Heppasairaalalla oli vaikea aamu. Kaikki kyselivät minulta juttuja, joita en lainkaan ymmärtänyt, en saksaksi enkä englanniksi (koska kaikki tietysti luulivat että kyse on kieliongelmista). Onko tämä sinun potilaasi, onko tälle jo annettu tai vedetty lääkkeet, oletteko muiden opiskelijoiden kanssa jo tehneet sen tai tämän tai tuon... Tuntui, että mut uuvutettiin aamupäivän aikana lukemattomilla saksan- ja englanninkielisillä kysymyksillä, joista en ymmärtänyt yhtään mitään ja samalla tuli sellainen olo, että olin kuitenkin vastuussa jostakin (kaikki sellaiset oletko jo -alkuiset kysymykset). Sitten yksi eläinlääkäri hoksasi kysyä, oletko täällä ekaa viikkoa ja sanoin, että joo. Sitten hän kysyi, onko mulle pidetty alkuperehdytystä - niin siis mitä? No, sen jälkeen käveltiin potilaat läpi ja hän osoitteli kaikkia ovissa roikkuvia lappusia ja kertoi, mitkä hommat ja lääkkeet ovat opiskelijoiden vastuulla ja mitä opiskelijoiden pitää itsenäisesti hoitaa päivän aikana. Iltapäivä sujui paljon paremmin, kun tiesin, mitä piti tehdä. Mutta aamu oli kyllä ihan kamalan kaoottinen.
Heppasisätautiklinikka on aika paljon pienempi kuin HES Viikissä, ja ahtaampi. Heppakirurgian klinikka on vieressä, joten kokonaisuudessaan heppasairaala on ehkä vähän isompi kuin HES. Sisätaudeilla oli kaksi ähkypotilasta, yksi kieliluun osteotomiapotilas, yksi sinusiitti, yksi varsansa luonut aasitamma (eristyksessä) ja yksi, jolle tehtiin tänään permanent trakeostomia, koska sen kurkunpään rustot olivat jollain lailla kroonisesti turvonneet. Kallis operaatio (trakeostomia on siis toimenpide, jossa avataan henkitorveen kaulan kohdalle uusi reikä, josta potilas hengittää; hätätilanteessa sillä pelastetaan potilaan henki jos sillä on ylähengitystiet tukossa esim. allergisen reaktion tai vierasesineen takia, permanent tarkoittaa sitä että se on pysyvä) enkä kyllä oikein ymmärtänyt, mihin käyttöön hevosesta enää sen jälkeen muka on. Mutta niin, ehkä musta ei tulekaan seuraeläinlääkäriä sen takia kun en ymmärrä tämmösiä juttuja.
Viikonlopusta sen verran, että se oli oikein mukava. Äiti, isi ja Mikko tulivat käymään. Perjantaina käytiin juustofonduella vanhassa kaupungissa. Lauantaina vuokrattiin auto ja ajettiin ensin Luzerniin, jossa käytiin lounaalla (oli ihanaa ruokaa) ja torilla, sitten ajettiin Engelbergiin, jossa käytiin gondolihissillä ylhäällä Titlis-huipulla. Minä ostin Luzernista uudet sandaalit kun vanhat ovat melkein rikki, ja ne hankaavat ihan kamalasti! Paras oli kuitenkin loppumatka; ajettiin Vierwaldstätterseen ympäri ja Urin kantonin kautta Klausenpassin tietä pitkin takaisin. Serpentiinitiet olivat hurjia, maisemat kauniita ja pudotukset pelottavia. Kaikkialla kuului lehmänkellojen kilkatusta, vaikka lehmiä ei joka paikassa näkynytkään. Sunnuntai kului taas kaupungilla, käytiin mm. aivan ihanassa italialaisessa ravintolassa syömässä.
Kello on täällä jo yhdeksän illalla mutta yhä on tosi lämmin. Istun tässä samassa lempipaikassani Maryvonnen talon lipan alla etuoven edessä. Mulla on teetä ja ihanaa saksanpähkinä-vaahterasiirappi (maple-walnut on kyllä vähän myyvämpi nimi) jätskiä tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti