1.7.2017
lentokoneesta
30.6.2017
jännän ääreltä
Laitoin pitkästä aikaa spotifyn soimaan. Alkoi iltasuihkun jälkeen jotenkin vaan soimaan päässä Toton Africa, ja päätin sitten kuunnella sen. Nyt soi Piano Man, jonka avulla Sami silloin kerran yritti opettaa mulle Siivikkalassa wienervalssia. Muistan, että siinä musiikkia kuunnellessa aina yhdessä kohtaa ajattelin että no niin, plääh, nyt se jo loppuikin, mutta sitten se vielä voimistuu ja tulee vielä yksi kertosäe!
Mulla on nyt viimeinen ilta täällä. On sellainen lähtijän fiilis. Tavarat on pakattu ja ihan joitain yksittäisiä täytyy vielä aamulla kattoa mukaan. Kuten viimeksikin, mulla on tälläkin kertaa juustotuliaiset jääkaapissa odottamassa aamua. Todennäköisesti kirjoitan itselleni vielä jonkun lähtöaamulistan ennen nukkumaanmenoa, etten vain unohda mitään.
Meillä oli tänään iltapäivällä taas Fallbesprechung. Mun aiheena oli salmonella ja yksi sellainen 4-vuotias sonni, jota me hoidettiin tällä viikolla. Sekin oli siis eristys osastossa ja käytökseltään aika sonnimainen, eli sille oli toisin sanoen tosi vaikeaa tehdä yhtään mitään ilman et joku repi sitä samaan aikaan nenä renkaasta. Mäkin taisin käydä sen luona vaan kerran kun otettiin siitä kontrolliverinäytteet. No, vähät sonnista, mutta sanonpa vaan että ei musta ehkä vielä tällä kielitaidolla ole saksan kielellä luennoimaan. Pidin silloin kerran sen yhden esityksen siitä juoksutusmahasta ja se meni niin hyvin että kuvittelin ehkä itsestäni vähän liikoja. Sen jälkeen pidin nimittäin vielä kaksi muuta, joista kumpikin meni aika kehnosti. Aloin änkyttää ja takellella kun en muistanut kaikkia sanoja saksaksi vaikka eihän se mikään ongelma pitäisi olla jos osaa käyttää kieltä; mutta voi olla että kaksi kuukautta on liian lyhyt aika vaatiakseen itseltään niin paljon. Ja voinhan toki aina muistaa että olin porukan ainoa vaihtari ja ainoa jonka äidinkieli on joku muu kuin saksa; vähän selittelyn makuahan siinä on, mutta en mä nyt jaksa liikaa välittää. Onhan tommonen reilun vartin esitelmän pitäminen semivieraalla kielellä vähän semmosta altaan syvään päähän hyppäämistä. Jos haluaisi olla hyvä niin pitäis treenata vähän pidempään.
On ollut kyllä jännä huomata miten saksan kieli on sulautunut tavallaan osaksi identiteettiä. Joudun päivittäin toteamaan, että en edes tiedä kaikkia sanoja englanniksi jotka kuitenkin osaan saksaksi. En esimerkiksi yhtään osaa sanoa, mikä tuo Fallbesprechung voisi olla englanniksi tai edes suomeksi. Joidenkin sairauksien nimet on paljon helpompi sanoa saksaksi kun englanniksi ne ovat niin jotenkin hassua latinan sekamelskaa. Mikä olisi esimerkiksi jälkeiset sellaisella englannin kielellä jota tavallisetkin ihmiset ymmärtävät; saksaksi voidaan käyttää Nachgeburt, jossa nach (jälkeen) ja Geburt (synnytys) olivat minusta ihan itsestäänselvä yhdistelmä ja ymmärsin sanan heti kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Saksalaiset tykkäävät tällaisista prepositioyhdyssanoista, niitä on nimittäin ihan pilvin pimein. En osaa niitä jokaista vielä eikä varmaan kukaan osaa, mutta näiden kahden kuukauden aikana minusta on tullut tosi hyvä arvaaja! Aika usein pystyy nimittäin ymmärtämään lauseen ihan riittävän hyvin vaikkei ymmärtäisikään ihan jokaista sanaa, tai tietäisi jokaiselle sanalle vastinetta omasta kielestään. Mun on esimerkiksi tällä hetkellä todella vaikea miettiä että mikä olis juoksutusmahan dislokaatio eli Labmagenverlagerung jollain normaalilla englannin kielellä. Myöskin sellaiset sanat kuin pötsi (Pansen), satakerta (Psalter tai Blättermagen eli suora suomennos lehtimaha) ja verkkomaha (Haube) on paljon helpompi kääntää saksaksi kuin englanniksi, varsinkin kun englanninkieliset sanat ovat lääkärilatinaa eikä mitään tavallista englantia. Saksalaisilla on oma sana myös sellaisille elimille kuin perna (Milz), munuainen (Niere) ja kives (Hauden). On ollut hauska opetella näitä eri nimityksiä. Jostain syystä lukiosaksassa niihin ei hirveästi paneuduttu!
Toinen hassu kieli-ilmiö johon törmäsin oli se, että huomasin juttelevani eläimille kahden kesken saksaksi. Näin tällä viikolla Facebookissa linkin jossa puhuttiin eläimille ja esineille juttelemista ja että oikeasti se ei ole mikään hulluuden merkki... Toivon totisesti että ovat oikeassa koska minä teen sitä tosi paljon! Ja vielä vieraalla kielellä kaiken lisäksi...!
Huomenna tähän aikaan oon jo kotona maistelemassa juustotuliaisia! Isi ja Mikko olivat toivoneet emmentalia ja gruyerea joten mm. niitä kävin ostamassa eilen Migrosista Limmatplatzilta. On tätä kyllä odotettu. Kuulostaa kyllä kamalalta sanoa näin mutta kyllä matkustamisessa parasta on aina kotiinpaluu. Mutta senhän takia täytyykin matkustella, että oppisi uusia juttuja omasta kotimaastaan. En minä tänne sen takia lähtenyt että haluaisin joskus muuttaa Sveitsiin pysyvästi. Muunmuassa sen olen oppinut tällä reissulla, että rakastan omaa kotimaatani niin paljon, että ihan kevyellä syyllä en kyllä lähde ulkomaille töihin.
Mutta Sveitsiin tulisin kyllä mielelläni lomailemaan myöhemminkin!
Käytän tällä hetkellä tabletin Blogger-sovellusta ja tämän mukaan minun pitäisi pystyä lisäilemään kuvia myös. Koko ajan tulee virheraportteja, koska tabletti ei varmaan oikein toimi kunnolla.
Jos näistä kahdesta kuvasta saa mitään selvää niin toisessa on ne septiset raidat ikenissä jotka sillä keskiviikkoisella lehmällä oli. Toisessa on kaksi sammakkoa. Kuva on Irchelparkista, jonka läpi kävelin joka aamu ja iltapäivä. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt että mikä ihmeen hullu lintu siellä oikein ääntelee, kunnes yhtenä päivänä sitten tajusin että ne muutamat hassut lammikot, mitä siellä puiden keskellä on, ovat ihan täynnä sammakoita. Ja ne pitävät ihan mielettömän kovaa ääntä ottaen huomioon sen, että ne ovat ihan sellaisia tavallisen kokoisia ja värisiä eivät mitenkään oudon näköisiä. Ne ovat myös ujoja, koska jos lammen rantaan hiipii ihmettelemään, kurnutus lakkaa.
29.6.2017
pakkaamistyömaalta
25.6.2017
vanhasta kaupungista ja Zürichseeltä
23.6.2017
eristyksestä
Juhannusaatto on vapaapäivä mutta ei täällä! Menin seitsemäksi ja pääsin puoli kuudelta illalla pois. |
Tällaiset juhannuskukat löytyi tienpientareelta. |
Ihan Tierspitalin lähellä on penkka, jossa kasvaa mm. unikkoja ja ruiskaunokkeja. |
Uusi lempiruokani tagliatelle pomodoro, jonka erinomaisen ohjeen löysin sattumalta netistä kokeilemalla. Valkoinen on mozzarellakimpale. Siitä voi ottaa jokaiseen haarukalliseen pienen nokareen. |
Kiitos! |
19.6.2017
heppasisätaudeilta
Heppasairaalalla oli vaikea aamu. Kaikki kyselivät minulta juttuja, joita en lainkaan ymmärtänyt, en saksaksi enkä englanniksi (koska kaikki tietysti luulivat että kyse on kieliongelmista). Onko tämä sinun potilaasi, onko tälle jo annettu tai vedetty lääkkeet, oletteko muiden opiskelijoiden kanssa jo tehneet sen tai tämän tai tuon... Tuntui, että mut uuvutettiin aamupäivän aikana lukemattomilla saksan- ja englanninkielisillä kysymyksillä, joista en ymmärtänyt yhtään mitään ja samalla tuli sellainen olo, että olin kuitenkin vastuussa jostakin (kaikki sellaiset oletko jo -alkuiset kysymykset). Sitten yksi eläinlääkäri hoksasi kysyä, oletko täällä ekaa viikkoa ja sanoin, että joo. Sitten hän kysyi, onko mulle pidetty alkuperehdytystä - niin siis mitä? No, sen jälkeen käveltiin potilaat läpi ja hän osoitteli kaikkia ovissa roikkuvia lappusia ja kertoi, mitkä hommat ja lääkkeet ovat opiskelijoiden vastuulla ja mitä opiskelijoiden pitää itsenäisesti hoitaa päivän aikana. Iltapäivä sujui paljon paremmin, kun tiesin, mitä piti tehdä. Mutta aamu oli kyllä ihan kamalan kaoottinen.
Heppasisätautiklinikka on aika paljon pienempi kuin HES Viikissä, ja ahtaampi. Heppakirurgian klinikka on vieressä, joten kokonaisuudessaan heppasairaala on ehkä vähän isompi kuin HES. Sisätaudeilla oli kaksi ähkypotilasta, yksi kieliluun osteotomiapotilas, yksi sinusiitti, yksi varsansa luonut aasitamma (eristyksessä) ja yksi, jolle tehtiin tänään permanent trakeostomia, koska sen kurkunpään rustot olivat jollain lailla kroonisesti turvonneet. Kallis operaatio (trakeostomia on siis toimenpide, jossa avataan henkitorveen kaulan kohdalle uusi reikä, josta potilas hengittää; hätätilanteessa sillä pelastetaan potilaan henki jos sillä on ylähengitystiet tukossa esim. allergisen reaktion tai vierasesineen takia, permanent tarkoittaa sitä että se on pysyvä) enkä kyllä oikein ymmärtänyt, mihin käyttöön hevosesta enää sen jälkeen muka on. Mutta niin, ehkä musta ei tulekaan seuraeläinlääkäriä sen takia kun en ymmärrä tämmösiä juttuja.
15.6.2017
Lindausta ja muista Zürichin ympäristön pikkukylistä
Olen ollut tällä viikolla enimmäkseen Tanja-eläinlääkärin mukana. Tänään juteltiin mm. sveitsiläisistä maitojuomista (eli täällähän siis 1,5% rasvaa on jo niin vetistä maitoa, että sitä myydään vain maitojuomana) ja selitin hänelle, että Suomessa lähes aina kun on lämmintä ruokaa tarjolla, juodaan maitoa ruuan kanssa. Tanjaa se nauratti kovasti. Sveitsiläiseen maitoon ei myöskään lisätä D-vitamiinia.
Sitten juteltiin vähän sikataloudesta ja tarttuvista taudeista (keskustelu taukosi aina välillä, kun tultiin perille jonkun navetan pihaan tai Tanjan piti vastata puhelimeen). Sveitsissä ei ole APP:tä kuulemma juuri lainkaan (Actinobacillus pleuropneumoniae, sioilla esiintyvä tarttuva keuhkokuume), ja muitakin juttuja, joiden takia eläinten tuonti kaikista ympäröivistä maista on tosi vaikeaa. Tanja oli aika yllättynyt, kun kerroin Suomen salmonellavapaudesta ja siitä, miten meillä tavallaan lain puolesta ei voida vastustaa kaikkia tauteja mutta silti elinkeinot voivat laatia omia ohjeistuksia ja varotoimia tarttuvien tautien vastustamiseksi.
Sveitsin eläinsuojelulaki kieltää vasikoiden nupouttamisen ilman sedaatiota ja paikallispuudutusta. Ymmärsin, että jos jää kiinni vasikoiden nupouttamisesta ilman näitä, siitä voi saada ihan kunnon sakot. Isäntäväki saa nupouttaa vasikoita itse, mutta kuten possukastraatioonkin, siihen pitää käydä kurssi, jossa varmaan vaikein asia on sarvihermon puudutus (lidokaiinilla), mitään muuta vaikeaahan koko touhussa ei oikeastaan ole ellei halua pistää ksylatsiinia suoneen. Tanja sanoi, että iv. ksylatsiinin kanssa pitää olla varovainen talvipakkasella - aiheuttaa vasokonstriktiota ja vasikalle voi tulla hypotermia, jos operointipaikka on kylmä. Meinasin sanoa, että vasikoitahan ei kai oikeastaan saisi/kannattaisi pitää liian kylmissä olosuhteissa, mutta tultiin jonkun navetan pihaan juuri enkä sitten enää viitsinyt sanoakaan mitään. En muista olenko jo maininnut, mutta sveitsiläiset suosivat kaikessa lääkkeenannossa muita kuin suonensisäisiä pistoksia ja hmm, no, se ehkä vähän näkyy nuorempien eläinlääkärien pistotekniikassa (välillä tuntuu, että itsekin osaan paremmin...) Tanja sanoi myös, että aika monella tilalla on niin vähän nautoja että vasikoitakin tulee aika vähän, ja silloin ihmiset eivät yleensä viitsi käydä kurssia vaan kutsuvat eläinlääkärin nupouttamaan. Itse toimenpide tehdään samalla tavalla kuin meillä, eli kolvipolttamalla. Tulehduskipulääkettä ei aina anneta, mutta kuulemma aika monet silti antavat; vähän kiikunkaakun siis, Suomessa taidetaan laittaa aina kun eläinlääkäri nupouttaa, kun se menee niin näppärästi suoneen siinä samalla kuin se ksylatsiinikin.
Alkuviikosta hoidettiin muutama vasikan napatulehdus, ja huomenna puhun muille opiskelijoille sitten vasikan napajuttuja. Jouduin aika pahan aiheen äärelle, koska napatulehduksista ei löydy ainuttakaan suomenkielistä luentoa meidän tuotantoeläinkursseista (tai ainakaan en löydä yhtään). Yleistutkimuksen tekemisessä mainitaan aina: tarkista napa. Mutta mitä sitten pitää tehdä, jos navassa on jotain outoa tai se on appelsiinin kokoinen tai punainen tai musta tai jos siitä vuotaa haisevaa puuromaista jotain? Ainoa avulias taho on tähän mennessä ollut Evira, jonka mikrobilääkesuosituksissa sanotaan näin: bentsyylipenisilliini. Ja jos on yleisinfektion oireita eli niveltulehdus tai jotain, niin sitten sulfa-trimetopriimi. Meidän vasikkapotilaat saivat amoksisilliiniä. Täällä on myynnissä Duphamox LA -niminen amoksisilliini, jota annetaan pistos nahan alle joka toinen päivä kolmena päivänä eli silloin tulee "6 pv kuuri"... LA tulee sanoista long-acting, mutta meille kyllä puhuttiin nelosella, ettei pidä uskoa LA:han, koska todellisuudessa lääkeaine poistuu nopeammin kuin mitä lääkefirma uskottelee. Tosin on myös muistettava, että pelkkä antibiootti ei taistele mikrobia vastaan vaan myös vasikan omat valkosolut, joten käytännössä tilanne voi olla jotain ihan muuta kuin mitä luulisi.
Muutamia hyödyllisiä sanoja olen oppinut tällä viikolla taas. Festliegende Kuh on makaava lehmä, GUs-TUs (Geos-Theos) tarkoittaa kaiveltavia, eli gynäkologische Untersuchung ja Trächtigkeitsuntersuchung (tiineystarkastus). Napatulehdus on Nabelentzündung, napatyrän ehdin jo unohtaa. Opin tällä viikolla myös letkuttamista tarkoittavan sanan saksaksi, mutta sitä ei ole sanakirjassa enkä löydä sitä mistään muualtakaan, kun en osaa kirjoittaa sitä. Anturahaavauma (muuan sorkkasairaus) on Sohlengeschwär (ja Geschwär on haava missä tahansa, kun eteen laittaa sen, missä se on). Opin tosi paljon sanoja koko ajan, ja välillä joudun tarkistamaan sanakirjasta jonkun, jota haluaisin käyttää, mutten osaa. Ihan hiljattain löysin sanakirjasta mm. sanan haista, eli riechen - olin käyttänyt siihen asti jotain ihan outoa ruotsin kautta järkeiltyä mitälienee...
Refleksiiviverbien käyttö on hankalinta, modaaliapuverbien helpointa. Yhä edelleen sanon mieluumin, että olen unohtanut jonkun jutun (ich habe vergessen) kuin, että en muista sitä (ich erinnere mich nicht, huh miten hankala... pitäisi silti, koska olen jopa kuullut yhden sveitsiläisen koiranomistajan käyttävän sitä!) Olen myös huomannut käyttäväni teitittelymuotoa ja monikon toista eli normaalia te-muotoa ihan sekaisin ja silloin minua yleensä pyydetään toistamaan, eli se on saksanpuhujien mielestä hämmentävän kuuloista. Jo ekalla viikolla minulle opetettiin, että ei tarvitse teititellä eläinlääkäreitä. Omistajia ehkä, mutta ei kollegoita. Välillä tulee jotenkin liikuttunut olo, kun tajuaa olevansa lauman jäsen! Vaikka mun laumani on kyllä kaukana, mutta kyllä silti välillä tuntee sellaista mukavaa ohimenevää yhteenkuuluvuutta. Lisäksi kun nyt on huomattu, että minä puhun paremmin saksaa kuin aikaisemmin, niin oikeastaan minulta jopa välillä kysellään, miten me tehdään joku juttu Suomessa. Se on hauskaa.
Sain viimeisten viikkojeni ohjelman selväksi; olen vain yhden viikon heppasisätaudeilla. Sasha on siellä jo tämän viikon, olin varmaan ymmärtänyt jonkun viestin väärin. Viimeisellä viikolla olen tuotaneläinsisätaudeilla, joten tod.näk. toivon mukaan peukut pystyyn mun ei tartte mennä leikkuriin enää.
Istun tällä hetkellä lempipaikassani Maryvonnen talon kuistilla. Istun tässä aika usein iltaisin lukemassa ja syömässä iltaruokaa. Tästä näkee tielle muttei oikeastaan kauemmas, ohikulkijat vilkaisevat vain ja jatkavat matkaansa. Tulee mieleen vähän Lintuvaaran parveke, paitsi, että sinne ei kukaan ikinä vilkaisekaan, kaikki ohikulkijat ovat kuin eivät tietäisikään.
Ilta hämärtää jo, ukkonen jyrähtelee ja salamat välähtelee. On ollut ihan kamalan kuuma päivä taas, iltapäivällä neljältä kun lähden kotiin, oli suorastaan ahdistava helle. Tykkään ambulanzklinikasta senkin takia, kun sieltä pääsee pois neljältä, jolloin päivystäjät tulee.
Nyt pisaroi vettä, ja alkaa olla niin pimeä, että näppäimet näkee vain kun salama välähtää. Ruusukuvat ja pari muuta luontokappaletta ovat tässä alla.
Hönggerbergin peuratarha! Löysin nämä täplikkäät söpöläiset ihan sattumalta! |
Viiniköynnös |
12.6.2017
ambulanzista taas
11.6.2017
Arlandasta
9.6.2017
pieneläinleikkurista
7.6.2017
parvolasta
Parvo täytynee avata muille kuin asiaan vihkiytyneille - kissan parvovirus- eli panleukopeniavirusinfektio on suomeksi kissarutto, joka kuuluu Suomessa (ja varmaan täällä Sveitsissäkin) kissojen rokotusohjelmaan (tarkistin asian ja ensimmäinen piikki annetaan kissanpennuille 12 vk ikäisenä). Rokotusten pointti on tämän taudin kohdalla ehkä ennemminkin suojella laumaimmuniteetin avulla pentuja kuin estää aikuista kissaa sairastumasta kissaruttoon. Ymmärsin, että nämä pennut olivat emottomia ja löytyneet jostain kadulta (olivat siis kaikki saman omistajan), iästä on vaikea sanoa mitään koska kasvu on hidastunut taudin takia mutta tänään ainakin punnitsin yhden pennun n. 400g. Se, joka tänään kuoli, oli ehkä vähän yli puolet tuosta (samaa pentuetta kuitenkin), mutta heikko kuin mikä, ei yhtään sellainen hassu piipittäjä vaan vaisu ja unelias.
Eilen meillä kävi potilaana toinenkin emoton löytökissapentue. Ne olivat 4pv ikäisiä, silmät yhä ummessa. Ongelma taisi olla se, että paino ei noussut ja lisäksi kaksi kolmesta pennusta ei ollut kakkinut lainkaan - niiden tuoja kyllä vakuutti juottaneensa maidonkorviketta oikean määrän ja oikean lämpöisenä kahden tunnin välein vuorokauden ympäri. Keuhkoonkaan maito ei ollut mennyt. Nämä mysteerikissanpennut lähtivät kotiin, koska eläinsuojelujärjestöllä (johon pentujen tuoja kuului) ei ollut rahaa kalliiseen sairaalahoitoon. Pennut olivat kyllä suloisia.
Toinen eilinen potilas oli bengalinaaras, jolla oli neljä erittäin puheliasta pentua ("viäää! jiää!") ja neurologisia oireita. Pentujen kanssa oli käynyt niin, että kaksi oli syntynyt 21.5., yksi kuollut ja kaksi muuta elävää pari päivää myöhemmin eli 24.5. Kaksi pentua oli selvästi muita kahta isompia. Emolla oli muitakin ongelmia, se oli syömätön ja vaisu, oksentanutkin pari kertaa, eikä siltä tullut maitoa. Se taisi jäädä teholle, mutta tänään en käynyt siellä katsomassa, miten sillä menee.
Uusi hurja juttu tuli eilen vastaan; täällä Sveitsissä laitetaan glukoosia nahan alle. Ei raakana 5 %, se laimennetaan 2,5 %, mutta se on silti tosi väkevää. Parvolan pennuillekin oli tehty niin jossain muulla klinikalla, ja kummankin pennun kumpaankin masmaloon (takajalan etupuolen löysään nahkaan) oli kasvanut valtavat paiseet. Glukoosi on loistava kasvualusta kaikelle ällöttävälle, jota injisoidessa tulee vahingossa siirtäneeksi syvempiin kudoksiin (ja jo tämän pitäisi riittää syyksi olla ikinä laittamatta glukoosia nahan alle), ja kun meillä on vielä luuydinlamasta kärsivä potilas...
Tänään meille tuli n. klo kolmelta iltapäivällä synnyttävä unkarinvisla, jolle diagnosoitiin polteheikkous - luulisin, että sitä oli ehkä yritetty jo hoitaa jotenkin, koska tuskinpa sitä suoraan sektiopöydälle heitettäisiin. Minua ei päästetty katsomaan sektiota, koska olin ollut parvolassa (jossa on vain kissoja ja vaihdoin vaatteet), mutta pentujen elvyttämisessä sain auttaa (mikä logiikka tässäkin nyt sitten oli... pennuthan ne siihen sairastuvat eikä emo...). Avustajat toivat pentuja yhden kerrallaan valmisteluhuoneen puolelle, jossa me odottelimme. Pentuja piti hieroa pyyhkeen sisällä niin kovakouraisesti kuin vain rohkeni (ja sitten piti vielä hieroa astetta kovempaa). Yksi hoitaja käytti imukuppia ja poisti pentujen suusta ja sieraimista eritteitä ja rähmää. Meillä oli todella hauskaa! Emon anestesiasta pitää sanoa sen verran, että ei esilääkitystä, induktio propofolilla 6 mg/kg iv., ylläpito kaasuilla. Se oli saanut anestesian aikana kerran boluksena levometadonia. Ajatuksena on se, että pennut itse saisivat mahdollisimman vähän nukutusaineita. Pentuja hieroessa ne eivät aluksi edes hengittäneet, mutta ehkä viidessä minuutissa kyljet alkoivat kohoilemaan itsestään ja vielä toiset viisi minuuttia, alkoi kuulua heikkoa vikinää. Kaikkein hauskinta oli se, että valmistelun verikaasukonetta oli tullut korjaamaan eräs mies, joka korjasi sitä suurin piirtein keskellä meidän työmaatamme. Hän kävi vähän väliä kurkkimassa, mitä ihmettä tämä väenpaljous oikein merkitsee ja miksi pöydät näyttävät siltä kuin viisi ihmistä pesisi perunoita samassa vadissa, ja mistä tuo hassu ääni kuuluu (sitten kun pentuja alkoi virkoamaan). Pennut pantiin keskoskaappiin lämmittelemään ja siellä ne enimmäkseen kierivät sokkona ympäriinsä seiniin ja toisiinsa törmäillen. Niitä oli yhteensä kymmenen.
Tämä kuulostaa nyt ihan siltä, että minä vain luen kirjoja ja anestesiakaavakkeita ja alan heti eläimen nähdessäni miettiä kaiken maailman sairauksia ja oireita ja mitä ihmisten julmuus ja ajattelemattomuus on tehnyt tällekin eläinraukalle (no, teen sitäkin, varmaan ammattitauti). Todellisuudessa kuitenkin enimmän aikaa lässytän kissanpennuille (tänään myös koiranpennuille), matkin niiden puhetta ja pidän niitä käsissäni, vaikka olisinkin jo ottanut statukset ja ruokkinut ne. Niitä on niin kiva leikittää.
Ylihuomenna kotiin! Ei tosin lopullisesti, mulla on tämän viikonlopun jälkeen vielä kolme viikkoa käymättä (toinen Ambulanz ja sen jälkeen vielä ne heppasisätaudit). Mutta kyllä silti tuntuu mukavalta päästä käymään kotona! Huomenna voin jo tehdä lähtöselvityksen!
5.6.2017
omasta huoneestani
Tuo kirran viikko oli niin rankka, että en jaksanut iltaisin oikeastaan paljoa kirjoitella kuulumisiani. Sen takia täytyy ehkä nyt palauttaa mieleen muutama mukavakin sattumus viime viikolta.
Tiistaina meillä oli possuiltapäivä. Siihen liittyi vähän sekoiluja, kun olin aluksi mennyt ihan väärään paikkaan ja löysin lopulta muut ryhmäläiset n. vartin myöhässä (onneksi ei haitannut). Nutztierklinikin (Nutztier on siis tuotantoeläin) vieressä oli salaperäinen rakennus, jossa en ollut ikinä aiemmin käynyt sisällä, mutta siellä oli pieni toimenpidehuone ja kaksi pientä karsinaa, jossa oli yksi aika sairas yskivä ja ripuloiva porsas.
Possuiltapäivä alkoi yleistutkimuksen tekemisellä. Possuille sen voi tehdä tietenkin vain tilanteen ja potilaan sallimissa rajoissa. Seuraavaksi käytiin läpi lihakseen pistäminen (niskaan kuten meilläkin), pistettiin possulle muistaakseni atsaperonia ja ketamiinia (samassa ruiskussa). Voi ehkä olla, että aikuinen terve sika vaatii hieman enemmän anestesiologilta, sillä olen kuullut, ettei sikojen kanssa pidä kiirehtiä - toisaalta meille on kai ohjeistettu muutenkin, että ensin esilääkitys pelkällä atsaperonilla ja sitten vasta, kun on kunnolla rauhoittunut, ketamiinia. Ja rauhoittumiseen voi mennä tosi pitkä aika ja sika pitää jättää yksin jonnekin eikä sitä saa käydä katsomassa ennen kuin on ihan varmasti unessa, ettei herää, koska hyppää saman tien takaisin jaloilleen.
No, seuraavaksi harjoiteltiin verinäytteen ottamista. Siihen on kaksi tyyliä; jugularis ja vena cava cranialis. Jugularis tapahtuu niin, että sikajarrun avulla pakotetaan sian pää sellaiseen yläviistoon asentoon, että kaulalla menevään laskimoon voi pistää (ei staasata, parhaiten onnistuu aspiroimalla ruiskun avulla, vakuumi on vähän hankala kun vaatii molemmat kädet). Jugularis sijaitsee samassa kohdassa kuin muillakin eläinlajeilla. Tämä meille vain demottiin, itse me saatiin harjoitella vena cava cranialiksen näytteenottoa. Eli toisin sanoen sika selälleen pöydälle, olkapään ja rintalastan kraniaalisen pään väliin vedetyn janan keskikohta, neulan suunta possun vastakkaisen puoleista takajalkaa kohti, työnnä hitaasti syvemmälle, koska joskus suoni löytyy jo tosi pinnasta varsinkin pienellä possulla. Vakuumi toimii, aspiroimallakin saa hyvin otettua. Pistokohtaa voi painaa vähän aikaa näytteenoton jälkeen, mutta possun veri hyytyy nopeasti, joten mitään suuria verenhukkia ei tälläkään tavalla yleensä aiheuteta. Tämä tekniikka meillekin on näytetty videolla joskus silloin sikakurssilla nelosella, ja muistan kerran Saarella kokeilleeni ottaa minisiasta verinäytettä vena cava cranialiksesta, onnistumatta. Tämän jälkeen osaan ihan varmasti, se ei nimittäin ollut yhtään vaikeaa, kunhan tajusi, ettei neulaa pidä työntää liian nopeasti, koska silloin se menee liian syvälle.
Verinäytteenoton jälkeen sika lopetettiin pistämällä sille pinkkiä euttiainetta sydämeen. Loput jutut olivat vähän hmm, ehkä vähemmän jänniä oppia. Opeteltiin nimittäin ottamaan likvornäytettä (sen voi ottaa occipitaalivälistä eli kallon ja ensimmäisen kaulanikaman välistä, tai lumbosakraalivälistä viimeisen lannenikaman ja ristiluun välistä). Tehtiin lisäksi kinnernivelen huuhtelu (voisi ehkä olla hyödyllistäkin osata, jos täytyy joskus vaikka koiralle tehdä?) ja BAL (bronco-alveolar lavage eli keuhkohuuhtelu). Kysyin opettavalta eläinlääkäriltä, mitä BAL-näytteellä tehdään, ja vastaus oli, että siitä saadaan mm. sikainfluenssa varmemmin kiinni kuin sierainlimanäytteestä. Taisin kysyä, onko se sitten halvempi kuin esim. sian lopetus ja keuhkopaketin lähetys patolle, ja elli taisi vastata että ei ole, keuhkopaketin lähetys on erittäin hyvä vaihtoehto. Toki on nyt taas muistettava, että minisiat ja muut lemmikkisiat saattavat ehkä haluta diagnoosin ennen pulttia päähän, joten ehkä tästäkin on minulle vielä joskus hyötyä!
Nautapuolesta pitää sanoa vielä muutamia juttuja.
Keskiviikkona tänne tuotiin oikeaa takajalkaa ontuva lehmä, jolta tietenkin tarkistettiin saman tien sorkat (eri lähteiden mukaan n. 50-90 % kaikista ontumista lehmällä on sorkkaongelmia). Vasemmassa takasessa oli DD:tä ja oikeassa sorkkavälin hyperplasiaa (hyperplasia interdigitalis, täällä käytetään aika paljon latinankielisiä nimiä sairauksista). Jotta sorkkavälin hyperplasia saatiin tutkittua kunnolla, tehtiin two-point-puudutus sorkkaväliin, eli se sama, minkä minä tein ekan viikkoni ekana päivänä Ambulanzklinikillä toukokuun alussa Salomean kanssa siellä yhdessä navetassa. Hyperplasiaa hoidetaan täällä siten, että ylimääräinen kudos viilletään irti ja sorkkaan pannaan side, jolloin puudutus tekee potilaan olosta vähän mukavamman toimenpiteen ajaksi. Hyperplasia ei kuitenkaan ollut kovin kipeän tuntuinen, me nimittäin kokeilimme sitä myös ennen puudutusta eikä lehmä juurikaan reagoinut. Sorkat olivat todella siistit (toisen puolen DD:kin oli tosi lievä vain), ei yhtään kaksoispohjaa eikä anturahaavaumia eikä mitään. Kun laitettiin lehmä uudelleen kävelemään, se ontui yhä, puudutuksista huolimatta. Hevosella käytetään puudutuksia jopa diagnostiikan apuna, jos halutaan selvittää ontuman aiheuttava nivel tarkemmin. No, two-pointin lisäksi tälle lehmälle oli tehty myös se yhtä korkeampi puudutus (keskikorkea?), joka tulee vuohisnivelen yläpuolelle eli lehmällä ulomman kyntysen yläpuolelle (kahden sormen leveyden verran) ihon alle, puuduttaa ulomman sorkan. No, näistä huolimatta lehmä ontui ihan yhtä kovasti kuin ennenkin. Eläinlääkärit palpoivat lehmää sen kävellessä ja huomasivat, että oikea polvi naksahteli hassusti. Seuraavien päivien aikana otettiin useampi röntgenkuva polvesta, joista onnistuttiin saamaan lopulta kiinni etummaisen ristisiteen repeämä. Tämä lehmä lopetettiin. Ilmeisesti jonkinlainen TPLO olisi ollut teoriassa mahdollinen, mutta käytännössä kirurgitkin päätyivät siihen, ettei ehkä kuitenkaan yritetä. Minusta varsin viisasta.
Reticuloperitonitis traumatica (naula), endocarditis valvularis (kukkakaalimaiset muutokset bakteeritulehduksesta kärsineen eläimen sydänläpissä), phlegmona interdigitalis (sorkkavälin ajotulehdus), dermatitis digitalis (sorkka-alueen ihotulehdus), retentio secundinarium (jälkeisten jääminen), invaginatio jejunojejunale (eli se, jonka näin keskiviikkona leikkurissa ja jonka väristä päättelin sen olevan jo niin pahasti nekrotisoitumassa, että olisin ampunut lehmän itse saman tien),... täällä tykätään lääkärilatinasta! Minulla on taskussa vihko, johon olen aina muistaessani keräillyt saksankielisiä sanoja tutuista sairauksista. Paresis puerperalis eli meidän tuttu poikimahalvaus on hassusti Milchfieber (eli maitokuume, joka suomeksi on ennemminkin emakon synnytyksenaikaista sairastumista kuvaava sana), tosin käytetään myös Geburtsparesis eli ihan suoraa poikimahalvauksen saksannosta.
Jälkeisistä (Nachgeburt) juteltiin perjantaina; on toki yleisesti selvää, että kohtu infektoituu jokaisen alateisen synnytyksen jälkeen (ja myös silloin kun tehdääns keisarileikkaus, jota on ihan mahdotonta tehdä steriilisti lehmälle). Terve lehmä kuitenkin poistaa bakteerit kohdusta vuodon mukana eikä asia vaivaa sitä sen enempää. Kohdussa on silloin sekainfektio (vähän sitä sun tätä), mutta muutamassa päivässä, sikäli kun kohdussa on kasvualustana esim. sinne jääneitä sikiökalvoja tai mätänevä kuollut sikiö tai jotain, bakteerikanta alkaa valikoitua grampositiiviseen suuntaan ja kohti Trueperella pyogenesta, jonka tunnistaa hajusta jo navetan ovelta. Tässä vaiheessa lehmällä on jo metriitti, se on kuumeinen ja muutenkin silminnähden sairas eikä parane ilman asiallista lääkehoitoa. Täällä on nimittäin ohjeistuksena, että lehmän jälkeisiä kutsutaan irrottamaan eläinlääkäri heti, kun on kulunut 12 tuntia eikä niitä ole nähty. Eläinlääkäri pesee lehmän takapään jodilla, laittaa käden kohtuun (ja samalla vie sinne lisää bakteereita alemmista synnytysteistä halusi tai ei) ja tarkistaa, ettei siellä ole mitään (ja voisin kuvitella että yleensä ei olekaan, koska lehmän ketaleet saattavat siivota jälkeiset pois syömällä ne, jolloin säikähdetään ihan turhaan). Kohtuun pannaan antibioottikapseleita ja jauheisia joditabletteja (joita minäkin laitoin silloin ekalla viikollani), jotka ärsyttävät kohdun limakalvoa ja häiritsevät normaalin immuunijärjestelmän toimintaa (tappavat kyllä bakteereita, jos niitä siellä on). Jos sisällä on jälkeisiä, jotka eivät ole vielä irti, niiden irrottaminen väkisin aiheuttaa verenvuotoa ja kudosvauriota kohtuun, ja lisäksi vasikan puoleinen istukka ei yleensä edes irtoa kokonaan vaan siitä jää aina kuitenkin pieniä rippeitä kohtuun, jos sitä irrotellaan jo silloin, kun se ei ole vielä valmis irtoamaan (vähän niin kuin rupikin alkaa vuotaa uudelleen verta, jos sen raapii liian aikaisin irti ihosta). Jälkeisten jäämiseen liittyy yleensä muita poikimisongelmia - halvaus, synnytysvaikeus, raju synnytysapu, kuollut vasikka, kaksoset, kolimastiitti,... jossain määrin varmaan se seleenin puutekin, mutta siis ymmärtääkseni jälkeisten jääminen ei ole terveen lehmän ongelma vaan sekundääristä jostain muusta taustasairaudesta.
Tämän äijän naama vilisee siellä täällä julkisilla paikoilla. Yksi eläinlääkäri sanoi kerran, että sen nähdessä tulee aina tosi hyvälle tuulelle! |
Tässä on se auto, jonka sisällä on riippumatto, jolla voi kuskata jalattomia eläimiä sairaalahoitoon. En saanut kuvaa riippumatosta. |
Päivän luontokappale perjantailta. Ei mitään hajua, mikä lintu oli, mutta ilmeisesti poikaset jossain lähellä, kun niin kovasti haki huomiota itseensä. |
4.6.2017
taidemuseon Monet-huoneesta
EDIT 5.6., kuvia!
Monet on maalannut joskus muutakin, kuin lumpeenkukkia. |
Nämä eläintaulut löytyivät sveitsiläisten taiteilijoiden osastolta! Tämä lehmä on karannut kaalipeltoon! |
Muutama lehmämuotokuva lisää. Nämä olivat upeita. |