raunioilta

​Viimeinen kokonainen päivä, kun ei voitu enää sukeltaa. Hotellin aulassa oli pöytä, johon eräs paikallinen autonvuokrausfirma oli levitellyt esitteensä ja jättänyt erään sedän, jolla oli juttuseuran puutetta. Käytiin jutskaamassa hänen kanssaan maanantaina ja eilen illalla aiheesta auton vuokraaminen (muun muassa, hänellä oli nimittäin mielipide kaikkeen eurooppalaisista turisteista bensan ja kaasun hintaan), ja vasta tänäaamuna varmistui, että saatiin päiväksi vuokralle pikkuinen avokattoinen Toyota. 

Ajeltiin sitten aamupäivällä Lato-nimisen muinaisen kaupungin raunioille läheisille kukkuloille, ehkä 5 km päähän Agios Nikolaoksen satamasta. Maisemat olivat upeita, kaskaiden siritys korviahuumaavaa.

Lämpötila oli aika korkealla ja paras vaate tällä kelillä oli hanan alla kasteltu uv-uimapukukankainen pitkähihainen paita.

Käytiin sitten hotellilla haukkaamassa vähän lounasta ja lähdettiin iltapäiväksi Elountaan, kun oltiin saatu vinkki mennä sinne snorklaamaan Olous-nimisen veden alle jääneen kaupungin raunioita. Raunioilla oli paljon merisiilejä.

Simpukoita ja kuoriaisten kuoriahan ei oikeasti saisi kerätä muistoiksi, koska ne hajotessaan muuttuvat hiekaksi ja niiden kiertokulku jatkuu sillä tavoin. Mutta ovathan ne aika nättejä, eikä yhdestä nyt niin montaa hiekanjyvää tule.

Täälläkin kyllä näkyi valitettavasti ihmisen kädenjäljet. Ollaan me kyllä aivan karseita sikoja ja ansaittaisiin kuolla sukupuuttoon. Turistien kansoittamilla rannoilla oli vähän siistimpää, mutta muovipillien kääreitä ja muovimukeja kyllä lenteli puuskaisessa tuulessa. 

Käytiin sitten vielä paluumatkalla hakemassa sukelluskeskukselta (=Pelagos Dive Center) kamat ja kuittaamassa lasku. Tälle keskukselle voi kyllä antaa 10-, miinus rantasukelluskohteiden vähyydestä, mutta muuten oikein hauskaa ja kärsivällistä porukkaa. Minähän lopulta sukelsin sitten kahdestaan guiden kanssa pari kertaa rantariuttaa, kun en kerran uskaltanut mennä veneeseen mukaan, ja tällainen järjestely oli kyllä tosi ystävällistä heiltä. Ensi kerralla voisi harkita moottoriveneen vuokraamista, jos sillä lailla voisi totutella mereen ja vähentää omaa jännitystä aaltojen suhteen. Ehkä. 

Viimeisenä illalla meillä oli hotellilla vielä perinteinen kreetalainen ilta yhden allasbaarin ravintolassa (allasbaareja oli kolme). Oli rakia, ouzoa, grilliruokaa, mustekalasalaattia (lonkeroineen päivineen), jälkkäriksi grillattua juustoa hunajan kera, tarjonta oli runsasta. Lisäksi oli kansantanssijoita ja -soittajia, ja yleisökin pääsi osallistumaan tanssiin. Oli oikein hauska ilta.

Oli hauska reissu, onnistuneempi kuin Teneriffa mutta pikkuisen kirittävää vielä Kyprokseen. Mutta taas oppi lisää uutta ja ainakin unohti kotimaiset huolensa hetkeksi. 

Kreetalta

​Koska minkäpä sille voi kun kirkkaat sukellusvedet kutsuvat!

Täällä tosin on ihan poikkeuksellisen kova tuuli juuri nyt, ollut jo parin kuukauden ajan. Eilen käytiin kyllä kaksi kertaa veden alla, joista toinen oli veneretki, eikä kyllä ollut oikein mukavaa, vaikka sukellusoppaat olivatkin kyllä ihania ja avuliaita, mm. auttoivat kamppeiden kantamisessa, pukemisessa ja riisumisessa ja jopa loppuhuuhtelussa satamaan paluun jälkeen, melkein mitään ei tarvinnut tehdä itse. Näkymät veden alla olivat tietysti hienoja, mutta vene oli liikaa minulle; Sami kävi tänään vielä aamusukelluksella sillä välin kun itse luin kirjaa hotellin uima-altaalla koko aamupäivän. 

Jatkoa seuraa varmaankin huomenna, sukelluskeskuksen väki sanoi, että heidän lähiriutalle tehtäviin helppoihin sukelluksiin pääsee kyllä mukaan jos vene on liikaa. Kävimme siinä eilen ennen veneretkeä. Riutta on tosi matala, vain 4-5m, eli vähän semmoinen sininen rinne, mutta kaloja oli tosi paljon, itse asiassa niitä näkyi jopa enemmän kuin syvemmällä. Sanoinkin heille että minua ei haittaa ollenkaan, voin sukeltaa vaikka pelkkää sitä, jos tuuli puhaltaa ulapalle näin isoja aaltoja!

Tuulenpuuskat kiusaavat myös auringonottajia täällä hotellilla. Kaikki, aika yllättävän painavatkin esineet nimittäin lähtevät puuskien mukana lentoon, jos ei pitele kiinni. Vaahtopäitä näkyy meren selällä koko ajan.

Hotellihuone on vähän pieni ja vähän ahtaasti kalustettu, mutta ilmalämpöpumppu on kiva ja lämpötila on mukava. Hotellissa on useampi allasalue, joista lähin on melkein meidän huoneen vieressä, mutta se on aika pieni ja kaikki tuolit ovat aina varattuja. Toiset, isommat allasalueet ovat vähän matkan päässä, mutta siellä on enemmän tilaa.

Ruoka on ollut tosi hyvää. Kaikki ateriat haetaan buffapöydistä, tarjoilijat tuovat juomat pöytiin (ja aamiaisella kahvin tai teen). Jokaisella ruualla on kreikkalainen salaattipöytä; oliiveja, fetaa, oliiviöljyä, sipulirenkaita, tomaattia, kurkkua, salaattia. Feta ei ole tönköksi suolattua, paljon vähäsuolaisempaa kuin kotisuomessa. Myös jugurttia on aina aamiaisella ja jälkkäripöydässä, se on rasvaisempaa ja hyllyvää, vähän niin kuin jotain vanukasta. Sen vieressä on timjamihunajaa iso vadillinen, ja ovat kyllä hyvä yhdistelmä.

lentokenttähotellista

​No niin. Vahingosta viisastuneina lähdettiin tänään Stirlingistä aikaisemmalla junalla kuin vasta ihan vihoviimeisellä. Eli heti aamiaisen jälkeen kerättiin kamppeet huoneesta reppuihin ja huoneen check outin jälkeen vedettiinkin sadetakit niskaan ja lähdettiin käppäilemään kohti rautatieasemaa. Ja nimenomaan kohti, koska matkan varrella pistäydyttiin vielä muutamassa kaupassa. 

Tämä kauppa kannattaa painaa mieleen seuraavaa reissua varten, jos sattuu eksymään Stirlingiin joskus vielä.

Huomattiin tosin, että Edinburgh on ihan täynnä vastaavanlaisia kauppoja ja tarjonta ehkä jos mahdollista niin vieläkin laajempi. Viskien lisäksi myös ginejä oli hienot valikoimat.

Edinburghissa käytiin syömässä lounasta pubissa. Ei ehkä kuuluisin herkku, mutta Iso-Britanniassa myös simpukat ovat lähiruokaa. Whitby scampi tuli bongattua useammankin pubin listalta tällä viikolla ja vaikkei Whitby olekaan ihan täällä (vaan Yorkshiressa? Eikös se ollut Sydämen asialla -sarjassakin siellä päin?), niin tuli nyt niitäkin sitten maistettua. Maistui, no, leivitetylle ja uppopaistetulle simpukalle.

Pubi oli aika täynnä ja me jäätiin baariin syömään. Siellä oli oikein hieno viskivalikoima myös, joka jatkui tuosta sivuseinältä vielä pitemmälle.

Lounaan jälkeen käytiin pikku kahvilassa teellä ja vohvelilla ja katseltiin vähän kauppoja, kunnes Lontoon juna lähti. Oli taas aika pitkä päivä alla ja junassa väsytti aika paljon. Sitten vain metrolla Heathrow’lle ja etsittiin taksitolppaa vähän aikaa - myöskään Edinburghista ei löydetty, niitä ei taida enää ollakaan täällä, tai onko koskaan mahtanut ollakaan niin kuin Suomessa. Onko uber mahtanut korvata tavalliset taksit jo ihan kokonaan? No, meillä kävi tuuri ja bongattiin melkein heti yksistä punaisista liikennevaloista vapaa taksi, joka toi meidät tänne hotellille. Nyt ollaan vihdoinkin menossa nukkumaan, aikainen herätys huomenna.

englantilaisesta saunasta, Stirlingin tislaamosta ja Falkirkista

​Maanantaina käytiin linnan jälkeen syömässä lähipubissa ja sen jälkeen käveltiin kylttiä seuraten pienen tislaamon pihaan. Oli siellä pieni myymäläkin. Ja ehkä maisteltiin vähän (tai no Sami maisteli), ja ehkä menee yksi reppu ruumaan paluumatkalla. Oh well. Vähän ehkä lohdutuspalkinto kun ei Islayn saarelle nyt tällä reissulla päästy, mutta pitää jättää se stuntti seuraavaan kertaan.

Mä olin unohtanut uikkarit kotiin joten käytiin kaupoilla sen verran että ostin bikinit, jotta päästäisiin tarkastamaan hotellin spa-osasto. Saunassa ei ollut kiuasta ja siellä oli sveitsiläisten tapaan tiimalasi seinällä. Löylyt oli, no, oli siellä lämmin, mutta ei kauhean vaikuttavat. Oven ulkopuolella oli saunasäännöt: 5-10min saunaa jonka jälkeen jääkylmä suihku eikä uutta saunaa ennen kuin keho on jäähtynyt kokonaan. Ei raskaana eikä alle 14 eikä yli 65 ikäisille.

Eilen olikin sitten suuri päivä. Aamupäivällä ennen lounasta käytiin kiertämässä pankkeja ja rahanvaihtopaikkoja, koska, kaikille jotka eivät tienneet, UK:ssa on uudistettu kaikki setelit ja osa kolikoista, mm. 1 punnan kolikko, eivätkä vanhat enää kelpaa. Ensimmäinen pankki sanoi että eivät vaihda uusiin vaan pitää olla tili heidän pankissaan, rahanvaihtotiski ei huolinut. Kolmannessa paikassa, joka oli toisen pankin konttori, virkailija kysyi meiltä paljonko meillä on niitä vanhoja seteleitä, ja kun sanottiin että 30 puntaa, hän vain naurahti ja sanoi ”Givi’ere” ja kävi hakemassa kassasta meille uudet setelit. 

Käytiin syömässä lounaaksi fish n chips ja muuta mainittavaa ei oikeastaan tehtykään, jalat oli aika väsyneet eilisestä kävelystä linnassa. Täällä on tosi paljon portaita ja ylämäkiä. Katsottiin pari jaksoa Clone warsiakin.

Kello tuli sitten viisi ja pakattiin taskuihin ja mun pikkulaukkuuni kaikki the Killersin keikalla tarpeelliset, liput, bussiliput, korvatulpat, ja käveltiin rautatieasemalle, mistä happy bussin piti hakea meidät ja muu keikkakansa kohti Falkirkia. Löydettiinkin pian hämmentynyt väkijoukko samaa porukkaa, joka hämmentyi hämmentymistään, kun bussia ei kuulunut. No, kärsivällisyys palkittiin, ja noin 40min myöhässä bussi tuli ja otti meidät kyytiin.

Bussissa oli lämmin ja kauhea meteli. Ainoat vapaat paikat olivat bussin takaosassa, jonne oli pesiytynyt erittäin äänekäs porukka dundeelaisia, no, enimmäkseen tyttöjä mutta oli poikiakin mukana. Matkan yhteislaulut olivat kaikkea Spice Girlsista Dolly Partoniin ja siihen ”yes sir, I can boogie”-biisiin. Kun ei laulettu, huudettiin pitkin bussin takaosaa kavereille. Aksentti oli niin karmaiseva ja puhenopeus ja aiheiden vaihtuminen niin vauhdikasta, että ymmärrettiin niiden puheesta ehkä 1/4. Enimmän osan menomatkasta hihiteltiin itseksemme vedet silmissä.

Viimeiset mailit Falkirkiin madeltiin ruuhkassa, joka alkoi jo moottoritiellä. Bussi joutui pysäköimään kadunvarteen teollisuusalueelle, joka oli niinikään ihan täynnä autoja nurmikoilla ja kadunvarsilla. Käveltiin stadionille väkijoukon mukana ja oli aika helppo löytää perille. Ratsupoliisit olivat ohjaamassa ihmismassaa ja jonoja stadionin pihalla. Sisäänkäynti veti yllättävän hyvin jonon pituuteen nähden ja päästiin tosi nopeasti sisälle. Ensitöiksemme mentiin bajamajojen jonoon. Oli ihan siistiä, paperiakin oli vielä jäljellä. Kädet piti kuivattaa tuulessa, mutta jopa saippuaa oli saatavilla.

Keikka oli tosi mahtava. Kyllä kannatti lähteä näin kauas! Nyt on ääni käheänä.

Stirlingin linnasta

​

Aamupäivä kului mukavasti linnaa katsellessa. Hotellilta oli noin 5-10min kävelymatka, oikeastaan kiivettiin vain katua ylös ja oltiin perillä. 

Nämä pari ekaa kuvaa ovat linnan etupihalta. Naisväki kuulemma pystyi seuraamaan metsästystä puutarhasta. Tässä kuvassa näkyy myös kuninkaan (vasemmalla, kohokuvio) ja kuningattaren (oikealla, litteämpi) paikat (place), jotka liittyivät linnan puistoalueella pidettäviin juhliin (joskus kauan sitten). 

Mahtaako lampaita erottaa tästä kuvasta. Niitä oli paljon.

Tuolla näkyy vähän vanhaa kirkkoa. Siellä oli kruunajaisia, ainakin joku James kruunattiin siellä. Aika paljon jameseja on ollut kuninkaina täällä päin, niitä oli ainakin V asti.

Yksisarvinen on Skotlannin kansalliseläin/olento. Yksisarvisella on vuohen sorkat ja pää, koska parta symboloi viisautta, ja hevosen ruumis ja leijonan häntä, jotka symboloivat voimaa. Yksisarvisjahti (unicorn hunt) oli iso ja vanha kuvakudoskokoelma, vähän niin kuin sarjakuva, jossa on paljon yhtymäkohtia Kristuksen ristillä kuolemaan. Ihmiset jäljittävät ja tappavat yksisarvisen, joka sitten herää eloon viimeisessä kuvassa. Myös witchereistä tutut juonenkäänteet missä yksisarvinen ei luota miehiin (=men) vaan ainoastaan nuoriin neitoihin, löytyivät tästä kuvakudossarjasta.

Apua!

Linnan pihalla oli ihana puutarha ja ruusut tuoksuivat!

Siellä se highland siintää.

Siinä vielä kuva linnasta etupihan parkkikselta käsin. 

Mutta nyt pubilounaan kimppuun.