Maanantaina käytiin linnan jälkeen syömässä lähipubissa ja sen jälkeen käveltiin kylttiä seuraten pienen tislaamon pihaan. Oli siellä pieni myymäläkin. Ja ehkä maisteltiin vähän (tai no Sami maisteli), ja ehkä menee yksi reppu ruumaan paluumatkalla. Oh well. Vähän ehkä lohdutuspalkinto kun ei Islayn saarelle nyt tällä reissulla päästy, mutta pitää jättää se stuntti seuraavaan kertaan.
Mä olin unohtanut uikkarit kotiin joten käytiin kaupoilla sen verran että ostin bikinit, jotta päästäisiin tarkastamaan hotellin spa-osasto. Saunassa ei ollut kiuasta ja siellä oli sveitsiläisten tapaan tiimalasi seinällä. Löylyt oli, no, oli siellä lämmin, mutta ei kauhean vaikuttavat. Oven ulkopuolella oli saunasäännöt: 5-10min saunaa jonka jälkeen jääkylmä suihku eikä uutta saunaa ennen kuin keho on jäähtynyt kokonaan. Ei raskaana eikä alle 14 eikä yli 65 ikäisille.
Eilen olikin sitten suuri päivä. Aamupäivällä ennen lounasta käytiin kiertämässä pankkeja ja rahanvaihtopaikkoja, koska, kaikille jotka eivät tienneet, UK:ssa on uudistettu kaikki setelit ja osa kolikoista, mm. 1 punnan kolikko, eivätkä vanhat enää kelpaa. Ensimmäinen pankki sanoi että eivät vaihda uusiin vaan pitää olla tili heidän pankissaan, rahanvaihtotiski ei huolinut. Kolmannessa paikassa, joka oli toisen pankin konttori, virkailija kysyi meiltä paljonko meillä on niitä vanhoja seteleitä, ja kun sanottiin että 30 puntaa, hän vain naurahti ja sanoi ”Givi’ere” ja kävi hakemassa kassasta meille uudet setelit.
Käytiin syömässä lounaaksi fish n chips ja muuta mainittavaa ei oikeastaan tehtykään, jalat oli aika väsyneet eilisestä kävelystä linnassa. Täällä on tosi paljon portaita ja ylämäkiä. Katsottiin pari jaksoa Clone warsiakin.
Kello tuli sitten viisi ja pakattiin taskuihin ja mun pikkulaukkuuni kaikki the Killersin keikalla tarpeelliset, liput, bussiliput, korvatulpat, ja käveltiin rautatieasemalle, mistä happy bussin piti hakea meidät ja muu keikkakansa kohti Falkirkia. Löydettiinkin pian hämmentynyt väkijoukko samaa porukkaa, joka hämmentyi hämmentymistään, kun bussia ei kuulunut. No, kärsivällisyys palkittiin, ja noin 40min myöhässä bussi tuli ja otti meidät kyytiin.
Bussissa oli lämmin ja kauhea meteli. Ainoat vapaat paikat olivat bussin takaosassa, jonne oli pesiytynyt erittäin äänekäs porukka dundeelaisia, no, enimmäkseen tyttöjä mutta oli poikiakin mukana. Matkan yhteislaulut olivat kaikkea Spice Girlsista Dolly Partoniin ja siihen ”yes sir, I can boogie”-biisiin. Kun ei laulettu, huudettiin pitkin bussin takaosaa kavereille. Aksentti oli niin karmaiseva ja puhenopeus ja aiheiden vaihtuminen niin vauhdikasta, että ymmärrettiin niiden puheesta ehkä 1/4. Enimmän osan menomatkasta hihiteltiin itseksemme vedet silmissä.
Viimeiset mailit Falkirkiin madeltiin ruuhkassa, joka alkoi jo moottoritiellä. Bussi joutui pysäköimään kadunvarteen teollisuusalueelle, joka oli niinikään ihan täynnä autoja nurmikoilla ja kadunvarsilla. Käveltiin stadionille väkijoukon mukana ja oli aika helppo löytää perille. Ratsupoliisit olivat ohjaamassa ihmismassaa ja jonoja stadionin pihalla. Sisäänkäynti veti yllättävän hyvin jonon pituuteen nähden ja päästiin tosi nopeasti sisälle. Ensitöiksemme mentiin bajamajojen jonoon. Oli ihan siistiä, paperiakin oli vielä jäljellä. Kädet piti kuivattaa tuulessa, mutta jopa saippuaa oli saatavilla.
Keikka oli tosi mahtava. Kyllä kannatti lähteä näin kauas! Nyt on ääni käheänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti