2.5.2017

navetasta

Suuri päivä koitti ja harjoittelu alkoi! Vihdoinkin! Aamulla olisin kyllä voinut jäädä nukkumaankin... Keräilin tavarat reppuun ja lähdin ratikkapysäkille. Oli joka tapauksessa pakko käydä keskustassa, jossa oli varhain aukeavia apteekkeja - no, kiitos hyvän ajantajuni myöhästyin 10 minuuttia aamun alusta Tierspitalilla. Onneksi ei haitannut. Löysin oikean paikan kysyttyäni tietä ehkä kolmelta tai neljältä vastaantulijalta. Loppujen lopuksi yksi eläintenhoitaja talutti minut kädestä pitäen (ainakin melkein) oikeaan paikkaan, josta löysin oikeat ihmiset. Kyllä on sokkeloinen paikka!

Minut ohjastettiin työhuoneeseen, johon oli kerääntynyt joukko eläinlääkäreitä. Esittäydyin ja kerroin mistä tulen ja että olen eksyksissä - sana, jota en siis vieläkään tiedä saksaksi vaikka olisin tänäänkin tarvinnut sitä aika monta kertaa! Kysyttiin, puhuisinko englantia mieluumin - sanoin, että haluaisin puhua mieluumin saksaa, jos vain sopii. Eläinlääkärit kävivät parhaillaan läpi päivän käyntilistaa. Ambulatorisella klinikalla (eli käytännössä siis liikkuva praktiikka) on täällä vain kaksi opiskelijaa kerrallaan! Aikamoista, Saarellahan meitä saattaa olla ihan kunnon sakki, varsinkin valinnaisviikoilla, ja joudutaan aina jakaantumaan useamman hengen ryhmiin ennen kuin jakaudutaan käynneille. Täällä sai olla aivan kahdestaan eläinlääkärin kanssa.

Toinen opiskelija, Kaspar, näytti mulle, missä tyttöjen pukkari oli, vaikka enpä minä sitä olisi paljoa haalarin pukemiseen tarvinnut. Olipa hyvä, että otin omat saappaat mukaan, täältä nimittäin ei saa lainaksi. Ja hyvä myös, että otin oman haalarin mukaan varmuudeksi, en nimittäin olisi mitenkään ehtinyt hakea vaatehuollosta sellaistakaan lainaksi täksi aamuksi (varsinkaan kun en iltapäivällä enää löytänyt sitä omin päin - täytyy kysyä huomenna neuvoa joltakulta). Palasin takaisin iso, tummansininen haalari päällä ja saappaat jalassa, sillä haalarit ja saappaat oli kaikilla muillakin päällä siellä toimistohuoneessa. Laitoin nimikyltinkin, josta kukaan tuskin ymmärsi muuta kuin nimeni ja kieliliput (suomi, englanti, saksa), toisaalta, ehkä ne olivat ne tärkeimmät kuitenkin. Olisi kyllä siistiä, jos siinä lukisi vielä "University of Helsinki" tai jotain, nyt olen pelkkä "eläinlääketieteen kandidaatti", jota kukaan ei osaa lukea.

Minut ohjattiin yhteen erään nuoren eläinlääkärin kanssa, jonka nimi oli ehkä Solanja tai Solaya - en muista enää, pitää tarkistaa huomenna ilmoitustaululta. Nuori nainen kuitenkin, myöhemmin sain tietää että vasta tammikuussa valmistunut. Menimme autotalliin ja aloimme yhdessä pakata autoa. Auto oli ollut päivystäjällä vappuna ja täydennettävää olisi ollut enemmänkin kuin siinä aamulla hoksasimmekaan. Mitään listoja ei ollut, niin kuin Saarella, joten minusta oli aika vähän hyötyä; lähinnä vain katselin ja luin lääkepulloja ja tutkin paikkoja.


Osa pulloista oli tuttuja, osa vieraita.

Tällainen pohjaratkaisu!

Sorkkakenkiä.

Vakuumineulojen kokohaarukka oli aikamoinen (isoimpia en ollut tietääkseni nähnytkään ennen).

Näitä neuloja oli sellaisiakin värejä, joita en ollut aiemmin nähnyt.

Ihan pieniä kalkkipulloja! En ehtinyt laskea päässä, mutta ehkä kuitenkin sama määrä kalkkia kuin Suomen koissakin...

Lähdettiin matkaan. Meillä oli neljä käyntiä yhteensä, tosin kaikissa navetoissa emme käyneet sisällä, yhteen vietiin lääkkeitä ja yhdestä haettiin ulostenäytteitä (jotka omistaja oli ottanut valmiiksi). Ensimmäinen paikka oli aika sottainen pieni pihatto, jossa kaksi ay-lehmää oli saanut prostaglandiinipiikit 3 pv sitten. Kävimme siellä ja ultrasimme ne (aika huonolla ultralla), joka osoitti kummallakin olevan isoja follikkeleita (toisella taisi olla 1cm, toisella 1,5cm). Yritin kysellä vähän, oliko kyseessä ehkä hiljaiset kiimat (olisi ehkä ollut kiva tietää muutenkin vähän enemmän anamneesia!) mutta en tiennyt, mitä olisin kysynyt. Minäkin sain rektalisoida. Ultran lisäksi putsattiin emätin ja eläinlääkäri kokeili käännetyllä rektishanskalla, millaista limaa sieltä tuli - kaivoi siis käteensä ja sitä sitten analysoitiin siinä yhdessä isännän kanssa. Toisella oli vähän enemmän kiimaisemman venyvää ja kirkasta kuin toisella (harmaa ja katkeileva olisi esikiima- tai jälkikiimalimaa). 

Kumpikin lehmä sai lopuksi 2,5ml GnRH:ta (ovulaation induktioon, eli voi siementää illalla tai seuraavana aamuna). Pistäminen oli uusi kulttuurishokki - täällä nimittäin piikitetään lehmät takakankkuun! Sanoin, etten osaa, kun meillä piikitetään lihakseen aina - AINA - lapaan ja ja ja - no, sain sitten piikittää lapaan, mutta kokeilin myöhemmin myös takajalkaa. Kyllä se neula sinnekin menee, ja täytyy seistä riittävän lähellä lehmää että mono osuu sitten vähemmällä voimalla jos osuu (todella lohduttavaa). 

Samassa navetassa oli myös kolmas potilas, jalkakipuinen. Se oli valmiiksi kiinni sorkkahoitotelineessä. Vasen takasorkka oli turvoksissa ja kipeä; nostimme sen ylös, putsasimme kunnolla ja teimme 2-point-anestesian (en ollut ennen edes kuullut). Minä sain tehdä sen. Sorkka oli nostettuna ylös ja sidottuna vuohisen proksimaalipuolelta telineeseen kiinni (paljon tukevampi viritys kuin mitä Suomessa näkee...). Etsittiin kyntysten turvonneesta alaosasta keskikohta, kirjallisuus varmaan neuvoisi; minä työnsin neulan sinne mihin sanottiin. Neula oli ehkä tuplasti sen pituinen kuin meidän käyttämät 18G pinkit lehmäneulat. Työnsin sen melkein konusta myöten sorkkaan, jonne se tuntui uppoavan hyvin ilman mitään vastusta. Ruiskussa oli 20 ml lidokaiinia, ja injisoin siitä ehkä 1/4 kaikkein kauimmas, sitten aloin vetää neulaa ulospäin samalla injisoiden puudutetta (aika yleinen tekniikka kaikessa kirurgiassa). Lehmä heilui ja vastusteli lähes koko ajan, onneksi jalka oli hyvin kiinni telineessä!

Puudutuksen jälkeen sorkkaväliä putsattiin vielä vähän lisää (käytettiin betadinea ja puutarhaletkua). Sorkkavälissä oli auki hankautunut syylämäinen kökkäre, jonka eläinlääkäri kirurgisesti irrotteli "steriilit" hanskat käsissään. Se vuoti niin vähän verta, että rakenne oli ehkä vain ylimääräinen kudospahkura. Sorkkaväliin pantiin betadinesalvalla täytetty taitos ja sen jälkeen sorkkaan tehtiin paineside. Tai no, sorkka on kynttä joten paineside on ehkä väärä suomennos, mutta joka tapauksessa koko sorkka käärittiin sideharson avulla tiukaksi paketiksi ja päällimmäinen kerros tiivistettiin jollain erkan näköisellä teipillä (näytti siis ihan siltä, mitä laitetaan lätkämailan kahvaosaan ja lapaan...) Ajattelin, että ehkä joku paikallinen tyyli tehdä kaviohaude, jossa siis uloimman kerroksen teippinä käytetään jesaria (näin meille siis yessillä opetetaan).

Kirjoitan myöhemmin lisää; lähden vielä tänään käymään saunassa (vuorokausilippu on voimassa vielä tämän illan)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti