Euroopan katolta

tai ainakin melkein, koska onhan Alpeilla korkeampiakin huippuja. Eilen käytiin kuitenkin Euroopan korkeimmalla rautatieasemalla Jungfraujoch'ssa.

Retki alkoi aamulla aikaisin (tai oikeastaan jo edellisiltana kun tehtiin eväät valmiiksi). Meillä oli liput junayhteydelle, joka kulki ensin Berniin, sieltä Interlakeniin, sieltä Lauterbrunneniin, sieltä Kleine Scheideggiin ja vielä lopuksi Jungfraujochiin. Neljä vaihtoa, ja jokainen juna pienempi edellistä, kaksi viimeistä hammasratasjunia, jotka kiipesivät yhteensä korkeutta noin 2500 metriä. Zürich ja Bern sijaitsevat n. 600 m merenpinnasta ja Jungfraujoch noin 3500 m. Tällainen nousu alkaa olla jo vuoristotaudin alarajalla ja ratkaisevaa on, kuinka nopeasti jatkaisi siitä ylöspäin! Meidän ei onneksi tarvinnut.

Aamulla kuitenkin pakkasimme reppuihin kylmäkallen, lihapullia, rasiallisen fetasalaattia, suklaakeksejä, 1,5 litraa vettä ja 0,5 litraa jääteetä; sekä tietenkin pitkät kalsarit, talvitakit, pipot ja muita lämpimiä vaatteita mutta emme aurinkolaseja. Menimme ratikalla rautatieasemalle hyvissä ajoin ja haimme aamiaiseksi kahvitiskiltä kroisantit ja teekupilliset. Rautatieasemilla on paljon jätskikioskien näköisiä luukkuja, joista saa kaikenlaista hyvää; Pasilan asemalla taitaa olla Fazerilla vähän saman tyylinen. Mutta täällä niitä on siis joka paikassa. Juna kohti Berniä lähti kuutta yli yhdeksän.

Bernissä vaihdoimme Interlakenin junaan. Sää ja maisemat sen kuin kaunistuvat jokaisen junanvaihdon jälkeen. Kaikkein ihanimpana jäi mieleen junien ikkunasta ja asemilta näkyneet maisemat. Suurin osa näistäkin kuvista on otettu junan ikkunan läpi, anteeksi siitä.

Nämä ensimmäiset ovat Interlakenin junasta.

Kiersimme Thunerseen rantaa pitkin junan kyydissä. Aurinko paistoi. Kaikki vesi oli tuollaista hassun vihreää.

Vastaantuleva juna.

Juna kulki rinteessä poikittain niin kuin kaikki tietkin, ja toisella puolella näkyi vain ylämäki.

 

Perillä Interlaken itäisellä asemalla. Tuollaisella sinikeltaisella junalla jatkettiin Lauterbrunneniin.

Lauterbrunnen oli kaunis pikkukylä tällaisen hirmuisen jyrkänteen alla. Asema oli katettu, joten kunnon maisemat näki vain junan ikkunasta ja sitten vähän ylempää kun alettiin nousta seuraavalla junalla.

Lauterbrunnenista olisi päässyt ajelulle tällaisellakin, mutta Samin takia suosimme tällä kertaa maata pitkin kulkevia ajoneuvoja.

Lauterbrunnen näytti tältä ylempää. Junan sijaan matka jatkui eräänlaisella vaunulla, jonka raiteissa oli keskellä hammastettu kolmas kisko (Zahnradbahn). Otin raiteista myöhemmin kuvia, kun laskeuduimme. Lauterbrunnenin jälkeen alkoi nouseminen, siihen asti olimme olleet aika lailla laaksoissa.

Ja tosiaan anteeksi kaikki ikkunalasiartefaktat.

Me ei menty tällaisella, tämä seisoi tässä asemalla ilmeisesti vain koristeena. Liikennöivät vaunut olivat uudempia.

Tämä tuolihissi ei liikkunut. Paikka näytti laskettelurinteeltä.

Nuo kaksi huippua ovat Eiger (vas.) ja Mönch (oik.). Niiden oikealle puolelle kuvan ulkopuolelle jää Jungfrau.

Tämä punainen oli nimeltään Jungfraubahn, eli Euroopan korkeimmalle rautatieasemalle kulkeva hammasratasjunavaunu. Tämä kuva on Kleine Scheidegg -nimiseltä asemalta (takana näkyy Eiger).

Kleine Scheidegg vähän kauempaa katsottuna.

Nämä olivat viimeiset kuvat, joita sain otettua. Tämän jälkeen vaunu nimittäin sukelsi vuoren sisään tunneliin.

Nousimme pois junasta ja kuljimme bunkkerimaisia käytäviä pitkin eräänlaiseen, no, aulaan. Siellä oli paljon kylttejä erilaisiin nähtävyyksiin. Koko paikka oli aivan täynnä aasialaisia turisteja. Nämä pari kuvaa on otettu jääluolasta, joka oli aika upea paikka.

Lattiakin oli jäätä, ja käytävien varsilla oli tällaiset kaiteet.

Jäässä oli tällaisia ruskeita raitoja, kuivunutta heinää ja kasveja lähinnä kun käytiin tutkimassa.

Myös tällaisia veistoksia siellä oli.

Veistoksia ja vähemmän veistoksellisia osapuolia... Mehän oltiin lauantaina oltu Samin kanssa tasan 2 vuotta facebook-kavereita!

Kokeilin ottaa panoraamakuvaa (Sami juoksi toiseen paikkaan kun pyörin ympäri).

Saatiin Samin kameralla itsestämme tosi hölmöjä naamakuvia, kun tuolla ei tosiaan pystynyt pitämään silmiä auki yhtään. Suunnistettiin takaisinkin ulko-ovelle sillä lailla, että oli pipot silmillä.

Tämän ihmisaitauksen ulkopuolelle ei saanut mennä.

Lumi oli suoraan sanottuna ihan tavallista pakkaslunta. Mitään sinänsä siistiä tässä ei minun mielestäni ollut. 

Jungfraujochin aseman sisäosista sen verran, että jääpalatsin lisäksi siellä oli monenlaista kahvilaa, ravintolaa ja matkamuistomyymälää. Väkeä (pääasiassa niitä aasialaisia perheitä, lapsia tosin aika vähän), oli ihan liikaa; penkkejä, istumapaikkoja ja happea liian vähän. Käytävissä huomasi omaavansa hiukan erilaisen personal spacen kuin kaikki muut - töniminen ja tuuppiminen joka paikassa sai hakeutumaan käyvävien reunoille ja umpikujiin, joissa oli vähän enemmän tilaa.

Jungfraujochissa huomasi ilman ohuuden ihan selvästi. Koko ajan tuntui vähän siltä, että olisi ihan vähän humalassa. Teki mieli kävellä hitaasti ja pysähtyä välillä lepäämään, ja melko usein huomasi vetävänsä syvään henkeä ihan huomaamattaan. Itse pysyin asiasta suloisen tietämättömänä, mutta Sami kertoi ainakin miestenvessojen olleen aika lailla oksennuksessa - ilmeisesti korkeusero oli aiheuttanut ihmisille vakavampiakin hapenpuuteoireita. Käytävät olivat tukossa senkin takia, että ihmiset nukkuivat portaissa istuen kaiteisiin ja toisiinsa nojaten, jolloin keskelle jäi ehkä yhden ihmisen levyinen kaistale ohikulkemiseen.

Valtasimme törkeästi yhden penkinpäädyn (joku oli jättänyt siihen laukkunsa paikkaa varaamaan mukamas, siirsimme ne lattialle) ja söimme salaatin ja lihapullat. Oli oikeastaan aika mukava lounashetki, vaikkakin melko lailla hälinää ympärillä. Kävimme myös ostamassa vähän tuliaisia ja postikortteja alakerroksista, ja lopuksi vielä kävimme teellä ja kokiksella yhdessä kahvilassa ennen kuin nousimme taas junan kyytiin.

Jatkoin kuvien räpsimistä vasta paluumatkalla. Paluu oli ihan kamalaa kyytiä korville, minulla meni ihan niin kovasti lukkoon, että pelkäsin jo melkein, että tärykalvot puhkeavat. Sami sanoi vain, että kyllä sä sitten huomaat jos ne puhkeaa. Kysyin, pitääkö mennä lääkäriin jos ne puhkeaa ja Sami sanoi, että no, kyllä sä hakeudut lääkäriin jos ne puhkeaa. Eivät ne onneksi puhjenneet.

Metsä näytti oikeastaan ihan tavalliselta havumetsältä. Siellä kasvoi jopa mustikoiden ja puolukoiden näköisiä varpuja.

Tässä kuva kiskoista ja keskellä olevasta hammasradasta.

Laskeutuessa huomasimme heti, miten mieli alkoi virkistyä ja hegittäminen helpottaa, huokailu loppui.

Tässä viimeinen kuva eiliseltä; Lauterbrunnenin rautatieasema. Käytiin tuossa K-kioskissa ostamassa kolapullokarkkeja ja jätskit.

Paluumatka sujui hyvin aina Interlakeniin asti, jossa vaihdoimme junaa. Bernin juna lähti kyllä oikeaan aikaan, mutta teknisten vikojen takia se saapui Berniin 16 minuuttia myöhässä. Myöhästyimme siis myös Zürichin junasta, joten kävimme infotiskillä junalippujemme kanssa kysymässä, mitä nyt. Tiski meni kiinni kahdeksalta ja me olimme siellä pitkän jonon toisina tai kolmansina 10 vaille (luultavasti kaikki muutkin jonottajat olivat olleet meidän myöhästyneen junamme matkustajia...) No, liput saatiin kuitenkin vaihdettua ja pääsimme itse asiassa nopeammalla junalla perille Zürichiin.

Haimme iltapalaksi take-away kiinalaista rautatieasemalta (hapanimelää friteerattua kanaa ja toinen annos oli jotain ruskeaa häränlihakastiketta, jonka kuitenkin unohdimme yöksi keittiön pöydälle lämpimään... söimme nimittäin vain kanan, sitä oli niin paljon.)