin lisäksi tälle lehmälle oli tehty myös se yhtä korkeampi puudutus (keskikorkea?), joka tulee vuohisnivelen yläpuolelle eli lehmällä ulomman kyntysen yläpuolelle (kahden sormen leveyden verran) ihon alle, puuduttaa ulomman sorkan. No, näistä huolimatta lehmä ontui ihan yhtä kovasti kuin ennenkin. Eläinlääkärit palpoivat lehmää sen kävellessä ja huomasivat, että oikea polvi naksahteli hassusti. Seuraavien päivien aikana otettiin useampi röntgenkuva polvesta, joista onnistuttiin saamaan lopulta kiinni etummaisen ristisiteen repeämä. Tämä lehmä lopetettiin. Ilmeisesti jonkinlainen TPLO olisi ollut teoriassa mahdollinen, mutta käytännössä kirurgitkin päätyivät siihen, ettei ehkä kuitenkaan yritetä. Minusta varsin viisasta.

Reticuloperitonitis traumatica (naula), endocarditis valvularis (kukkakaalimaiset muutokset bakteeritulehduksesta kärsineen eläimen sydänläpissä), phlegmona interdigitalis (sorkkavälin ajotulehdus), dermatitis digitalis (sorkka-alueen ihotulehdus), retentio secundinarium (jälkeisten jääminen), invaginatio jejunojejunale (eli se, jonka näin keskiviikkona leikkurissa ja jonka väristä päättelin sen olevan jo niin pahasti nekrotisoitumassa, että olisin ampunut lehmän itse saman tien),... täällä tykätään lääkärilatinasta! Minulla on taskussa vihko, johon olen aina muistaessani keräillyt saksankielisiä sanoja tutuista sairauksista. Paresis puerperalis eli meidän tuttu poikimahalvaus on hassusti Milchfieber (eli maitokuume, joka suomeksi on ennemminkin emakon synnytyksenaikaista sairastumista kuvaava sana), tosin käytetään myös Geburtsparesis eli ihan suoraa poikimahalvauksen saksannosta.

Jälkeisistä (Nachgeburt) juteltiin perjantaina; on toki yleisesti selvää, että kohtu infektoituu jokaisen alateisen synnytyksen jälkeen (ja myös silloin kun tehdääns keisarileikkaus, jota on ihan mahdotonta tehdä steriilisti lehmälle). Terve lehmä kuitenkin poistaa bakteerit kohdusta vuodon mukana eikä asia vaivaa sitä sen enempää. Kohdussa on silloin sekainfektio (vähän sitä sun tätä), mutta muutamassa päivässä, sikäli kun kohdussa on kasvualustana esim. sinne jääneitä sikiökalvoja tai mätänevä kuollut sikiö tai jotain, bakteerikanta alkaa valikoitua grampositiiviseen suuntaan ja kohti Trueperella pyogenesta, jonka tunnistaa hajusta jo navetan ovelta. Tässä vaiheessa lehmällä on jo metriitti, se on kuumeinen ja muutenkin silminnähden sairas eikä parane ilman asiallista lääkehoitoa. Täällä on nimittäin ohjeistuksena, että lehmän jälkeisiä kutsutaan irrottamaan eläinlääkäri heti, kun on kulunut 12 tuntia eikä niitä ole nähty. Eläinlääkäri pesee lehmän takapään jodilla, laittaa käden kohtuun (ja samalla vie sinne lisää bakteereita alemmista synnytysteistä halusi tai ei) ja tarkistaa, ettei siellä ole mitään (ja voisin kuvitella että yleensä ei olekaan, koska lehmän ketaleet saattavat siivota jälkeiset pois syömällä ne, jolloin säikähdetään ihan turhaan). Kohtuun pannaan antibioottikapseleita ja jauheisia joditabletteja (joita minäkin laitoin silloin ekalla viikollani), jotka ärsyttävät kohdun limakalvoa ja häiritsevät normaalin immuunijärjestelmän toimintaa (tappavat kyllä bakteereita, jos niitä siellä on). Jos sisällä on jälkeisiä, jotka eivät ole vielä irti, niiden irrottaminen väkisin aiheuttaa verenvuotoa ja kudosvauriota kohtuun, ja lisäksi vasikan puoleinen istukka ei yleensä edes irtoa kokonaan vaan siitä jää aina kuitenkin pieniä rippeitä kohtuun, jos sitä irrotellaan jo silloin, kun se ei ole vielä valmis irtoamaan (vähän niin kuin rupikin alkaa vuotaa uudelleen verta, jos sen raapii liian aikaisin irti ihosta). Jälkeisten jäämiseen liittyy yleensä muita poikimisongelmia - halvaus, synnytysvaikeus, raju synnytysapu, kuollut vasikka, kaksoset, kolimastiitti,... jossain määrin varmaan se seleenin puutekin, mutta siis ymmärtääkseni jälkeisten jääminen ei ole terveen lehmän ongelma vaan sekundääristä jostain muusta taustasairaudesta.

Hahhahhaa! Luulitte varmaan, että lidokaiinia saisi käyttää naudoille vain silloin, kun prokaiini on kontraindisoitu ja silloinkin jos ja vain, jos heittää varoajoiksi liha 28 vrk maito 14 vrk... hetkinen, niinhän se pitääkin tehdä, EU:ssa. Ei täällä!

Tämän äijän naama vilisee siellä täällä julkisilla paikoilla. Yksi eläinlääkäri sanoi kerran, että sen nähdessä tulee aina tosi hyvälle tuulelle!

Tässä on se auto, jonka sisällä on riippumatto, jolla voi kuskata jalattomia eläimiä sairaalahoitoon. En saanut kuvaa riippumatosta.

Päivän luontokappale perjantailta. Ei mitään hajua, mikä lintu oli, mutta ilmeisesti poikaset jossain lähellä, kun niin kovasti haki huomiota itseensä. 

taidemuseon Monet-huoneesta

Hauskaa helluntaita. Täällä Sveitsissä sitä vietetään maanantaihin asti, eli mullakin on nyt pitkä viikonloppu. Eilen oli niin kuuma, etten jaksanut lähteä mihinkään (illalla vyöryikin sitten päälle aikamoinen ukkosmyrsky), mutta tänään reipastuin ja lähdin käymään paikallisessa taidemuseossa, Kunsthaus Zürichissä (ja täällä ollaan edelleen, nyt jo kolmatta tuntia).

Yskä ärsyttää, koska näissä saleissa kaikuu hirmuisesti joka kerta kun köhin kurkkua. Respasta sain mukaan kännykän näköisen audioguiden, jolla voi soittaa kunkin taideteoksen lappusessa olevaan numeroon jos haluaa kuulla siitä enemmän.

Alakerrassa oli grafiikan töitä Meksikosta. Keskikerroksessa vietin aika paljon aikaa barokkiaikaisten valtavien maalausten parissa, suurin osa oli aiheeltaan joko jokin Uuden testamentin tapahtuma, tai sitten jokin roomalais-kreikkalais-mytologian tarina. Sveitsiläisiä maalareita oli myös, heidän kuviensa joukossa muutama oikein hauska eläinmuotokuvakin. 

Täällä kolmannessa kerroksessa on uudempia teoksia ja tyylisuuntia; mm. Van Gogh, Munch, muutama Picasso ja lempparini kuvataidekoulusta eli Claude Monet. Osaisinpa liittää valokuvia tällä surkealla ilmaisella applen blogisovelluksella! Lisäilen niitä tähän, kunhan pääsen takaisin kämpille. 

Katselen vielä tuon yhden käytävän ja shoppailen vähän museon kaupassa, lähden sitten etsimään jostain myöhäistä lounasta.

EDIT 5.6., kuvia!

Monet'n lumpeenkukkatauluja oli muutama vuosi sitten myös Helsingissä vieraisilla, en nyt muista olivatko WeeGee-talossa vai ihan Ateneumissa, mutta muistan kyllä katselleeni niitä ihaillen (kuvataidekoulussa meillä oli aina tapana mennä kevään lopuksi käymään jossakin taidenäyttelyssä). 

Monet on tyylisuunnaltaan impressionisti; taisi olla yksi ensimmäisistä tyylisuunnista, joissa maalauksen ei enää tarvinnut muistuttaa valokuvaa aiheestaan. En enää muista, missä Monet asui (Ranskassa kylläkin), mutta hän maalasi ilmeisesti melko lailla tauluja oman talonsa puutarhasta, johon kuului varmaankin myös tämä lampi lumpeenkukkineen. Erityisen kuuluisia ovat myös sellaiset Monet'n taulut, joissa näkyy kaareva silta (yhtään sellaista taulua ei ollut tässä kokoelmassa).

Tämäkin on Monet, 2 metriä korkea ja niin leveä, että keskellä oli tuollainen merkillinen sauma. Tässä maalauksessa on aivan selvästi ilta; mutta näemme vain heijastuksia veden pinnassa siitä, millainen näkymä edessämme aukenee! 

Van Gogh -parka. Kärsi koko ikänsä jonkinlaisesta mielisairaudesta, myi koko elämänsä aikana yhden ainoan taulun (ja sai aika karseat haukut kaikista sellaisistakin teoksistaan, jotka nykyään ovat maailman kuuluja), ampui lopulta itseään päähän ateljeessaan ja kitui kaksi päivää ennen kuin lopulta kuoli vammoihinsa 37-vuotiaana. Minä muistan itsekin matkineeni Van Goghin maalaamistapaa joskus akryyliväreillä!

Monet on maalannut joskus muutakin, kuin lumpeenkukkia.

Tässä kaksi Marc Chagallin maalausta. Chagallin maalaukset ovat minusta kuin jostain lasten fantasiakirjan kuvituksista. Chagallin maalauksissa toistuvana teemana on hänen vaimonsa, jota hän itse usein syleilee (voitte vaikka laittaa googlen kuvahakuun marc chagall paintings, niin huomaatte, mitä tarkoitan!) Tuon sinisen taulun hän maalasi vaimonsa kuoleman jälkeen.

Nämä eläintaulut löytyivät sveitsiläisten taiteilijoiden osastolta! Tämä lehmä on karannut kaalipeltoon!

Tämän maalauksen nimi oli Gotthardin postivaunut. Tämä on mielestäni tosi hyvä esimerkki siitä, miten valokuvaa voi manipuloida vain tiettyyn pisteseen asti, mutta maalausta taiteilija voi muokata mielensä mukaan niin paljon, kuin haluaa. Gotthard on melko vaarallinen tie, joka rakennettiin joskus kauan sitten sveitsiläisellä insinööritaidolla vuorten yli, ja jota voidaan kai pitää melkoisena saavutuksena ja kansallisena ylpeyden aiheena aikalaisten mielissä. Postivankkurit kuljettivat tuota tietä pitkin matkustajia ja kauppatavaroita (postin lisäksi tietenkin). Tässä kuvassa ajuri heilauttaa piiskaa oikealla kädellään, jolloin hevoset tiesivät kääntyä vasempaan päin pois jyrkänteeltä. Postivaunut eivät ole taatusti kuitenkaan todellisuudessa liikkuneet alamäkeen laukkaavien hevosten vauhtia (miettikää nyt millaista olisi olla matkustajana vaunuissa), varsinkaan silloin, jos tien tukkii lehmälauma. Säikähtänyt vasikka hevosten edessä oli myös viittaus johonkin, mutta en muista siitä sen enempää.

Muutama lehmämuotokuva lisää. Nämä olivat upeita.

lehmäleikkurista

Sanon leikkurista vain sen, etten koko eläinlääkisopintojeni aikana ole ikinä ollut näin vihainen ja järkyttynyt yhdenkään potilaan takia. En viitsi kirjoittaa tänne yksityiskohtia (kerron henk.koht. joskus sitten) mutta ihan oikeesti; on silmitöntä julmuutta pitää kärsivää ja tuskissaan olevaa eläintä hengissä (ja mun mielestä me tänään syyllistyttiin juuri nimenomaan tähän).

Kaikki muu jää tänään tuon kamaluuden varjoon, mutta opin tänään tosi paljon sorkkajuttuja. Tai oikeastaan oivalsin pari juttua ja sitten vielä luin kirjasta myöhemmin.