Lintuvaarasta

Kotona ollaan, lopultakin. Yritän kuvailla tätä, vaikka se on hankalaa. Vaikka itkin koti-ikävää matkallani ja vaikka usein herkistyn kun pääsen pitkän ajan jälkeen taas kotiin, tällä kertaa olen ollut aivan rauhallinen ja tyyni.

Suomen puhuminen tuntuu hyvältä. Kieli, voi kuulostaa hullulta, mutta pitää matkustaa yksin maailman ääriin muutamaksi viikoksi puhumaan pelkkiä vieraita kieliä, jotta oppii ihan oikeasti arvostamaan suomen kieltä. Kieli on niin iso ja tärkeä juttu, ettei sitä käsitä ennen kuin se yhtäkkiä puuttuu. "I have an English brain and a Finnish brain", selitin vikana päivänä Amelialle, joka asuu Lontoossa. Viimeiset pari viikkoa olen ajatellut englantiaivoillani, ja oikeastaan ainoat jutut joita suomiaivot ovat tehneet, ovat olleet tämän blogin kirjoittaminen ja skypettäminen, silloin kun olen ollut yksin ja langattomassa. Vaihtelen kirjoitustyyliä vähän väliä, se voi häiritä joitain, mutta mä vain kirjoitan sitä mukaa kun saan ajatuksen valmiiksi, ei siinä sen kummempaa. En oikeastaan editoi tätä, tai poista mitään mitä olen kirjoittanut.

Englantiaivoissa on paljon juttuja ja fraaseja, joita olen imenyt itseeni sellaisista lähteistä kuin MASH, Doctor Who, Harry Potter, The Muppet Show, tosi monet elokuvat ja tietysti runot ja laulujen sanoitukset. Suomalaiset kuulostaa esim. monen aasialaisen korviin amerikkalaisilta, ilmeisesti siksi että meidän telkkari on täynnä jenkkisarjoja ja -leffoja. Eurooppalaiset ja amerikkalaiset olivat aika hyvin perillä siitä, mistä olen kotoisin kun sanon, että Suomesta, f/ Finland. Sen sijaan monelle aasialaiselle sanoin että ei, en puhu englantia äidinkielenäni, vaan Suomessa puhutaan suomea. Puhutaanko teillä koulussa englantia? Ei, vaan suomea. Mutta sinä kuitenkin puhut perheesi kanssa englantia? En, vaan suomea. Se ei todellakaan ole selvä asia kaikille.

Amelia sanoi mulle, että oma kieli on tosi siisti juttu, ja että englantia puhuvana on tosi vaikea kuvitella, millaiset pari viikkoa mulla on nyt takana. Hän sanoi, että on jopa vähän kateellinen mulle. Koska minne mä ikinä menenkin, varsinkin silloin kun menen yksin, mulla on aina jotain sellaista omaa mukana, joka ei ole tavara, jota ei voi varastaa tai unohtaa hotellihuoneeseen. Juteltiin silloin Akureyrin reppureissaajakodissa sen yhden miehen kanssa, hitto vie kun nimet unohtuu nopeesti... Se sanoi mulle ja Satulle, että meillä on oma salakieli, jota kukaan muu ei ymmärrä :D me voidaan käydä salaisia, yksityisiä keskusteluja ilman, että kukaan ymmärtää. (Tai melkein kukaan, ainahan siinä on se vaara ettei me olla ainoat suomalaiset turistit siellä missä ollaan. Maailma on loppujen lopuksi aika pieni.)

Istun nyt keittiön pöydän ääressä, yhä yöpuvussa, ja hörpin teetä ja syön ruispalavoileipää. Ulkona on märkää, mutta aurinko pilkottaa. Lämpötila jotain +18. Mulla on levollinen olo. Olen nukkunut muutaman pitkän yön nyt, ja heräsin tänään jo kahdeksalta, eli vuorokausirytmi alkaa palautua. Ei ole pitkään aikaan ollut tällainen olo. Niin kuin ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään, mennä minnekään tai olla missään muualla.

Aion laittaa kuvia, kun saan koneen auki, varmaan lähipäivinä. Ja aion seuraavalla reissulla laittaa enemmän tabletilla otettuja kuvia tänne, tuntuu vähän hölmöltä jaaritella pitkät pätkät kaikesta vaikka voisin laittaa kuviakin... olen vain tähän saakka ajatellut että laitan tänne vain hyviä kuvia enkä huonoja. Mutta eihän tuo Echo beachin kuvakaan ole yhtään huono tai epätarkka, vaikka otinkin sen tällä. Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten kun on NVM 2014, eli Uppsalasta (tai varmaan jo matkan varrelta) syyskuun vikana eli hirvestyskauden avajaisviikonloppuna... no, elämä on valintojen tekoa, ei siitä mihinkään pääse.

Heathrowsta, Lontoosta

Kello on Balilla jo yli puolenyön, joten olen nyt ollut kotimatkalla suunnilleen vuorokauden. Odotellaan yhä lähtölupaa, tämä Helsingin kone on melkein tunnin myöhässä. No, mä oon ollut jo niin kauan matkalla, ettei tunti tai pari odottelua tunnu enää missään. Lentoemännät jakoi äsken mehua ja vettä, istutaan koneessa sentään jo. On aika tyhjää, jokaisella kolmen rivillä vain käytävä- ja ikkunapaikoilla istuu joku, niiden väliin jäävä on tyhjä.

Olen torkahdellut pitkin tätä outoa, aikaeron takia hassuihin mittoihin venytettyä vuorokautta. En oikein tiedä, olenko väsynyt vai en. Eka lento kului torkkuessa ja säpsähdellessä, kone oli aika pieni ja epämukava. Guangzhoun lentokentällä olin aika kuollut, kello oli jotain viisi tai kuusi aamulla ja kolmisen tuntia vain istuin kovalla penkillä ja nuokuin. Yritin kuunnella musiikkia tai pelata pasianssia tabletilla tai kirjoittaa, mutta aivot vai jotenkin päättäväisesti kieltäytyivät kaikesta suorittamisesta. Oli aika kehno olokin, join sentään mustaa teetä ja söin muutaman kanavoileivän, joita sai kahvilasta. Ekalla lennolla tarjoiltiin ateria, joka oli ehkä sitten illallinen tai supper tai mikälie, joskus kolmen aikaan, kun suurin osa porukasta olisi vain halunnut nukkua. En edes muista, mitä se oli...

No, Guangzhousta jatkui matka kohti Lontoota valtavan isolla koneella. Istuin aivan koneen takana, toiseksi viimeisellä rivillä, jossa oli vain kaksi paikkaa vierekkäin. Edessäni oli siis kolme istuinta ja vieressäni yksi (kaikkialla muualla koneessa on kolme, kuusi ja kolme, välissä käytävät. Tilaa oli toisin sanoen runsaasti ja omat tavarat sai helposti edessä olevien kahden istuimen alle. Kuten arvata saattoi, kone teki melkoisen mutkan kiertääkseen Ukrainan ilmatilan, me lennettiin ensin pohjoiseen, Mongolian ja Siperian yli, Sitten Viron, Ruotsin, Tanskan ja Hollannin yli. Jossain Moskovan kohdalla oli ihan hulluja turbulenssikuoppia, tuntui kuin kone olisi ollut laskeutumassa. Olin jo ihan varma että no niin, tähän se nyt päättyi, siellä ne virittelevät tutkiaan ja ohjuksiaan ja kohta pamahtaa... Onneksi selvittiin eikä tarvinnut kuolla Itä-Euroopan ilmatilassa. Huh helpotusta.

Spider-man 2 ja 3 (ne, missä Peter Parker on Toby jotain ja Mary Jane Watson on Kirsten Dunst, eikä niitä tyhmiä high school musical versioita, jotka myös oli tarjolla, yäh...), Piin elämä (kirja on parempi, ja raaempi, mutta ei leffakaan huono ollut) ja Dire Straits (Communique) viihdyttivät mua osan matkasta, mutta enimmäkseen olin vaipuneena johonkin valveen ja unen välimuotoon, jossa vähän väliä havahduin siihen, että olin tuijottanut jotain kohtaa ikkunalaudassa tai edessä olevassa istuimessa jo pitkän aikaa ajattelematta mitään. Unesta havahtuminen tuntuu erilaiselta, tämä oli jotain muuta. Hämmentävää.

Mä olen aiheuttanut paljon huvittuneita katseita riisinviljelijähattuni ansiosta. Alan pikku hiljaa tajuta, että kappas vain, tämähän alkaa näyttää siltä että palaan kotiin tältä reissulta, ja vieläpä hengissä. Pitää varmaan alkaa lukea syksyn uusintatentteihin. Ja maksaa syyskuun vuokra. Ja kaivaa kandityö jostain tietokoneen syövereistä.

Vietin muutaman oikein mukavan tunnin täällä Heathrown lentokentällä. Pakko sanoa, että onneksi on olemassa edes yksi valtio maailmassa, jossa arvostetaan hyvää teetä niin kuin asiaan kuuluu. Täältä sitä saa. Olin vähän odottanut, että Aasian maissa saisi teetä pyytäessään rahoilleen vastinetta, mutta ehkä en sitten vain käynyt oikeissa paikoissa. Tai ehkä vedessä on jotain, mikä laimentaa aromit, en tiedä. Inkivääritee oli hyvää, saatiin maistaa sitä Yogyakartalla. Hyvää, ja vahvaa, kuumotti suussa niin kuin chili. Tai ei, niin kuin inkivääri, se on makeampaa kuin chili ja polttaa eri osassa suuta, jotenkin syvemmällä. Ennemminkin niin kuin alkoholi.

Inkivääriteestä tuli mieleen, meinasin joutua hankaluuksiin täällä Heathrowssa kun vaihdoin terminaalia ja menin turvatarkastukseen. Olin ostanut mm. inkivääriteetä ja balilaista ananasviinaa ja sakea Ngurah Rain lentokentän tax-freesta (ja pääsin samalla kätevästi eroon viimeisistä rupioistani, jihuu) ja nyt lontoolaiset virkailijat meinasivat takavarikoida ne, koska nesteitä oli yli litran verran ja sitä paitsi liian isoissa astioissa. Tavarat läpivalaistiin ja pengottiin ja sohittiin kaiken maailman totuustutkilla ja nuhteettomuuskoettimilla juurta jaksaen, pullot otettiin erilleen ja minulta tentattiin kaikki yksityiskohdat. Mitä näissä pulloissa on? Tuliaisia Balilta. Eli? Viinaa juopoille kämppiksilleni. No ei, en oikeasti sanonut ihan noin :D En vain meinannut uskoa koko juttua. Onneksi oli kuitti tallessa ja pystyin todistamaan, että olin ihan oikeasti ostanut ne lentokentältä. Olin niin hämmästynyt, että virkailijoitakin meinasi naurattaa. Niin, ja jostain syystä ne läpivalaisi myös sen inkivääriteepussin moneen kertaan. Toivottavasti sen maahantuonti on sallittua.

Balilla käytetään sieniä. Me hoksattiin se jo ekana iltana, kun oltiin baarissa. Kaduilla hilluu epämääräistä porukkaa, enimmäkseen vähän ryysyisiä nuoria paikallisia miehiä, jotka hokevat "mushroom, mushroom" jokaiselle, joka kulkee ohi. Mä luulin eka, että ne nimittelee meitä.. Joku kertoi mulle, että se on juomaa, jota tehdään jostain myrkkysienestä, jossa on hallusinogeenisiä aineita. Niin kuin shamaanit, jotka syötti kärpässieniä poroille ja sitten joivat poron kusta, johon huumaavat aineet erittyy mutta kaikki (tai ainakin osa niistä) pahoinvointia jne. aiheuttavat myrkyt ovat suodattuneet pois. (Mennyt aikamuoto intended, toivottavasti kukaan ei enää nykyään oikeasti tee sitä. Me puhuttiin tästä ekana vuonna muistaakseni munuaisten toiminnan yhteydessä luennolla. Tai sitten se liittyi märehtijän pötsin mikrobeihin, joiden ansiosta poroja ja lehmiä jne. on vaikea saada hengiltä suun kautta annetuilla myrkyillä.. poikkeuksiakin tosin on, valitettavasti. No, oli miten oli, "Lapin Kulta" sai aivan uuden merkityksen... ;D) Tämän mushroom-litkun aiheuttamia oireita on kuulemma semmonen yliaktiivisuus ja ettei pysty lopettamaan puhumista, puhuu vaan ihan järjettömiä juttuja mitä mieleen juolahtaa, ja näkee harhoja. Jotkut indonesialaiset meidän seurueesta tiesi kertoa, kun joku niistä oli kerran kokeillut. Ja jos se tehdään Balillakin jonkun paikallisen elukan - eritteistä - niin eihän sitä maksaville asiakkaille kerrota :D Joten, lapset, muistakaa shamaanit ja poron lämmin, keltainen, vaahtoava ja höyryävä... kun tekee mieli kokeilla sieniä.

Shamaaneista tuli mieleen, että juttelin Yogyakartan lennolla yhden indonesialaisen kanssa, joka oli opiskellut kai 5 vuotta... Tuli puhetta epidemioista ja hän kysyi sitten, että mitä eläintauteja Suomessa on. No, mä kerroin että oikeasti meillä on tosi hyvä tautitilanne Suomessa, en siis suoraan sanottuna ihan varmasti muistanut mistään mitään absoluuttisen varmaa joten en ruvennut arvailemaankaan. Afdi (eli se paikallinen) nauroi ja sanoi, että Indonesiassa on kaikki, mitä vaan pystyn luettelemaan niin heiltä löytyy. Salmonella on iso juttu siipikarjan puolella, naudoilla erityisesti tuberkuloosi. Mä kysyin, onko BSE:tä, niin kuulemma ei ole. Eikä varmaan olekaan, koska munkin mielestä Japani on ainoa Aasian maa, josta on löydetty BSE:tä, ja sekin endeemisenä. Afdi kuitenkin heti sanoi, että BSE:tä ei ole mutta kurua on kyllä, ihmisillä. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että kuru on ihmisen prionitauti, jota aiheuttaa kannibalismi. Prionitaudit ovat hermostorappeumatauteja, joita esiintyy muutamilla eläinlajeilla ja joista osa on zoonoottisia (=tarttuu eläinlajista toiseen, esim. BSE eli hullun lehmän tauti ihmiseen) Niitä aiheuttaa mm. kannibalismi, eli oman lajin, tässä tapauksessa erityisesti keskushermoston elinten syöminen. Se kuuluu yhden heimon uskonnolliseen rituaaliin, en ole ihan varma liittyykö se vainajien käsittelyyn vai uhraavatko he terveitä ihmisiä, mutta joka tapauksessa miehet syövät lihan ja naiset ja lapset syövät elimet, myös aivot. Mä olin lukenut tästä paljon, mutta olin silti aika hämmästynyt, enkä todellakaan ollut tiennyt että se heimo on yhä olemassa ja voi hyvin kaikesta huolimatta. Olin ajatellut, että kannibaaleja oli silloin joskus Kolumbuksen ja muitten suurten löytöretkeilijöiden aikaan, kun missään muualla ei ollut todellista sivistystä kuin Etelä-Euroopassa. Se heimo tosiaan asuu jossain saarilla Indonesian tai Papua -Uuden Guinean alueella (miten Papua-Uusi-Guinea kirjoitetaan...?) Kyllä maailma on hullu paikka, ei voi kun ihmetellä.

Ngurah Rai International -lentokentän ulkomaanterminaalista

Taidan mä sittenkin olla enemmän Bilbo kuin Frodo. Muistin yhtäkkiä, että taisin lähtöpäivänä verrata itseäni näihin hobitteihin. Alku oli hankalaa, mutta pikku hiljaa alkoi parantumaan ja lopulta kaikki oli sittenkin väsymyksen ja vaivan arvoista. Tai siis, vaikka olikin paljon epävarmuutta, ahdistusta, väsymystä ja pelkoakin, niin silti, jotenkin, tuntuu siltä, että tämä reissu oli vain yksinkertaisesti - tehtävä. Hyvät muistot säilyvät paremmin kuin huonot, niin tämä pitää ajatella.

Tästä alkaa kotimatka. Kävin äsken McDonaldsissa syömässä Big Macin. Jääpaloja, salaattia ja majoneesia. Mutta jos saan ruokamyrkytyksen niin oli se kyllä sen arvoista. Kun elää muutaman viikon riisillä, nuudeleilla, kanalla ja vesimelonilla, voi sanoa että Big Mac maistuu aika ***** hyvälle. Äiti on varmaan samaa mieltä tästä asiasta.

Jaoin taksin yhden australialaisen kanssa, joka oli sattumalta samassa mäkkärissä syömässä, iso rinkka mukanaan niin kuin mullakin. Rinkkahörhöt ymmärtää toisiaan :) Kävin kysymässä, ootko menossa lentokentälle, hän sanoi että joo, ja niin me mentiin samalla taksilla. Joan (tai ehkä Joe? Nainen kuitenkin) oli menossa Melbourneen (jotkut ne pääsee kotiin suorilla lennoilla, damnit), 3 vk reissussa Balilla ja lähisaarilla pohjoisessa ja idässä. Onhan nämä aikamoisia paratiisisaaria, mutta ei mua silti olis enää saanut jäämään tänne. Mä arvostan raitista ilmaa ja ihanan tylsää kotiruokaa ja puhdasta jääkylmää hanavettä vähän liikaa, että voisin sanoa tätä paikkaa paratiisiksi. Ei, ei... ei.

Mulla tulee ikävä ihmisiä. Tiiän kuitenkin, että on ihan mahdollista, ja jopa jossain määrin varmaa että nähdään vielä uudelleen joskus, jossain. Joten siksi en oikeastaan sure sen takia. Mutta tätä merta tulee ikävä, sillä on ihan mahdollista, etten enää matkusta täällä päin. Tai en tiedä, voi olla että kaikesta huolimatta kuitenkin matkustan. Intian valtameren aallot. Mutta tästä asiasta vaahtosin jo aiemmin päivällä, joten sieltä voi lukea.

Nyt hörpin banaanin makuista mangosmoothieta täällä lentokentän eteishallissa ja odottelen, että check-in avautuu. Löysin kivan sohvan, mutta en näe ilmoitustaulua tähän joten on varmaan pakko siirtyä. Lennän ensin Guangzhou'hun, Etelä-Kiinaan, ja sieltä Lontooseen, ja sieltä sitten Helsinkiin. Eli teen vähän niin kuin salaman muotoisen retken ensin itään, sitten länteen, ja sitten taas itään.. halvalla sain, joo. No, mutta toisaalta, voiko olla parempaa tapaa käyttää 16 h kuin kotimatka. Tästä se alkaa. Ja on tätä odotettu, uskokaa pois.

Kuta beachilta

Kuta on tämän saaren eteläkärjen nimi, johon on käsittääkseni keskittynyt suurin osa turismistakin. Olen suunnitellut viettäväni tämän päivän yksin, kaikessa rauhassa, rannalla. Käppäilen kauppakatua sinne tänne, pälyilen ympärilleni ilman minkäänlaista kiirettä, toinen käsi hatun päällä ja toinen olkalaukulla ettei sitä viedä. Carolinalta vietiin laukku yhtenä iltana, kun oltiin kävelemässä baarista hotellille. Joku moottoripyöräiljä vain ajoi meistä ohi ja vetäisi sen mukaansa. Kieltämättä aika kätevää, ei sitä ehtinyt edes nähdä.

Mikko, sulle on nyt hellehattu, just semmonen mistä oli puhetta aiemmin :D 300 000 rp, mutta mä tingin sen 150 000 rp. En oikein osaa tinkiä, enkä tiedä miten paljon uskaltaa pyytää alennusta. 15 300 rp on 1 euro, joten kyllä toi hattukin silti 10 e maksoi... No, ihan sama, se on kiva hattu, ja on mulla rahaa. Itse asiassa kysymys on ehkä ennemminkin siinä, miten mä pääsen kaikesta tästä pikkurahasta eroon. Toivottavasti lentokentällä voi vaihtaa. Ja hattu on tosiaan mulla tällä hetkellä koekäytössä, se on tosi hyvä koska sen lieri peittää mun olkapäät. Ei tarvii laittaa tota ällöttävää hiostavaa super vedenkestävää aurinkorasvaakaan niin paljoa.

Mä oon nyt syömässä, löysin rannan tuntumasta ravintolan, jossa istuu paljon länkkäreitä, siks aattelin että uskallan varmaan syödä täällä. Tilasin juustohampurilaisen ja nyt odottelen sitä. Ihmiset tupakoi aika paljon, mutta onneks tääl on paljon tuulettimia ja puhaltimia ja tuulee muutenkin kovaa. Olin aamupäivällä rannalla ja kun oon syönyt, menen takaisin. Siellä on oikein kivoja aurinkovarjoja, joitten alla saa istua. Istuin aamupäivällä yhden varjon alla ja juttelin yhden paikallisen kanssa, jonka nimi oli Su. Su oli ehkä 40-vuotias nainen, joka yritti myydä mulle kaikkea rannekoruista niska-hartiahierontaan, oli ihan hauskaa juttuseuraa, mutta mulla on jo ihan tarpeeksi krääsää hankittuna. Aloin sitten lukea kirjaa ja hän lähti muualle kaupustelemaan.

Meri on ihmeellinen. Sitä ei vain käsitä näkemättä. Sitä ei pysty kuvailemaan kunnolla. Kaikki maailman seitsemät ihmeet, historialliset monumentit ja ties mitkä kalpenee valtameren aaltojen rinnalla. Veden voima on niin valtava, ja tuntuu että vaikka sitä on vain nilkkoihin asti, virta meinaa kaataa kumoon. Ranta on loiva, ja aallot pitävät märkänä ehkä 50 metrin vyöhykettä jatkuvalla liikkeellään. Kuiva hiekka on niin kuumaa, ettei siinä tee ollenkaan mieli kävellä ilman sandaaleja. Ennen suurta aaltoa vesi pakenee, suuri vaahtopäinen aalto oikein imee itseensä veden rannan puolelta ennen kuin iskeytyy siihen itse. Se on vähän pelottavaa silloin, jos seisoo vedessä vyötäröä myöten ja alkaa yhtäkkiä tuntea voimakasta virtaa, joka vetää pois päin rannasta. Seuraavaksi näkeekin aallon, jonka harja on suunnilleen oman pään korkeudella, ja tajuaa että nyt menee jalat alta. Ja sitten vielä se ääni, joka lähtee merestä, kun se jyrää päin rantaa. Ei telkkarissa tai matkaesitteissä kerrota näistä aalloista. Lisäksi tuntuu hullulta, että tuon meren toisella puolella on Antarktis. Aika kaukana tosin, mutta silti.

Nyt olen täällä rannalla taas. Täällä juoksee koiria irrallaan vähän siellä täällä, munkin jaloissa makaa yksi. Ne ovat ihan ystävällisiä, enimmäkseen vain istuvat ja kerjäävät herkkupaloja, tai leikkivät keskenään. Koirat kuuluvat paikalliseen kulttuuriin ja niitä pidetään irti kaduilla vähän samaan tapaan kuin kissoja voi pitää ulkona Suomessa. Osa on tietysti varmaan kulkukoiriakin. Täällä toimii eläinsuojia, joissa niitä kastroidaan, steriloidaan ja rokotetaan ainakin rabiesta vastaan, ja niille laitetaan kaulapanta merkiksi. Panta ei siis tarkoita, että koiralla olisi omistaja.

Maistoin kookospähkinää. Ei kannata. Jos tykkää kookoksesta, kannattaa mennä kauppaan ja ostaa kuivattua kookosta, sitä mikä narskuu hampaissa. Se on vihreä iso kova pallo, johon tehdään reikä pilliä varten, ja sitten maito imetään. En tiedä minkä väristä se on, mutta se maistuu vähän jollekin makealle melonille. Sen jälkeen se avataan ja maltoa voi kaapia lusikalla suuhun. Se näyttää valkoiselta hyytelöltä eikä maistu oikein miltään. En tosin tiedä, mitä ne tummanruskeat karvaiset sitten on, joita saa kaupasta Suomesta. Tai sitten olen käsittänyt jotain ihan väärin ja maistoin äsken jotain ihan muuta kuin kookospähkinää... se ainakin selittäisi sen ettei se maistunut kookokselle... joo, en ehkä päde tästä asiasta nyt tämän enempää. Joo, unohtakaa koko juttu :D

Eilen en postannut mitään, sillä toissailta oli niin outo. Kaikki alkoi siitä, että meidän turkkilaiset oli kuulleet, että jossain yökerhossa oli turkkilainen DJ keikalla, ja että sitä piti mennä kuuntelemaan porukalla. No, se oli kyllä ihan kiva paikka, viina oli halpaa, ja drinkit vahvoja. Mä join 4, ja olin niiden jälkeen siinä kunnossa, että vuoron perään itkin ja nauroin kaikelle ja muutaman kaverin piti taluttaa mut hotellille. Enkä ollut ainoa, sain kuulla seuraavana päivänä (eli eilen) monta tarinaa, joissa porukkaa oli herätelty vessan lattioilta, rappukäytävistä ja hissistä. Mä sentään pääsin sänkyyn asti. No joo, onneksi se ei ollut matkan viimeinen ilta, koska se oli vähän pelottavaa. Nyt sentään saatiin nauttia toistemme seurasta vielä eilinen ja tämä aamu.

Mä menen lentokentälle yhdessä korealaisten kanssa. Niiden lento lähtee 01.25, eli 25 min mun lennon jälkeen, mutta ne haluaa shoppailla lentokentällä, joten mennään ajoissa. Kello tulee jo viisi, ja mun pitää varmaan lähteä kohta kävelemään takaisin hotellille. Nyyh, tämä ranta on ihana <3

Echo beachilta

Nyt on kyllä pakko sanoa, että Suviranta on saanu haastajan, ja vahvan sellaisen. Hiekka on mustan tuhkan värjäämää, vesi yhä hiukan liian suolaista mun makuuni, mutta tämä tuuli, valtavan suuret aallot ja meren ääni taustalla, eikä edes kovin paljoa ihmisiä. Kukaan ei soita musiikkia kovalla tai ota kännykkäkameralla huonoja valokuvia vaaleista naisista pukeutumassa. Joo, tätä voisin sanoa rannaksi. Tänne voisin jopa tulla uudestaan, kirjan ja eväiden ja kahden uimapuvun kanssa. Kun toisen on liottanut merivedessä, se tekee mieli vain ottaa pois päältä. Onneksi on sharonki eli voin silti hillua täällä melkein yhtä nakuna kuin muutkin. Sharonki onkin kyllä itseasiassa ainoa oikea vaatekappale uimisen jälkeiseen istuskeluun ja mietiskelyyn (ja kirjoittamiseen).

teltasta

Ollaan tässä pikkuhiljaa heräilemässä. Nukuttiin tämä yö 2-4 hengen kesken teltoissa. Caroline ja Marit nukkuu yhä, minua ei enää väsytä. Valoa on jo sen verran, että aamu on jo pitkällä. Teltan ulkokankaassa on vesipisaroita, ehkä vain aamukastetta, tai sitten yöllä satoi, en tiedä.

Tänne kesti ajaa bussilla noin 2 tuntia Kutasta rannikolta (Kuta on sen paikan tai alueen nimi, jossa hotellimme on). Ollaan menossa sinne takaisin tänään lounaan jälkeen, mikä on hyvä koska tämän leirintäalueen puitteet eivät kyllä oikein palvele... Ollaan aika korkealla, paikka sijaitsee vuoren rinteessä, joka puolella näkyy metsiä ja pieniä viljelyksiä "parvekkeilla" alarinteessä. Ainakin mansikkaa, salaattia ja paprikaa. Tänne vei tie, joka teki hurjia serpentiinimutkia samalla, kun noustiin ylemmäs. Ilma on erilaista kuin rannikolla. Itse asiassa, niin kuin aiemmin naurettiin jo, täällä tuntuu melkein hyvältä hengittää. Ilma on kuivempaa ja huomattavasti viileämpää, sekä ihan taatusti raittiimpaa kaiken tämän vihreyden keskellä. Nytkään, vaikka ilma on kostea, se ei tunnu yhtä märältä ja hiostavalta kuin rannikolla. Kun päästään takaisin hotellille, käyn suihkussa. Sen olen jo luvannut itselleni. Ja kun pääsen kotiin, käyn saunassa.

Kun pääsen kotiin, en enää ikinä valita ainakaan talvesta, pakkasesta, pimeydestä, lumisateesta, räntäsateesta, huonosta kelistä tai kylmyydestä, sillä kaikki se on sata kertaa ihanampaa kuin ikuinen kesähelle. Puut puskevat uutta lehteä vuoden ympäri täällä, riisiä saadaan uusi sato vähän väliä, kun viljelyä ei tarvitse suhteuttaa kesän ja talven vaihteluihin. Jotain sadekausi-kuivakausijuttuja on kai laskettava, mutta kaikin puolin tällainen ikuinen kesä on varmasti aika yksinkertainen juttu. Eläimiä voi laiduntaa vuoden jokaisena päivänä. Rakennusten ei tarvitse kestää tuulta eikä pakkasta eikä painavaa lunta, ja siltä ne totta vie näyttävätkin. Liikenne toimii hyvin, mutta liukkaan kelin ajoa täällä paljon tuskin tarvitsee osata.

Mulla on laukussa märkiä vaatteita, ja toivon ihan oikeasti, etteivät ne ala homehtumaan. Ne eivät vain kerta kaikkiaan kuivu täällä. Pitää kotona pestä ne kunnolla ja kuivata saunassa tai jossain.

Yritin eilen illalla virittää tämän leirintäalueen kitaraa, joka on sininen, muovia ja rikki. Ei pysy vireessä, aika moni muukin yritti. Mitä järkeä on edes hankkia kitaraa, jos sitä ei pidetä sellaisessa kunnossa, että sitä voi soittaa? Lupasin itselleni, että tämä on viimeinen matka, jonka teen ilman kitaraa. Grillattiin maissintähkiä, ja se oli mukavaa. Tähtitaivaan alla. Ja täysikuun. Oli hurjan kaunista. Eteläinen tähtitaivas on erilainen kuin pohjoinen.

Juttelin Jenniferin kanssa, ainoan SAVMAn edustaja kanssa, joka on täällä post-congress -retkellä mukana, muut lähtivät takaisin kotiin. (SAVMA= Student American Veterinary Medicine Assosiation, ja nyt tajuan, etten tiedä miten tuo assosiation kirjoitetaan, joten se saattaa olla tässä väärin). Eli siis ööh, Yhdysvaltojen ja Kanadan (tai no, Yhdysvaltojen nyt ainakin) sisäinen IVSA-jaosto. Vähän hankala selittää, joka tapauksessa IVSA USA -nimistä tms. jaostoa ei ole olemassa, on vaan SAVMA. No niin. Jennifer asuu Wisconsinissa, maaseudulla, ja heillä on 100 lypsävää. Aiemmin heillä oli 50 elukan parsinavetta (tie stall) mutta sitten he ostivat naapuritalon ja nyt lehmiä on täydet 100. Sitä en tiedä, ovatko kaikki lehmät samassa navetassa nykyään vai ovatko ne yhä parsinavetassa, pitää vielä kysyä. Juteltiin oikeastaan enemmän siitä, mitä oltiin kumpikin tehty lapsina, eli ajettu lehmiä laitumelle ja takaisin navettaan. Mua tietysti sitoi tosi vahvasti sanavaraston puute tältä osa-alueelta, mutta onnistuin kuitenkin selittämään vähän miten lypsyasema (parlour) toimii (ihan tuttu juttu tietysti kenelle tahansa missä tahansa, joka luulee tietävänsä maidontuotannosta mitään) ja että nykyään Leinolassa on 60 lypsävää ja robotti. Taisin selittää sen niin, että lehmät seisoo korkealla, ja pitää olla tarpeeksi pitkä, että yltää utareisiin. Jennifer on itse jo aika pitkällä opinnoissaan, valmistuu jo kahden vuoden päästä, taisi olla syntynyt 90... No, sanoi kuitenkin, että he palkkaavat kesäisin opiskelijoita töihin, että tervetuloa vain jos kiinnostusta löytyy :) Sanoin, että ilman muuta löytyy, mutta se pitää suunnitella juurta jaksaen, koska haluan käydä muuallakin USA:ssa, ainakin New Yorkissa. Walk off to look for America...

Nyt on myöhempi kuin aiemmin, ja saadaan kohta lounasta. Säätila on sumuinen, pilvinen ja viileä. Sama, mikä Suomessa oli kesäkuussa. Oikein mukava siis. Oon syönyt nuudeleita, riisiä ja broileria nyt niin paljon, että aion kotona pitää niitten syömisestä taukoa. Myöskään vesimelonia en ehkä syö vähään aikaan, vaikka se täällä maistuukin aivan ihanalta. Sen sijaan aion syödä keitettyjä perunoita oivariinin kanssa, uusia perunoita ja tilliä niiden kanssa. Ja silliä. Ja savulohta, mieluiten sitä mitä Vikströmmiltä saa, mutta kelpaa marketistakin ostettu. Oikein ihanaa kalanrasvaista, nam. Ja ruisleipää, oikein kunnon voileipiä, joitten päällä on kinkkua, juustoa, majoneesia, kurkkua, salaattia, tomaattia ja ehkä vähän jotain basilikanlehtiä tai persilijaa. Ja salaattia, jossa on kirsikkatomaatteja, fetaa, oliiveja ja mausteista öljykastiketta. Oijoi.

63rd IVSA Congress -edustajilta

Terimakasih Aku akan rindu kamu :) Yeni

Great to meet you! Sara

Nice to meet you :) beautiful girl -A

Amazing girl! See you in NVM :) Hugs Mina ♡

♡ from Malaysia ~Nice meeting you -Azimah Amin

Tough finnish girl! Team Nordic 4ever Love Silje

GO PACKERS !!!

-Pika- ♡ from Malaysia Nice to meet you cutie :)

Nice meeting you Shocking green ftw. Panos

Nice you super! Lynn

I'm glad you won the cheesehead! Stay awesome! Jen

DEAR MARIA Thank you for being my roommate! X the Dutch girl Fiona ♡

Best Finnish representative ever!!!!!

Nice meeting you, see you again! :)

Maria, kamu sangat cantik dan roommate yaig baik -S

Maria it was great to meet you, go the best Finn I know! Hope to see you again soon love Vicky UK XXX

Terima kasih Sampai berjunpa lagi -Helpi (Indonesia)

Lovely to meet you :) See you again Amelie

Finland! Hy nice to see you greeting from Indonesia ♡ Inanda

Maria... Thank you so much for all Welcome to Indonesia!! Go Go Garuda You are my princess...

Welcome to Taiwan -Vinna

The best princess Leah outfit I have seen. Seen you in the UK Chaz XX

I LOVE YOUR PERSONALITY COME TO MALAYSIA SOON !! ♡ KHAIRINA

Sweetness overload! :) -Clyna-

LOVE INDONESIA GLAD TO KNOW YOU -AFDI

Best finnish delegate ever!! -Caio

So glad to have met you, you sexy Finnish lady! ♡ Ashley

AKU CINTA FRISKA INDONESIA SEE YOU!

You're very sweet and I'm happy to have met you. ♡ Mélissa

Nice seeing you this week Hope to see you again soon All the best Jann Dk.

Nice to see U Hope U all the best WINDA INDONESIA

Hi Maria I'm Mai Thailand Nice to met you :)

Hello, I am happy to have known you. You are among the few people who make the world a better place -Seth

Lovely grez from Germany -Christin

Maria, vey nice meeting you :) Looking forward to see your cow tattoo! XOXO, Marit from Norway :)

Finland sweetheart, So nice to met you! Rita

So nice to meet you! IVSA Scandinavia Renate-Norge Perkele!

Näiden lisäksi oli paljon eläinten kuvia ja mandariinikiinaa, koreaa, arabiaa, kreikkaa ja thaita, joita en osaa lukea enkä jäljentää. Mutta ton verran terveisiä luki mun t-paidassa.

Balilta

Many is the time I've been mistaken
and many times confused
Yes, and I've often felt forsaken
and certainly misused
Oh, but I'm alright,
I'm alright
I'm just weary to my bones
Still, you don't expect to be bright and bon vivant
so far away from home
So far away from home...

Täällä ollaan, vihdoin ja viimein. Toissapäivä oli viimeinen GA-päivä, ja kokous tietty venyi pitkälle iltapäivään. IVSA Symposium 2016 järjestäjä valittiin, ja se on Taiwan.

Samana iltana (kongressin viimeisenä) oli White T-shirt -party, jossa kaikilla oli päällä valkoinen t-paita ja niihin sai kirjoittaa terveisiä tusseilla ja kuulakärkikynillä. Haluan kirjoittaa kaikki jutut siitä tänne, ja teen sen myöhemmin hotellilla. Nyt ollaan Pandawa beachillä, rannalla, joka ei pärjää missään kilpailussa Suvirannalle. Ei, ei, ei. Nämä ihmiset eivät ymmärrä hyvän uimarannan päälle kyllä yhtään mitään. Vesi on ehkä 28-asteista, suunnilleen, ei missään nimessä virkistävää, vihertävän sinistä, ja todella suolaista.

No, eilinen meni suurimmaksi osaksi siihen, että kirjauduttiin hotellista ulos Yogyakartalla ja lennettiin tänne Balille. Samalla siirryttiin yhden aikavyöhykkeen verran itään päin, eli aikaero Suomeen on nyt 5 tuntia.

Balista tulee mieleen Lapin hiihtokeskukset. Siellä, missä on turistihotelleja, on runsaasti myös hienoja ravintoloita ja yökerhoja, tuttuja McDonaldseja, Burger Kingejä yms., vaatekauppoja shoppailuun jne. Nyt, kun on nähnyt myös Jakartan ja Yogyakartan, ei hämäänny tästä, sillä kaikki hienot jutut ovat siellä vain turismin ansiosta/syystä.

Täällä rannalla tuulee mukavan viileästi, ja aallonmurtajan takana näkyy valtavia aaltoja, jollaisia kotona ei taatusti näe koskaan. Tänään aamulla käytiin lisäksi Uluwatussa, saaren etelänurkassa, jossa on ison jyrkänteen reunalla hindutemppeli. Suurin osa balilaisista on hinduja, ja tähän temppeliin ei päässyt sisälle, mutta näköalat olivat upeita. Lots of groupies and selfies :) Juttelin yhden naisen kanssa hotellissa, ja hän neuvoi laittamaan sharongin päälle temppeliin. No, minä tietysti laitoin, ja olin sitten ainoa, jolla oli sellainen. Kaikki muut olivat varustautuneet vain tätä rantaretkeä varten. Sisäänkäynnin luota sai kuitenkin lainaksi. Temppelin alueella oli myös apinoita. Ne olivat harmaita, suunnilleen rusakon kokoisia, ja niillä oli pitkät hännät. Ne olivat ihan söpöjä, kun puuhastelivat niitä näitä ja leikkivät, mutta eivät kovin ystävällisiä. Ne veivät ihmisiltä tavaroita, jos ei pitänyt varaansa. En tiedä, käärmeet tekivät syvemmän vaikutuksen. Olin odottanut apinoiden näkemistä, mutta ne ovat ehkä telkkarissa kaikkein hauskimpia.

Meidän hotelli on tosi mukava, tosin ilmastointi oli viime yönä liian kovalla ja minulla on nyt yskä ja kurkkukipua. Enkä ole ainoa. Tosi monella on flunssaoireita juuri ilmastoinnin takia.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin todella hauskaa olla täällä. Ihmiset alkavat olla tuttuja ja tunnelma rennompi nyt, kun aamulla saa nukkua ja illalla valvoa ilman ahdistusta seuraavasta aamuherätyksestä. Tänään herättiin kahdeksalta, tai ehkä yhdeksältä. En ole ihan varma, koska kännykkä päivitti päivämäärää ja aikaa moneen kertaan aamulla. Tuliseen ruokaankin on jo tottunut. Tai ainakin oppinut kaatamaan kastiketta varovaisemmin... Ollaan vielä toinen yö tässä hotellissa, sitten yksi yö Pengotanin kylässä vähän matkan päässä, sitten tullaan takaisin hotelliin. Pengotaniin voidaan matkustaa reppujen kanssa, sillä hotelli on varattu viideksi yöksi, ja ison osan tavaroista voi jättää huoneeseen.

Mä näin eilen Yogyakartan lentokentällä kitaran, jonka kaula oli tavallinen, mutta kaikukoppa suunnilleen viulun kokoluokkaa. 6 teräksistä kieltä, ja kaikki suurin piirtein jopa vireessä, kunhan olin virittänyt sen. Sellaisen saa kuulemma ottaa käsimatkatavaroihin toiseksi laukuksi, vaikka se onkin periaatteessa liian pitkä. Otan selvää tästäkin lisää kunhan pääsen kotiin.

Borobudurista

Eli maailman suurimmasta buddhalaistemppelistä. Se on iso. Se on rakennettu kokonaan laavakivestä ja näyttää oikeastaan vain mäennyppylältä, jonka rinteille on tehty suuret, koristeelliset  porrastasanteet. Joka puolella on hassuja, kellon muotoisia kupoleita, samaa kiveä, ja jokaisen sisällä patsas. Patsaita oli muuallakin, yhteensä varmaan jotain tuhat... Näköala oli vaikuttava, ja tuuli ihanan vilpoinen vaikka aurinko on kyllä huolehtinut siitä, että kaikilla punoittaa iho aurinkorasvoista huolimatta.

Mulla on nyt tatska. Tai no ei ole. Ei enää parin viikon päästä. Se kuluu pois parissa viikossa. Torilla oli äijä, jolla oli sivellin ja jotain mustaa töhnää, jolla se piirsi iholle. 35 000 rp, onneksi ei oo fygyst kii :D Pitää ehkä lopettaa suihkussa käyminen tähän.

Maistoin tänään käärmehedelmää (snake fruit), tosin muistan, että Laura toi Balilta silloin joskus monta vuotta sitten muutaman niitä samoja. Käärmemäisen suomuisen ruskean kuoren alta löytyy muutama vaaleankeltainen mukula, joissa on punaruskeat kivet sisällä. Tulee mieleen omenan makuinen peruna tai ehkä valkosipuli. Maku on joka tapauksessa raikas ja makea.

Ramayana Ballet -showsta ja GA:sta (general assembly)

Meillä on nyt taas kokous, ja tänään kuunnellaan uusien jaostojen esittelyjä, jotka siis hakevat IVSA:n jäsenyyttä. Tähän menee aikaa, joten käytän tilaisuuden hyväksi ja kirjoitan taas vähän.

Kuulin tänään aamulla, että ilmeisesti melkein koko porukka kärsii jonkin asteisista vatsatautioireista. Ollaan syöty paljon riisiä, jota ei ole kiehutettu kunnolla tai jäähdytetty tarpeeksi nopeasti tai ollut liian kauan lämpimässä tai mistä johtuukaan.. Eli, toisin sanoen, ei enää riisiä.

Eilen illalla käytiin katsomassa Ramayana Ballet -esitys. Ei se oikeastaan mikään baletti ollut, vaan tanssiesitys Ramayana-tarusta. Käsittääkseni se on niin kuin hindujen (tai intialaisten) Kalevala. Ei nähty sitä ihan alusta lähtien, mutta siinä on prinssi Rama ja hänen vaimonsa Shinta (miten he päätyivät naimisiin kuului siihen alkuosaan, joka jäi meiltä näkemättä, mutta luin käsiohjelmasta tämän) ja paha vieraan maan kuningas Rawana sieppaa Shintan, koska haluaa hänet vaimokseen. Monen mutkan, taistelun ja seikkailun jälkeen Rama surmaa Rawanan ja pelastaa Shintan.

Esitys oli todella hieno. Puvut, naamiot, meikit, kampaukset,... Musiikki oli hyvin perinteistä. Voisi sanoa, että niin kuin progressive rock, haastavaa kuunneltavaa, ensivaikutelma oli paljon epävireistä huojuvaa meteliä oudoista soittimista, mutta ajan mittaan siihen tottui, alkoi kuulla erilaisia sointuja ja riffejä. Musiikin oli tietenkin tarkoitus tukea esitystä, ja sen se teki kyllä. En ehkä autoradiosta huudattaisi sitä levyä, mutta se sopi esitykseen. Pyrotekniikkaa ja valoja käytettiin taitavasti. Puvut olivat upeita, naisilla oli pitkä hame, jossa oli pitkä lieve, joka piti aina potkaista puolelta toiselle tanssin tietyissä kohdissa. Tanssi oli enimmäkseen hidasta, täynnä taivutuksia ja kumarruksia. Vähän niin kuin käärmeen liikkumista. Myös huiveja ja liinoja oli paljon, ja niiden avulla myös elehdittiin. Taistelukohtauksissa ei jäänyt yhtään epäselväksi, mitä tapahtui. Juonta oli helppo seurata, koska näyttämön sivuilla oli näytöt, joihin tuli tekstiä englanniksi ja bahasa indonesiaksi (varmaankin). Otin paljon valokuvia, toivottavasti ne ovat onnistuneita pimeästä valaistuksesta huolimatta.. efektit olivat tietenkin parhaat paikan päällä eikä valokuvasta saa samaa vaikutelmaa.

Ollaan jo loppusuoralla, mutta kerronpa vielä, että pitelin äsken pytonia sylissäni. Olkapäilläni. Käsivarsillani. Kaulani ympärillä. (Huh, en edes ajatellut...) Se oli aika pieni, ehkä 2-3 metriä. Ja aika laiska, se vain lojui siinä, mietin jo, ettö nukahtikohan se... laittaakohan käärmeet silmänsä kiinni nukkuessaan? Kai sillä oli siinä ihan mukavaa.

Täällä ei ole langatonta nettiä, mutta julkaisen tämän heti, kun saan taas yhteydet toimimaan.

batiikkikaupasta ja Yogyakartan kampukselta

Tänään aloitettiin aamu tehokkaan perinteiseen opiskelijatyyliin luennolla. Poultry zoonosis, eli siipikarjan taudit, jotka voivat tarttua ihmiseen ruuan mukana. Täällä syödään paljon broileria ja kananmunia, joten asia on aika olennainen... Salmonella, Avian pathogenic E. coli (APEC), campylobakteerit ja Clostridium perfringensin aiheuttama nekroottinen enteriitti. Toisen luennon aihe oli kädelliset. Indonesiassa elää paljon kädellisiä ihmisten lisäksi :D En pysynyt hereillä ihan loppuun asti, mutta orankien kuvien kohdalla oli kyllä pakko ihmetellä, miten joskus on voitu edes epäillä meidän ja niiden sukulaisuutta. Tai siis, ei siihen mitään evoluutiofilosofiaa tarvita, vaan ottaa silmä käteen ja katsoa niitä.

Sitten oli vuorossa batiikkityöpaja. Ei siis varsinaista vierailua tehtaalle, vaan ennemminkin työpiste, jossa meidät jaettiin 4-6 hengen ryhmiin pienten metallisten patojen äärelle istumaan, saatiin käsiimme työkalut ja kangastilkut ja alettiin levittää tulella sulatettua vahaa kankaalle eräänlaisen pillin avulla. Se oli ihan hauskaa, mutta aika hankalaa saada siistin näköiseksi, ja nyt illalla saikin nähdä, että aika rumia niistä kyllä tuli...! Ihan hauskoja, ja kauniin värisiä, mutta ei kovin nättejä.

Batiikkitehdas jäi siis näkemättä, mutta kaupassa saatiin silti käydä. Ostin muutaman sharongin. Yksi on itselleni, toinen on äitille, kolmas on sinulle, Satu, jos luet tätä. Terveisiä, ja tiedoksi, jos en muista sanoa myöhemmin: parhaat reissut olen tehnyt ja tulen tekemään sun kanssasi. Tämä opiskelijaelämämatkustaminen on vähän turhan rankkaa mulle, paljon hauskempaa olis tehdä mitä ite haluaa milloin haluaa. Sillai Ísland-tyylisesti ;D

Iltapäivällä oli keskustelutuokio, jossa juteltiin eläinten hyvinvoinnista, animal welfare. Aika paljon oli puhetta Etelä-Afrikan villieläinpuistoista, joissa on kesyjä tiikereitä ja leijonia, joita saa mennä paijaamaan ja silittämään. Ne ovat ilmeisesti maailmalla paljon keskusteltu aihe. Enimmäkseen äänessä olivat englantia omana kielenään puhuvat ihmiset. Me muut yritettiin vain pysyä kärryillä.

Illalla oli kampusalueella Amazing race -tyylinen kisa, jossa piti kiertää rasteja ryhmissä ja tehdä erilaisia tehtäviä. Osa oli pelkkää pelleilyä, osassa piti nimetä elin ja tunnistaa patologiset muutokset ja nimetä ne. (Minusta tämäkin suosi vähän englanninkielisiä osanottajia...) No, sieltä tultiin hikisinä ravintolan kautta hotellille. Oltiin niin nälkäisiä, ettei ravintolassa edes huomattu, mitä syötiin.

Illan huipennus odotti kuitenkin hotellin alakerrassa. Silent & Live auction night. Mäkin olisin voinut osallistua siihen sillai, et olisin ajoissa ilmoittanut sähköpostilla tavarat myyntiin ja nyt sitten tuonut ne paikalle. Tänään ne oli levitetty luentosalin pöydille nähtäviksi, ja Silent auction -osiossa niiden vieressä oli laput, joihin sai kirjoittaa tarjouksen. Live auction -osassa myytiin isompia, kalliimpia tavaroita, ja mm. alkoholia. Mä itse osallistuin vaan Silent auctioniin, jossa oli myytävänä Green Bay Packers -fanikamaa, tarkemmin sanottuna juuston muotoinen hattu. Se on niin iso, että joudun varmaan pitämään sitä päässä kotimatkalla, jollen sitten jollain ihmeen kaupalla saa tungettua sitä rinkkaan. Sen hinnaksi tuli lopulta 9 euroa.

Meidän huoneessa on muurahaisia. Ne tykkää digestivekekseistä, mutta jostain syystä hapankorppu ei kelpaa. Pidetään varmuuden vuoksi tästedes jääkaapissa kaikkia avattuja ruokapaketteja.

Yogyakartasta

Nyt on toinen ilta kahden Y:n Yogyakartassa. Lentokenttä oli suunnilleen Kittilän kokoluokkaa, sen verran kattoa että matkatavaroita saadaan sateen sattuessa vähän suojaan.

Hotelli on hieno, ja nettiyhteydetkin toimivat. Uima-allaskin löytyy. Jaan huoneen hollantilaisen Fionan kanssa, joka on vuoden minua vanhempi.

Olen eilisen ja tämän päivän aikana omaksunut hyvien muslimipöytätapojen lyhyen oppimäärän. Käsien pitää olla puhtaat. Joskus tuodaan pöydälle, oikean käden puolelle, kulhollinen viileää vettä, jossa pestään oikea käsi (ei vasenta). Silloin on yleensä pöydässä myös paperia, johon käden voi kuivata. Vasemmalla kädellä ei saa koskea ruokaan. Sillä voi pitää lusikkaa tai haarukkaa jos haluaa, mutta ruokaan sillä ei saa koskea. Se kannattaa laittaa vaikka selän taakse tai reiden alle, ettei vahingossa käytä sitä. Oikealla kädellä syödään joko sormin, tai haarukalla tai lusikalla. Sormin on hauskinta, ja tavallisinta. Moni ruoka soveltuu sormin syömiseen niin hyvin, ettei haarukkaa edes tee mieli käyttää. Usein ruoka vielä dipataan johonkin kastikkeeseen niin, että sormin se on vain yksinkertaisesti helpointa. Sormia ei kuitenkaan saa nuolla puhtaiksi, vaan ne pitää pyyhkiä paperiin ja pestä myöhemmin. Hedelmät pitää kuoria ja syödä niin, ettei vasemmalla kädellä laita suuhun mitään.

Riippuen ravintolasta, juomavesi on joko pullovettä tai kiehautettua hanavettä, joka tarjoillaan kiehuvan kuumana paksusta lasisesta tuopista. Paikallisetkaan eivät pysty juomaan hanavettä sellaisenaan, siitä voi saada noroviruksen ja suolinkaisia ja vaikka mitä ihanaa. (En edes halua ajatella, millä vedellä he sitten pesevät lypsykoneensa...) Ruuan pitää olla kuumaa, kun se tarjoillaan, ja mielellään jopa niin, että saa itse katsoa, kun se valmistetaan. Jos lautasella on tuoretta salaattia tai kurkkusiivuja tai jotain, niihin ei kannata koskea.

Soekarno-Hatta International -lentokentältä

Ollaan lähdössä Yogyakartalle. Hotellissa on kuulemma uima-allas ja kaikki :D Toivottavasti se on siisti ja hyväkuntoinen.

Tänään meidät herätettiin aamulla puoli kuudelta roudaamaan itseämme aamupalalle ja bussiin kamojen kanssa. Seuraava pysäkki oli Cimory-meijeri, tai ainakin luulisin että se oli meijeri. Maito-jogurtti-jätski-suklaatehdas. Ja alakerrassa oli holstikkalehmä ja kaksi hiehoa aitauksessa. Niistä on paljon valokuvia. Meille kerrottiin enimmäkseen maidon käsittelystä jne. ja vasta kun erikseen kyseltiin niin saatiin vähän tietoja ihan maidontuottajista. Cimory on ilmeisesti vähän samaan tyyliin osuuskunta kuin Valio, maksavat Bogorin alueella maitolitrasta reilumman hinnan kuin muut meijerit, jotta elinkeino säilyisi. (Muistaakseni melkein 4 e litralta... voikohan se olla niin paljon...) Samalla karjakoko on kuitenkin reilusti yli 200 lypsävää, joten mistään pienyrittäjyydestä on vähän vaikea puhua.. Tosin, kuten jo tuli aiemmin todettua niin väkimääräkin on vähän isompi kuin Suomessa.

Lehmät on pakko pitää puhtaina ja viileinä. Navetoissa ei ole seiniä vaan ne ovat vain katoksia, joiden alla työskennellään suojassa auringolta ja sateelta. Hoitajat pesevät lehmiä vedellä pitkin päivää, ettei helle ala ahdistaa. Tilat on pakko pitää puhtaina lannasta, koska bakteerit lisääntyvät näissä olosuhteissa ihan eri vauhtia kuin pohjoisessa. Antibiootteja käytetään runsaasti, mikä nyt on tietysti sanomattakin selvää.

Aasialaiset ovat laiskoja maidonjuojia, ja tilannetta yritetään korjata tuotekehittelyn ja terveysvalistuksen avulla. Kalsiumia ja vastustuskykyä. Kaupoissa on maustettuja maitoja, mansikka-, mustikka-, suklaa- ja banaanimaitoa. Suklaamaito on niin kuin kylmää kaakaota, ihan hyvää, eikä mansikkakaan ollut paha. Artificial flavors. Tuskin täällä edes tiedetään, miltä mustikka maistuu metsästä poimittuna.

Taman Safari Caravan -hotellista

Malarialääke otettu muutaman riisilusikallisen, tofupalasen, porkkanasuikaleen, kahden mandariinin ja veden kanssa. Parempaan ei pysty, toivottavasti riittää.

WiFi toimii tässä hotellissa vain jotenkuten, ja huoneessa ei ole edes kännykän kenttää, joten päätin jaksaa istua tämän viimeisen GA:n muiden mukana. (Täällä toimii.) Hyvä uutinen on se, että kaikki tavarat ovat jälleen kerran turvassa. Saatiin hakea ne bussista vasta illalla, siihen asti ei voitu olla ihan varmoja, missä ne olivat, bussi nimittäin ei ollut pihassa koko aikaa. Tämä paikka on hotelli, mutta osa meidän porukasta on majoitettu bungalow-majoihin, vähän niin kuin pieniin mökkeihin. Osa nukkuu asuntovaunuissa. Majoituksesta on tullut valituksia järkkääjille, enkä voi kyllä väittää vastaankaan, että Jakartan hotelli oli viihtyisämpi. Mutta olen nähnyt huonompiakin, enkä kyllä todellakaan alkaisi valittaa tästä, kaikilla on sentään peti ja vessat toimivat jne.

Sillä välin, kun torkuin huoneessa, muut menivät "Safarille" katsomaan eläimiä. Slovenialaiset huonekaverini haukkuivat kilpaa tätä, koska kyseessä on siis ensinnäkin eläintarha eikä mikään safari.. ja häkit olivat aika pieniä ja likaisia, leijonilla varsinkin. No, tietysti on hienoa päästä näkemään leijonia metrin etäisyydeltä. Ilmeisesti Korkeasaaressa on otettu ihan liian vakavasti tämä eläinten-hyvinvointi-luontainen-käyttäytyminen -juttu.

Alkaa kuulostaa siltä, ettei tämä paikka ollutkaan niin ihanan paratiisimainen kuin meille mainostettiin.. Aika moni sanoo jo odottavansa Balin reissua. No, minusta on ollut joka tapauksessa mukava nähdä tämä toinenkin puoli aasialaisten kotikonnuista, se katupölyn ja tupakansavun ja muoviroskan täyttämä puoli, joka jää piiloon kaikilta, jotka käyvät vain turistikohteissa.