Laitoin pitkästä aikaa spotifyn soimaan. Alkoi iltasuihkun jälkeen jotenkin vaan soimaan päässä Toton Africa, ja päätin sitten kuunnella sen. Nyt soi Piano Man, jonka avulla Sami silloin kerran yritti opettaa mulle Siivikkalassa wienervalssia. Muistan, että siinä musiikkia kuunnellessa aina yhdessä kohtaa ajattelin että no niin, plääh, nyt se jo loppuikin, mutta sitten se vielä voimistuu ja tulee vielä yksi kertosäe!
Mulla on nyt viimeinen ilta täällä. On sellainen lähtijän fiilis. Tavarat on pakattu ja ihan joitain yksittäisiä täytyy vielä aamulla kattoa mukaan. Kuten viimeksikin, mulla on tälläkin kertaa juustotuliaiset jääkaapissa odottamassa aamua. Todennäköisesti kirjoitan itselleni vielä jonkun lähtöaamulistan ennen nukkumaanmenoa, etten vain unohda mitään.
Meillä oli tänään iltapäivällä taas Fallbesprechung. Mun aiheena oli salmonella ja yksi sellainen 4-vuotias sonni, jota me hoidettiin tällä viikolla. Sekin oli siis eristys osastossa ja käytökseltään aika sonnimainen, eli sille oli toisin sanoen tosi vaikeaa tehdä yhtään mitään ilman et joku repi sitä samaan aikaan nenä renkaasta. Mäkin taisin käydä sen luona vaan kerran kun otettiin siitä kontrolliverinäytteet. No, vähät sonnista, mutta sanonpa vaan että ei musta ehkä vielä tällä kielitaidolla ole saksan kielellä luennoimaan. Pidin silloin kerran sen yhden esityksen siitä juoksutusmahasta ja se meni niin hyvin että kuvittelin ehkä itsestäni vähän liikoja. Sen jälkeen pidin nimittäin vielä kaksi muuta, joista kumpikin meni aika kehnosti. Aloin änkyttää ja takellella kun en muistanut kaikkia sanoja saksaksi vaikka eihän se mikään ongelma pitäisi olla jos osaa käyttää kieltä; mutta voi olla että kaksi kuukautta on liian lyhyt aika vaatiakseen itseltään niin paljon. Ja voinhan toki aina muistaa että olin porukan ainoa vaihtari ja ainoa jonka äidinkieli on joku muu kuin saksa; vähän selittelyn makuahan siinä on, mutta en mä nyt jaksa liikaa välittää. Onhan tommonen reilun vartin esitelmän pitäminen semivieraalla kielellä vähän semmosta altaan syvään päähän hyppäämistä. Jos haluaisi olla hyvä niin pitäis treenata vähän pidempään.
On ollut kyllä jännä huomata miten saksan kieli on sulautunut tavallaan osaksi identiteettiä. Joudun päivittäin toteamaan, että en edes tiedä kaikkia sanoja englanniksi jotka kuitenkin osaan saksaksi. En esimerkiksi yhtään osaa sanoa, mikä tuo Fallbesprechung voisi olla englanniksi tai edes suomeksi. Joidenkin sairauksien nimet on paljon helpompi sanoa saksaksi kun englanniksi ne ovat niin jotenkin hassua latinan sekamelskaa. Mikä olisi esimerkiksi jälkeiset sellaisella englannin kielellä jota tavallisetkin ihmiset ymmärtävät; saksaksi voidaan käyttää Nachgeburt, jossa nach (jälkeen) ja Geburt (synnytys) olivat minusta ihan itsestäänselvä yhdistelmä ja ymmärsin sanan heti kun kuulin sen ensimmäistä kertaa. Saksalaiset tykkäävät tällaisista prepositioyhdyssanoista, niitä on nimittäin ihan pilvin pimein. En osaa niitä jokaista vielä eikä varmaan kukaan osaa, mutta näiden kahden kuukauden aikana minusta on tullut tosi hyvä arvaaja! Aika usein pystyy nimittäin ymmärtämään lauseen ihan riittävän hyvin vaikkei ymmärtäisikään ihan jokaista sanaa, tai tietäisi jokaiselle sanalle vastinetta omasta kielestään. Mun on esimerkiksi tällä hetkellä todella vaikea miettiä että mikä olis juoksutusmahan dislokaatio eli Labmagenverlagerung jollain normaalilla englannin kielellä. Myöskin sellaiset sanat kuin pötsi (Pansen), satakerta (Psalter tai Blättermagen eli suora suomennos lehtimaha) ja verkkomaha (Haube) on paljon helpompi kääntää saksaksi kuin englanniksi, varsinkin kun englanninkieliset sanat ovat lääkärilatinaa eikä mitään tavallista englantia. Saksalaisilla on oma sana myös sellaisille elimille kuin perna (Milz), munuainen (Niere) ja kives (Hauden). On ollut hauska opetella näitä eri nimityksiä. Jostain syystä lukiosaksassa niihin ei hirveästi paneuduttu!
Toinen hassu kieli-ilmiö johon törmäsin oli se, että huomasin juttelevani eläimille kahden kesken saksaksi. Näin tällä viikolla Facebookissa linkin jossa puhuttiin eläimille ja esineille juttelemista ja että oikeasti se ei ole mikään hulluuden merkki... Toivon totisesti että ovat oikeassa koska minä teen sitä tosi paljon! Ja vielä vieraalla kielellä kaiken lisäksi...!
Huomenna tähän aikaan oon jo kotona maistelemassa juustotuliaisia! Isi ja Mikko olivat toivoneet emmentalia ja gruyerea joten mm. niitä kävin ostamassa eilen Migrosista Limmatplatzilta. On tätä kyllä odotettu. Kuulostaa kyllä kamalalta sanoa näin mutta kyllä matkustamisessa parasta on aina kotiinpaluu. Mutta senhän takia täytyykin matkustella, että oppisi uusia juttuja omasta kotimaastaan. En minä tänne sen takia lähtenyt että haluaisin joskus muuttaa Sveitsiin pysyvästi. Muunmuassa sen olen oppinut tällä reissulla, että rakastan omaa kotimaatani niin paljon, että ihan kevyellä syyllä en kyllä lähde ulkomaille töihin.
Mutta Sveitsiin tulisin kyllä mielelläni lomailemaan myöhemminkin!
Käytän tällä hetkellä tabletin Blogger-sovellusta ja tämän mukaan minun pitäisi pystyä lisäilemään kuvia myös. Koko ajan tulee virheraportteja, koska tabletti ei varmaan oikein toimi kunnolla.
Jos näistä kahdesta kuvasta saa mitään selvää niin toisessa on ne septiset raidat ikenissä jotka sillä keskiviikkoisella lehmällä oli. Toisessa on kaksi sammakkoa. Kuva on Irchelparkista, jonka läpi kävelin joka aamu ja iltapäivä. Olin jo jonkin aikaa ihmetellyt että mikä ihmeen hullu lintu siellä oikein ääntelee, kunnes yhtenä päivänä sitten tajusin että ne muutamat hassut lammikot, mitä siellä puiden keskellä on, ovat ihan täynnä sammakoita. Ja ne pitävät ihan mielettömän kovaa ääntä ottaen huomioon sen, että ne ovat ihan sellaisia tavallisen kokoisia ja värisiä eivät mitenkään oudon näköisiä. Ne ovat myös ujoja, koska jos lammen rantaan hiipii ihmettelemään, kurnutus lakkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti