joka etenee pikkuhiljaa. Oli kyllä tosi hyvä että alotin jo viime viikonloppuna. Harmi vaan että tällä viikolla on ollut viileämpi sää (vain +15-20 astetta) ja tänään jouduin kaivamaan sadetakin uudestaan käyttöön. Sadetta on ollut lähes päivittäin ja keskiviikon vastaisena yönä ukkosti aika kovaa. Havahduin hereille suunnilleen puoli neljän maissa aamulla ja heti sen jälkeen jyrähti ukkonen ihan kohdalla. Luulen että havahduin salaman välähdykseen hetkeä aikaisemmin, ja jyrinä kyllä kuulostikin siltä että taivas putoaa niskaan. Ei yhtään sellaiselta lehmän pötsiltä, kun jyrisee jossain vähän kauempana. Meinasin ihan säikähtää!
Tiistaina meillä oli possuiltapäivä eli Säulinachmittag. Kastroitiin taas, tällä kertaa ketamiini-atsaperoniyhdistelmällä lihakseen. Possuja oli vain yksi pahnue ja ne olivat jo oikeastaan yli viikon ikäisiä, mutta kun täällähän ei saa kastroida minkään ikäisiä possuja ilman anestesiaa niin oikeastaan silläkään ei ole mitään väliä minkä ikäisenä kastraation tekee. Aineita menee vähän enemmän kun elopainoa on enemmän, muutahan siinä ei oikeastaan ole. Inhalaatiokaasu eli isofluraani myydään tiloille nesteenä, jota kaadetaan inhalaatiokoneeseen; kauppanimi on Attane, ja taitaa olla ihan sama käytössä Suomessa pieneläinklinikoilla! Attanea saa luovuttaa tilalle, jos tuottaja osaa käyttää sitä ja laitteet on kunnossa; ketamiinilla ja atsaperonilla nukuttaessa toimenpiteen tekee aina eläinlääkäri.
Huomasin viime tiistaina, että mun possujen ja sikojen käsittelytaidot on ihan omaa luokkaansa verrattuna muihin opiskelijoihin täällä. Oon kertonu joillekin että me tehdään maatilaharjoittelut ykkösvuosikurssin jälkeen (2vk porsastuotantosikalaa ja 2vk lypsykarjanavettaa) ja ilmeisesti näillä sen korvaa jonkinlaiset propekurssit, ei kuitenkaan mitään vastaavaa päivittäistä työtä maatilalla.
Käveltiin ryhmän kanssa tiistaina possu klinikalta takaisin Tierspitalille Irchelkampuksen läpi. Taisin laittaa yhdet terveisetkin Irchelkampukselta mutta todellisuudessa kävin siellä ensimmäistä kertaa vasta tämän viikon tiistaina. Irchel on nimittäin paljon isompi kuin pelkkä eläinsairaala. Isabel (toinen opiskelija sisätaudeilla tällä viikolla) kertoi että eläinlääkikseen otetaan täällä sisään noin 120 hakijaa vuosittain; ensimmäinen vuosi tahkotaan fysiikkaa ja kemiaa muiden lääkisten (ihmiset ja hampaat) kanssa yhdessä. Aika moni jättää opinnot kesken jo ensimmäisen vuoden aikana. Viidennen vuoden opiskelijoita onkin sitten enää noin 50. Kerroin meidän systeemistä Helsingissä ja ihmeteltiin yhdessä että miten voikin olla niin päinvastaiset asenteet! Kerroin kyllä totuudenmukaisesti että meilläkin keskeyttää porukkaa ja pitää välivuosia, ei meistäkään ihan 100 % valmistu vaikka tietysti kaikki opiskelevat unelma-ammattiinsa jne. jne.
Isabel on suurinpiirtein päätä ja olkapäitä mua lyhyempi, ja me varmaan näytetään tosi hassuilta kun seistään vierekkäin kuuntelemassa ohjeita! Se on ite sveitsiläinen mutta puhuu kyllä mulle mielellään kirjasaksaa; utelias kuin mikä ja se puhuu tosi paljon ja koko ajan. Se on ite kasvanut maatilalla, sen vanhemmilla on kuulemma ollu semmonen pieni 15 brunnviehlehmän navetta joskus vuosia sitten.
Eilen illalla klinikalle oli tuotu hieho, joka regurgitoi (pulauttelee rehua suustaan). Niin voi käydä esim. jos ruokatorvi on tukossa. Hiehon kaula oli turvoksissa helluvaisen yläpuolelta, se oli nuutuneen oloinen ja näytti jotenkin väsyneeltä. Röntgenkuvien perusteella voitiin epäillä jopa perforaatiota (reikää ruokatorvessa) jolloin ennuste olisi melkolailla nolla. No, päätettiin kuitenkin katsoa vielä tähystimellä, ja huomattiin sitten että itseasiassa ruokatorvi olikin ihan ehjä. Kurkunpää oli tosi pahasti tulehtunut ja turvoksissa, mutta se ei selitä kaulan alueen turvotusta koska on niin eri paikassa; iltapäivällä hieho kuitenkin vaikutti jo pirteämmältä ja söikin vähän heinää. Ei kaikki ole aina sitä miltä näyttää, ja joskus kannattaa tarttua endoskooppiin ennemmin kuin pulttipistooliin!
Eilen lounasaikaan meille tuli parivuotias lypsylehmä esitiedoilla ripulia ja huonovointinen. Se makasi trailerissa mutta käveli kuitenkin itse ulos. Tutkimushuoneessa huomattiin heti että se puuskutti hullun lailla, ääntä ei kuulunut mutta se pumppasi vatsalihaksilla joka kerralla. Se oli ihan pintakylmä kuin poikimahalvauslehmät, silti kuumetta 40,1. Syke 140 (lehmän normaali syke on 50-90), hengitysfrekvenssi 76 (15-30). Limakalvot olivat tässä vaiheessa sellaiset vaalean sinipunertavan harmaat. Vatsaontelo näytti jotenkin hassun täyttyneeltä, nälkäkuopatkin pullottivat. Ei kilissyt. Kun lehmä kävi makuulle lattialle, huomattiin että itseasiassa vatsaontelo on ihan täynnä jotain nestettä. Punkteerattiin ja saatiin saaliiksi tummanpuhuvaa rehuvelliä joka näytti ja haisi juoksutusmahan sisällöltä. Vilkaisin limakalvoja suussa uudelleen ja ikeniin oli ilmestynyt nk. septinen raita. Lehmä kanyloitiin ja sille laitettiin heti euttiaineet suoneen. Sitä ei ollut kovin kiva katsella koska mitään esilääkitystä ei ollut ja lehmä tietysti riuhtoi ja potki vielä senkin jälkeen kun aineet olivat vaikuttaneet. Taas mietin, eikö tässä koko talossa ole ainuttakaan pulttipistoolia; vain Ambulanzklinikan autoissa olen nähnyt. Joku taisi sanoa että patolle ei voi lähettää pultattuja raatoja avattavaksi koska veret on silloin laskettu; mutta taisin ehkä ymmärtää väärin koska miksi se muka haittaisi. Olen jokatapauksessa erittäin vaikuttunut siitä että tämän klinikan eläinlääkärit tajusivat tilanteen ja sen, ettei mitään ollut tehtävissä. Samaa ei voi sanoa kaikista klinikoista, joilla olen vieraillut. Kuulostaa varmaan myös ihan hirveältä, mutta minulle oli erittäin opettavaista nähdä tällainen shokkinen potilas. Hengitystyyppi antoi toki vihjeitä mutta yleistutkimus paljasti tilanteen todellisen vakavuuden.
Vielä yhdellä jutulla mä haluan kerskua; löysin eilen nimittäin yhdeltä lehmältä kilinän, jota toiset ei ollu huomanneet. Mulla on pikkasen eri tyyli kilistellä lehmiä kuin Isabelilla ja muilla opiskelijoilla. Se oli sellanen iso holstein ja jo säälittäviä pötsiääniä kuunnellessa tuli semmonen olo että tämä lehmä varmaan kilisee; mutta kilahdus kuuluikin vain yhdestä tarkasta kohdasta ja vain silloin kun napautti tarpeeksi lujaa. Opetin Isabelille miten meidät on opetettu kilistelemään koska sillä hänen tyylillä ei varmaan löydä ainuttakaan kilisevää lehmää...! Tuli tärkeä olo, ja sain myös kehuja eläinlääkäreiltä; hienosti hoksattu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti